Sähkösanoma perheenäidille

Perheenisän arvostava viesti perheenemännille liikutti Kotilieden lukijoita vuonna 1959.

Eräs etevimmistä pakinoitsijoistamme on kerran kuvannut perhekuntaa, jonka oli määrä lähettää sähkösanoma onnitteluksi jollekin tuttavalla tämän merkkipäivänä. Kun teksti sitten ankarien ja aikaa vaatineitten ponnistusten tuloksena oli valmiina, se kuului: Sydämellinen onnittelu Kaamasen perheeltä.

Joulu on suurin kaikista juhlista. Mutta perheväki ainakin alitajuisesti aavistaa, ettei sen tuleminen ole aivan yksinkertainen asia. Ken sattui näkemään muistiinpanoja perheenemännän almanakassa, hän huomasi siellä jo marraskuun kohdalla monia merkintöjä.

Milloin oli mikin asia viimeistään hoidettava, paketti merimiehille, ikkunain pesu, Annikin juhlakolttu ommeltava ja Liisan leninki lyhennettävä Pirkolle, piparkakut leivottava, komerot siivottava ja kymmenet muut tehtävät muistettava.

Joulukuusen koristeet ovat olleet vuoden perheenäidin kätköissä. Mutta hänellä on muutenkin hallussaan ne hopealangat, jotka aina liittävät ilon ja surun hetket toisiinsa ja loihtivat juhlan keskuuteemme.

Siitä syystä me muu perheväki nyt mietimme sitä jonkinmoista ”sähkösanomaamme”. Turhaan kuvittelemme, että suurena juhlana osaisimme paremmin kuin muulloin ilmaista itseämme ja lausua jotakin erikoista.

Mutta toisaalta, kyllä meitä varmasti silloinkin ymmärretään, vaikka sanoiksemme jäisikin vain: Sydämellinen kiitos, äiti, koko Kaamasen perheeltä.

Kirjoittanut Erkki Niinivaara. Kotilieden joulu, 24/1959.

Keskustelu

Kommentoi juttua: Sähkösanoma perheenäidille

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X