Saku Tuominen uskoo sinuun

Saku Tuominen uskoo, että jokainen meistä pystyy vaikka mihin. Hän inspiroi ja innostaa monia. Mutta on niitäkin, jotka pitävät hänen ajatuksiaan vaarallisina.

Saku Tuominen

Kylmä merituuli jää taakse, kun astuu Helsingin Ullanlinnassa sijaitsevan Idealist Groupin toimistoon. Vastassa on kevyttä puheensorinaa ja lämpimästi kättelevä yrityksen luova johtaja, Saku Tuominen, 46.

Hän tarjoaa kupin mustaa kahvia ja viittaa istumaan parhaalle maisemapaikalle. Saku Tuominen nostaa oranssisankaiset lasit nenälleen ja napsauttaa läppäristään soimaan letkeän kitarasoundin. On aika puhua rohkeudesta.

20 ratkaisevaa sekuntia

Kaksikymmentä sekuntia rohkeutta. Siinä kaikki, mitä tarvitaan, jos haluaa muuttaa elämänsä. Näin Saku Tuominen uskoo.
– Olen pyrkinyt noudattamaan kahdenkymmenen sekunnin sääntöä omassa elämässäni. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kun innostun jostain, otan ensimmäisen askelen heti. Se voi olla sähköpostin lähettäminen jollekin ihmiselle tai aiheeseen liittyvän palaverin buukkaaminen, hän sanoo.
– Tartun ideaan, sillä aina ehtii perääntyä, mutta rohkeutta lähteä matkaan ei aina ole.
Kahdenkymmenen sekunnin rohkeus auttaa unelman alkuun, mutta vaikeimmat paikat tulevat eteen usein vasta myöhemmin.
– Yhtäkkiä unelma voi vaatia oman rahan likoon laittoa ilman onnistumisen takeita. Siinä kysytään todellista rohkeutta, pohtii Tuominen, joka on vastikään sijoittanut ison summan Dreamdo-yritykseensä.

Hän pitää unelmia tärkeinä, ja Dreamdo on palvelu, joka auttaa ihmisiä löytämään ja toteuttamaan unelmansa. Saku Tuominen tuli tunnetuksi 1990-luvulla Broadcasters-televisiotuotantoyhtiön perustajahahmona. Herätti ihmetystä, kun hän kumppaneineen yhtäkkiä myi menestyvän firman.

Tuominen on edelleen yrittäjä ja nykyisin myös kirjailija. Hänen kolmanneksi tittelikseen mainitaan usein innovaattori, sellainen, joka hakee ja kokeilee jatkuvasti uutta. Hänet tiedetään myös hyvän ruoan ystäväksi. Hän on tehnyt ruokakirjoja ja asuu neljänneksen vuodesta Italiassa. Siellä hän valmistaa oliiviöljyä.

Toimii, ei toimi?

Kuolema. Naurunalaiseksi joutuminen. Käärmeet. Niitä Saku Tuominen pelkää.
– Kaikki ihmiset pelkäävät, niin minäkin. Ihminen, joka ei tunne pelkoa on psykopaatti.
– En usko, jos joku sanoo, ettei pelkää epäonnistumista tai mieti sitä, mitä muut ajattelevat. Pelko on ihmisyyteen kuuluva tunne.

Oleellista on kysymys, antaako pelon hallita itseään. Oman pelkonsa kanssa kannattaa yrittää tulla sinuiksi. Myöntää reilusti itselleen, mitä pelkää ja oppia sitä kautta hallitsemaan tunnetta. Suurin osa meistä ei halua Tuomisen mukaan ottaa riskejä, koska koemme luopumisen tuskan suurempana kuin saamisen ilon.
– Arvostan ihmisiä, jotka tekevät asioita pelosta huolimatta. Kun pelolle keksii selitysmallin, sen ote irtoaa, Tuominen sanoo.

Epäonnistumiset menevät syvälle. Saku Tuominen tietää, että virheiden pelko voi lamauttaa ihmisen kokonaan. Siksi hän on hylännyt virheen ja epäonnistumisen käsitteet.
– Pelkään epäonnistumista, kaikki pelkäävät. Siksi ajattelen asioita nykyään kokeiluina. On kokeiluja, joista osa toimii ja osa ei.
– Kokeilemalla näkee, tuleeko unelmasta mitään. Se auttaa saamaan huonon idean mielestä ja tekee tilaa uusille. Parhaimmillaan idea synnyttää kestävän intohimon ja halun lähteä viemään unelmaa maaliin asti, Tuominen pohtii.

Saku Tuominen

Varkauksia ja hapuilua

Koulussa Saku Tuominen oli kohtuullisen hyvä oppilas. Ei erityisen hyvä missään, mutta riittävän hyvä monessa. Yritysjohtajana hän on huomannut, että luovuuteen tarvitaan harvoin huippu briljanttia lahjakkuutta. Valtaosa luovuudesta on yhdistämisen taidetta.
– Luovuus on aina varastamista. Se on kykyä nähdä olemassa oleva tarve ja yhdistää ympäristöstä tehdyt havainnot mielekkääksi kokonaisuudeksi, hän tiivistää.

Tällaisesta havainnoinnista ja ihmettelystä syntyi myös Saku Tuomisen seitsemäs kirja, Hyvä elämä, onnellisuuden lyhyt oppimäärä (Paasilinna). Idea kirjaan lähti ajatuksesta, voisiko liike-elämässä ja luovuustutkimuksessa opittuja asioita soveltaa myös hyvän elämän pohtimiseen.

Hän sanoo, että kirja on epävarman ihmisen hapuileva yritys ymmärtää, mistä elämässä on kyse.
– Jos ollaan rehellisiä, kirjassa ei ole varsinaisesti mitään kovin uutta.
– Se on itsestäänselvyyksiä täynnä oleva kirja, johon on yhdistelty asioita sieltä täältä. Ehkä omintakeisuuteni on ollut pukea se yksinkertaiseen ja helppoon muotoon.

Saku Tuominen on ajatellut pojasta saakka, että lopputulosta tärkeämpää on tekeminen. Häviöt ja voitot eivät heitelleet tunteita edes silloin, kun hän pelasi jääkiekkoa Kiekko-Espoon junioreissa.
– Minulta puuttuu huippu-urheilijaksi pääsyyn tarvittava silmitön voitonnälkä ja häviämisen inho. Olen aina tykännyt pelata, mutta lopputuloksella ei ole koskaan ollut minulle merkitystä, ikämiesten joukkueessa MM-hopeaa voittanut Tuominen kertoo.

Hän kuvailee itseään joukkueen heikoimmaksi pelaajaksi. Nuoruudessaankin hän pelasi ”keskinkertaisella taidolla”. Silti hänet valittiin joukkueen kapteeniksi. Kyky innostaa ja luoda hyvää yhteishenkeä näkyi hänessä jo silloin.
– En ole koskaan ollut kiinnostunut palkinnoista enkä ole tavoitellut sitä, että saan firmani myydyksi. Olen keskittynyt tekemään sitä, mistä tykkään. Ennemminkin, kun joku juttu on lyönyt itsensä läpi tai kun huomaan, ettei siitä tule suurta, menetän molemmissa tilanteissa monesti mielenkiintoni.
– Vaikeuksia en ole kuitenkaan koskaan pelännyt. Rakastan tilanteita, jotka tuntuvat erityisen haastavilta, Tuominen miettii.

Vaarallista puhetta

Elämä voidaan jakaa kolmeen kerrokseen: menneeseen, nykyhetkeen ja tulevaan. Tuominen päätyi jaotteluun, kun hän tutki eri teoriota Hyvä elämä -kirjaansa tehdessään.
– Jako tuntuu koomisen yksinkertaiselta, mutta olennainen kysymys hyvän elämän kannalta on se, miten suhtaudumme näihin kolmeen osa-alueeseen. Jos ne ovat tasapainoissa, asiat ovat hyvin.

– Vaikka saamme synnyinlahjana eri määrän rohkeutta, toiset enemmän kuin toiset, voimme vaikuttaa siihen, miten rohkeiksi kasvamme. Tärkeintä on asenteemme. Se, miten suhtaudumme epäonnistumisiin ja yleensä elämään, Tuominen selvittää.
Hän on miettinyt paljon, miksi on hyväksyttävämpää olla negatiivinen epäilijä kuin unelmoiva idealisti. Mihin kadotamme lapsena meissä olevan kyvyn uskoa itseemme?

Tuomisen uusi kirjakin on saanut osakseen myös kritiikkiä. Osa pitää vaarallisena väitettä, että kuka tahansa voisi pystyä mihin tahansa, koska kaikki eivät kuitenkaan pysty.
– Minusta on vielä vaarallisempaa kuvitella tietävänsä, mihin joku pystyy. Kuka meistä voi nimetä ihmisen, joka ei pysty?
– Kuka päättää, mitkä ovat vääriä odotuksia ja katteetonta itseluottamusta? Jokaisessa on aina enemmän kuin päällepäin näkyy. Ja aina joskus joku kykenee, Tuominen lataa.

Laskuvarjohyppy tai riskisijoitus liike-elämässä ovat tyypillisiä rohkeita tekoja. Kysymys siitä, mitä rohkeus todella on, saa Saku Tuomisen ensi kertaa hiljaiseksi.

– Rohkeus on lopulta kykyä olla oma itsensä. Sitä, että uskaltaa kulkea omaa polkuaan silloinkin, kun se ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää. Rohkeus vaatii itsensä tuntemista ja siksi se on niin vaikeaa.
Rohkeutta ei siis olekaan tupakoiva nuorisojoukko, vaan rohkein on se ainoa, joka uskaltaa olla polttamatta. Rohkeutta voi olla kieltäytyminen ylennyksestä tai lasten kanssa kotona olo muita pidempään. Olennaista on, että tekee niin kuin itsestä tuntuu oikealta.

– On aina turvallisinta kuulua joukkoon. Ihminen on pohjimmiltaan laumaeläin, jonka aivoissa on peilisoluja. Niiden takia yksilö alkaa aina jossain vaiheessa toimia ympäristönsä tavoin.
– Miten vaikeaa 7-luokkalaisen tyttäreni olisikaan pukeutua eri tavalla kuin muut. Tai miten valtavaa rohkeutta olisi vaatinut natsi-Saksassa kyseenalaistaa tilanne, kun enemmistö piti meininkiä mahtavana, Tuominen miettii.

Saku Tuominen

Näinä epävarmoina aikoina

Eniten rohkeutta Saku Tuominen on oppinut omalta isältään ja vaimoltaan Kirsiltä.
– Isä on rohkea ajattelija. Hän pystyy olemaan yleisen mielipiteen kanssa yllättävää mieltä eikä se ole aina korrekti kanta.
– Kirsi taas on opettanut minulle ajattelun ja tunteiden loogisuutta. Hän on armottoman rehellinen sekä ajatuksissaan että tunteissaan, aviomies pohtii.

Myös tytär Siiri on opettanut isälle jotain tärkeää rohkeudesta – rehellisyyttä. Sitä, miten ajatusten ja tekojen tulee vastata toisiaan ja mille arvoille elämä kannattaa rakentaa.

– Rohkeuden vastakohta on itselleen valehteleminen. Ihminen voi valehdella itselleen vain tiettyyn rajaan saakka. Raja menee siinä, uskooko selityksiin enää itse.
– Lapsen kanssa epäloogisuus ja pelkurimaisuus eivät toimi. Yhteys lapseen syntyy, kun malttaa kuunnella häntä, perustella kantansa ja olla tunteissaan ja mielipiteissään johdonmukainen ja avoin. Puheet ja teot eivät saa olla ristiriidassa keskenään.

Samanlaista rohkeutta tarvitaan Tuomisen mukaan myös parisuhteessa. Jos on eri mieltä jostain asiasta, se pitää voida sanoa.
– En ole itse tässä paras mahdollinen. Inhoan riitelyä ja olen konfliktien välttäjä. En suutu käytännössä juuri koskaan eikä se ole vain hyvä asia. Se on myös merkki rohkeuden puutteesta, Tuominen tunnustaa.
Riskitöntä maailmaa ei ole olemassa. Ei ole koskaan ollutkaan. Saku Tuominen kehottaa hyväksymään epävarmuuden.

– Tänä päivänä ei ole olemassa turvallista työtä. Kokonaiset toimialat lakkaavat olemasta. Mutta mitä epävarmempi aika on, sitä parempana näen vaihtoehtojen miettimisen. Kun tulevaisuus ei ole yhden jalan varassa, se luo turvaa.

Tuominen ei yllytä vanhan elämän hylkäämiseen kertaheitolla tai päättömään heittäytymiseen.
– Inhoan life coachien käskyjä toteuttaa itseään ja jättää taakseen kaikki. On ylimielistä sanoa masentuneelle, että pää pystyyn tai käskeä kolmen lapsen yksinhuoltajaa jättämään palkkatyönsä.
– Elämäntilanteet ovat välillä vaikeita, mutta aina kannattaa miettiä, mitä sisimmässään haluaa ja lähteä sitä kohden pienin askelin. Ei tarvitse heti hypätä kukkakauppiaaksi, vaan voi tarjoutua vaikka ruuhka-apulaiseksi läheiseen kukkakauppaan ja katsoa, mihin se johtaa.

Täysin rehellisenä

Hyvä elämä -kirjan tekemisen jälkeen Saku Tuomisen suhtautuminen onneen ja elämään on muuttunut.
– Hyvä elämä ei ole helppo elämä. Ahdistus ja ilo vaihtelevat elämässämme ja levollisuus tulee tämän hyväksymisestä.

Luokassa Sakun löysi istumasta takarivistä, pahisten vierestä. Hän tuli toimeen tarkkisluokkalaisten kanssa, mutta oli myös hikipinkojen kaveri ja kiusattujen puolustaja.
– Olen aina pitänyt omalaatuisista ihmisistä. Kestän mahdottomiakin tapauksia, sillä he ovat usein lahjakkaita. Olen usein puolustanut hankalia tyyppejä työelämässä loppuun asti, Tuominen kertoo.
Hän arvostaa niitä, jotka uskaltavat ensimmäisenä tukea idean heittänyttä työkaveria. Hiljaisuuden rikkova kannustus voi ratkaista koko idean tulevaisuuden. Tukija uhraa tilanteessa arvovaltansa, mutta kiitokset saa idean kehittäjä.

Oman elämänsä rohkeinta tekoa Saku Tuominen ei osaa heti nimetä. Hyppy tv-tuotantomaailmasta tuntemattomalle alalle vaati aikoinaan tietysti rohkeutta, mutta niin vaati myös tämän kirjan kirjoittaminen, kun moni piti sitä naurettavana ideana. Rohkeimmat teot ovat ehkä vielä edessä päin.
– Loppujen lopuksi elämäni rohkeimpia hetkiä ovat olleet kaikki ne tilanteet, joissa olen uskaltanut olla itselleni rehellinen. Silloinkin, kun olen huomannut olevani matkalla täysin väärään suuntaan.
– Rehellisyyttä itselleen ei koskaan kadu, oli päämäärä mikä tahansa.

Artikkeli on julkaistu Kotiliedessä 1/2014.

Teksti: Tellervo Uljas
Kuvat: Arto Wiikari

Avainsanat

Keskustelu

Kiitos, mielenkiintoinen kirjoitus. Paljon mielenkiintoisia asioita joita kävin katsomassa sekä Dreamdo-sivulla että kirjaan liittyen. Kirjan laitan heti kirjaston jonotuslistalle, jos se vaikka auttaisi ankeuden hävittämisessä omasta elämästäni!

Olen itsekin nopeasti innostunva ihminen; kahdenkymmenen sekunnin määritelmä toimii varmasti helposti innostuvalle ihmiselle! Noin toimin itsekin, usein. Kun saa uuden idean, yritän toimia. Nykyaikaisesti se yleensä tarkoittaa mieleen pulpahtaneen asian tarkastamista netistä – ja ehkä hyvinkin meilin lähettämistä jonnekin; omassa elämässäni tämä liittyy usein iden saamista siitä, missä haluaisin ja voisin olla töissä. Laitan meilin netistä jostakin paikasta löytämälleni ihmiselle, kerron mahtavan tarjouksen ja painan send-nappulaa. Saatan soittaakin perään. Näin voi ihan oikeasti saada töitä!

Silti useimmiten asia jää silleensä.

Ei se aina toimi, mutta kun oikein yrittää ja toivoo, niin ehkä hyvinkin. Joskus. Uskon näin, haluan uskoa.

Olen työtön. Yksinhuoltaja. Asuntovelkainen jonka asuntoa ei asunnonvälittäjä huoli myyntiin. ”Ei kukaan osta perheasuntoja tuolta aslueelta” sanovat.

En itse pelkää käärmeitä, kuolemaa enkä naurunalaiseksi joutumista. Olen elämän outsider jota kuolema viehättää ja kiehtoo usein liikaakin – noin äitinä ajatellen. Jos joku minulle nauraa, nauran mukana. Tai menen vain pois. Käärmeitä katselen mielelläni, niinkuin monia muitakin luonnon otuksia; luonto on turva ja tuki, onni ja se paikka lopulta joskus joudun. Pääsen. Mullan alle.

Julkisuuden ihminen, joka elää mukavaa elämää on toisaalta ihan eri asemassa kun ne kymmenet tuhannet jotka nyt ovat sitä harmaata ja usein hyvin epätoisita massaa joille maksetaan työttömyyskorvausta ja joista saa sanoa mitä vain. Loisiksi ja laiskoiksi alkoholisteiksi voi meitä haukkua, saamattomiksi ja sohvalla makoileviksi luusereiksi joiden pitäisi ottaa korvausta vastaan työtä. Tosin kukaan ei työtä meille tarjoa; se on joku aivan ihmeellinen utopia ja omituinen muka-totuus, että työttömille tarjoittaisiin jossain työtä josta me kieltäydymme kun ei muka kannata työtä ottaa vastaan. Työtä ei ole. Itse olen hakenut jo neljääsataa työtä mutta… anteeksi. Eksyin itsekkyyttäni aiheesta.

Dreamdo vaikuttaa mielenkiintoiselta yritykseltä. Upeita unelmia, toteutuneina. Kun oikein toivoo, varmasti onnistuu! Jokaisella on unelmia joita kohti voi pinnistellä. Itsekin pinnistelen, ihan oikeasti – mutta en ehkä oikealla tavalla. Minäkin olen käynyt kuuntelemassa posiitivisten ihmisten luentoja; työtönkin voi unelmoida – ja hehän ne vasta unelmoivatkin!

Omat pelkoni liittyvät kodin menettämiseen, siihen että en pysty huolehtimaan lapsestani, seiskaluokkalaisestani; meillä on saman ikäiset lapset; se oli hauska huomata. Itse pelkään mitä tapahtuu, jollen pysty pitämään tätä meidän kahden elämän hataraa raamia kasassa. Moni asia on tosi pienestä kiinni. Pari päivää sitten hajosi pesukoneen pumppu; en uskalla kutsua korjaajaa kun ei ole rahaa – nyt kotona haisee kaamealta. Kiesus; pienet asiat vievät helposti elämän aivan tuskalliseen tilanteeseen…
Sama lienee positiivisella puolella; pieni asia voi muuttaa elämän parempaan – voi tulla positiivinen pumpun rikkoutuminen, ikäänkuin! Unelmoin lottovoitosta, työpaikasta, miehestä ja rakkaudesta. Unelmoin siitä, että kaikki lapseni selviäisivät elämästä paremmin kuin itse. Unelmoin hierojalla käynnistä ja uudesta kamerasta, omasta velattomasta kodista jossa asumme lapsen kanssa – jollei sitä miestä mistään tupsahda elämään….

Joka tapauksessa on todella hienoa, että positiiviset asiat pääsevät nousemaan uutiskynnyksen reunan yli! Onnea elämääsi. Ihanaa, kun saat kasvattaa oliiveja! Upeaa kun sinulla on perhe ja hieno vaimo, tytär. Keep on dreaming – I will, too!

Kommentoi juttua: Saku Tuominen uskoo sinuun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X