Ihmiset

Tyttären tulevaisuus

Kotilieden lukijakilpailussa pyydettiin kertomaan, millaista tulevaisuutta tyttärille toivotaan. Vuosi on 1934.

Valtavasti huomattavin osa näistä tyttäristä toivotetaan avioliiton satamaan. Miksi? On niitäkin, joiden mielestä koti on edelleen ainoa turvallinen paikka naiselle maailman myrskyissä – ja koti on paras, ehkä ainoakin ympäristö, missä nainen voi viihtyä.

Mitä muuta tyttärille sitten suunnitellaan? Kaikki vastauksissa mainitut lankeavat oikeastaan äidin työtä lähelle: sairaanhoitajan, diakonissan, talousopettajan tointa, käsityöalaa, tai myös kansa- tai muun koulun opettajan alan tehtävää.

Kukaan ei puhu haaveilevansa tyttärestään esim. liikeneroa taikka tiedenaista; lääkäriksi tosin jotkut häntä toivovat, mutta ajattelevat hänen silloinkin paremmin enkelinä lieventävän lähimmäisten kärsimyksiä kuin tieteelle niittelevän uusia voittoja.

Mutta taiteellisia lahjoja hänelle unelmoidaan, menestystä kynän, siveltimen töissä ja musiikin alalla. Myöskin haaveksitaan hänelle jalon uhrautuvaisuuden kruunua – viisi toivoo tytärtänsä Matilda Wreden työn jatkajaksi, kaksi lähetyssaarnaajaksi ja monet muutkin jonkin laupeuden harjoittajaksi.

Kotiliesi 5/1934

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tyttären tulevaisuus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.