
Noora omistaa kasveja, joita ei löydy joka kaupasta – näillä keinoilla hän varmistaa, että harvinaisuudet säilyvät hengissä
Noora Nordblomin koti on tulvillaan trooppisia kasveja. Harvinaisia hoidokkejaan Noora hemmottelee itse tehdyllä kasvikaapilla ja omalla kasvualustaseoksella.
Anthurium, Hoya, Lepismium… Noora Nordblom luettelee viherkasviensa sukuja tieteellisillä nimillä kuin vettä vain. Nooran ja hänen avopuolisonsa Sakari Holannin kaksiossa Turussa vihertää kuin tropiikissa.
Monella pariskunnan kodin kasveista on eksoottinen tausta, eikä kaikilla niistä ole suomenkielistä nimeä. Noora on keräillyt erikoisuuksia Facebookin kansainvälisistä kasviryhmistä ja kasvihuutokaupoista, joissa jäsenet myyvät arvokkaita ja harvinaisia kasveja.
”Tilasin pitkään haaveilemani köynnösvehkoihin kuuluvan Philodendron patriciaen, josta maksoin 400 euroa. Se on suurin summa, jonka olen yhdestä kasvista maksanut. Harmillisesti kasvi kuoli, koska en osannut tarjota sille sopivia olosuhteita.”
Kalliin kasvin menetys kirpaisi niin paljon, että Noora rakensi kasvikaapin, jossa suureen ilmankosteuteen tottuneet trooppisten metsien kasvit viihtyisivät.
Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?
Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.
Jos olet jo tilaaja, kirjaudu sisään tästä .
Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.