Sisustus

Milja, 42, asuu Vantaalla 15,5 neliön kodissa – kertoo nyt, millaista elämä minikodissa on

Tarkasti käytetyt neliöt ja edullinen sijainti. Niillä myydään eri puolille pääkaupunkiseutua ja muihin kasvukeskuksiin nousevia minikoteja. Deko vieraili SATOn ensimmäisissä StudioKodeissa Vantaalla ja tapasi pikkukotien asukkaita. Lue, mitä mieltä he ovat pienessä kodissa asumisesta ja minikotien saamasta kritiikistä.

Kun muutama vuosi sitten puhuttiin miniasunnosta, tarkoitettiin 26 neliön yksiöitä. Nyt asuntoja puristetaan sitäkin pienemmiksi. Esittelyvideoissa miniasunnot näyttävät avarilta ja hukkaneliöt on hyödynnetty. Lisää tilaa tulee yhteisöllisistä tiloista.

Lain mukaan asunnon pitää olla vähintään 20 neliötä, mutta väliaikaisiksi tarkoitetut opiskelija-asunnot voivat olla 16-neliöisiäkin. Sato sai 15,5 neliön Studiokodeilleen poikkeusluvan kunnalta.

Oleskelutiloja on siirretty yhteistiloihin. Esimerkiksi Skanskan ja Ikean yhteistyönä luomissa BoKlok-pientaloasunnoissa sauna on siirretty kodeista pihalle yhteiskäyttöön. SATOn StudioKoti-kerrostalon alakerrassa on yhteinen olohuone ja katolla sauna terasseineen.

Minikoti auttaa maalta kaupunkiin

Rakennusliikkeet ja asuntotuottajat ovat perustelleet minikoteja kysynnällä. Esimerkiksi SATOn Vantaan Martinlaaksossa sijaitseviin 68:een minivuokrakotiin oli yli 750 hakijaa.

Suuriin kaupunkeihin muuttaa koko ajan lisää ihmisiä ja kohtuuhintaisia asuntoja tarvitaan aiempaa enemmän. Sitä paitsi yhä useampi asuu yksin.

Myös muuttotrendi on viimeisen kymmenen vuoden aikana kääntynyt ympäryskuntien omakotitaloista kohti keskustaa. Halutaan keskeinen sijainti ja tingitään mieluummin neliöistä.

Kysyntää ovat lisänneet myös matalista koroista innostuneet velkavivulla toimivat asuntosijoittajat.

Kritiikkiä

Monet asumisen asiantuntijat ovat julkisuudessa varoittaneet minikotibuumista. Elämisen laatu ja hyvinvointi kärsivät, kun kodit puristetaan ”kotiloiksi”, kuten asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARA:n johtaja Jarmo Lindén ilmaisee:

”Kotilo ei sovi koko elinkaaren asumiseen, mutta elämänvaiheeseen, kuten opiskeluun, kyllä.”

On myös pelätty, että minikoteihin muuttaa vain tietyntyyppisiä ihmisiä.

”Historiasta tiedetään, että pienasuntojen keskittäminen yhdelle alueelle ei ole hyvä asia”, Lindén sanoo.

Lindén uskoo, että yhtenä asuntojen pienentämisen syynä on kolme vuotta sitten toteutettu asumistukijärjestelmän muutos, jonka myötä neliövuokra menetti merkityksenä.

”Nyt pienennetään neliöitä, jotta kokonaisvuokra saadaan puristettua yhteiskunnan tukimuotoihin sopivaksi. Se on nostanut neliövuokrat pilviin ja kasvattanut asumistukeen kuluvia valtion menoja,” Lindén huomauttaa.

Mitä sanovat minikotien asukkaat?

Deko vieraili SATOn viime sykysynä valmistuneissa StudioKodeissa Vantaalla ja tapasi pikkukotien asukkaita. Asuinnoissa on 15,5 neliötä ja 6,5 neliön parvi sekä parveke. Huonekorkeus on noin 4 metriä.

Lue, tästä, mitä mieltä he ovat minikodissa asumisesta ja minikotien saamasta kritiikistä.

”Elämäni ei pyöri materian ympärillä”

Milja Köpsi, 42, työskentelee ohjelmisto-alalla:

”Kun poikani muuttivat kotoa, päätin hakea tätä asuntoa. Ihastuin sen designiin ja käytettävyyteen. Vaikka asunto on pieni, täällä on kaikki, mitä tarvitsen. Se on juuri minun näköiseni.

Elämäni ei pyöri materian ympärillä, ja vietän paljon aikaa esimerkiksi miesystäväni luona Joensuussa, mutta tämä on silti oikea koti, josta en halua luopua.

Asuimme pojan kanssa runsaan 30 neliön yksiössä, mutta vaikka tilaa oli tuplaten, pohjaratkaisu oli huono. Tämä koti on toimiva.

Yhteisöllisyys on kiinnostanut minua aina, mutta pelkäsin, että se olisi päälle liimattua. Jo ryhmähaastattelussa meillä kuitenkin synkkasi kahden muun naisen kanssa, ja yhteinen tekeminen lähti rullaamaan itsestään.

Olen asunut monenlaisissa asunnoissa, joista suurin oli 120 neliötä. Koen olevani täyspäinen aikuinen ja eläväni hyvää elämää, joten minua ärsyttää, kun joku sanoo, että näin ei voi elää. Sen, että en tarvitse rivitaloa, farmarivolvoa ja labradorinnoutajaa, ei pitäisi määrittä elämääni.”

”Kaipasin vaihtelua”

Jarmo Palmu, 57, suunnittelija:

”Noin vuosi ennen tähän asuntoon muuttamista kaipasin vaihtelua. Olin asunut vuosia Vantaalla lähellä työpaikkaa ja päätin muuttaa Siuntioon vanhaan omakotitaloon. Se vuosi oli kylmä ja kostea ja työmatka 70 kilometriä, joten päätin muuttaa takaisin.

Tänne minua houkuttelivat sijainti, edullinen vuokra ja yhteisöllisyys. Olen viihtynyt erittäin hyvin. Täällä on rauhallista ja monenikäisiä ja -taustaisia asukkaita.

Minulle yhteisöllisyys sopii. Olen elänyt eron jälkeen useamman vuoden yksin, ja täällä tulee helpommin tehtyä asioita kuin tavallisessa kerrostalossa.

En tarvitse hirveästi neliöitä. Löhöilen sohvalla ja katson televisiota tai kuuntelen musiikkia. Parvi on nukkumista varten. Sohvapöydällä käytän tietokonetta ja syön. Mieluummin asun tässä upouudessa, hyvin suunnitellussa 15,5 neliön asunnossa kuin 1950-luvulla rakennetussa 34 neliön yksiössä, jossa kaikki on vähän rempallaan ja putkiremontti tulossa. Jos joskus aloitan parisuhteen, asuntoasiaa täytyy miettiä uudelleen.”

”Muutanko pahvilaatikkoon?”

Matti Lepistö, 31, yhteyskoordinaattori:

”Kun näin Facebookissa ilmoituksen tästä asunnosta, päätin sillä sekunnilla hakea. Olin juuri eronnut avovaimostani ja asuin yksin yli 60-neliöisessä asunnossa Vantaan Kartanonkoskella.

Yhteisöllisyys oli minulle syy muuttaa. Jos sitä ei olisi, en olisi muuttanut. Myös se kiehtoi, että kaikki oli uutta ja toimivaa. Edullinen vuokra ei ollut tärkeä. Voisin jopa maksaa enemmän siitä, että talossa on yhteisöllistä toimintaa.

Asunto ei tunnu ahtaalta. Parvi on kuin toinen huone. Muuttaessani luovuin noin 80 prosentista tavaroitani, ja se oli mukava tunne. Jos nyt haluaa muuttaa vaikka ulkomaille, se on helppoa. Tuskin vietän tässä loppuelämääni, mutta ei minulla ole kiire poiskaan.

Mielikuvissa kotimme ovat kanakoppeja. Kritisoijilta jää kuitenkin tajuamatta yhteisöllisen asumisen aspekti, eivätkä neliöt kerro kaikkea. Ennen kuin näin tämän, minäkin mietin, olenko muuttamassa pahvilaatikkoon.

Ehkä uudet jutut herättävät pelkoa. Pelätään, että minikoteja aletaan yhtäkkiä rakentaa hirveästi ja ihmiset pakotetaan asumaan niihin.”

”Kyllä tänne kaksikin mahtuu”

Ossi Mattsson, 29, opiskelija:

”Olin muuttamassa Turusta pääkaupunkiseudulle opiskelemaan ja saanut jo asunnon, kun tapasin Suvin viime syksynä. Tiesin, että vuokrataso on pääkaupunkiseudulla kova, ja 500 euroa tästä asunnosta tuntui edulliselta.

Ajattelimme, että jos tänne mahtuu yksi, niin mahtuu kaksikin. Suvi muutti 35 neliön yksiöstä, minä vajaan 40 neliön kaksiosta. Oikeastaan ainoa asia, josta jouduimme päättämään, oli se, tuleeko asuntoon televisio vai vaaterekki. Päädyimme vaaterekkiin. Jos tämä olisi poikamiesboksi, minulla varmaan olisi televisio. Toisaalta teemme molemmat pitkää päivää, joten kotona ei ehdi juuri olla.

Pieneen asuntoon ei myöskään mahdu täyttä astiastoa, ja kaupassa joutuu jääkaapin pienuuden takia käymään useammin, mutta sellaisten asioiden kanssa pystyy kyllä elämään. Totta kai tiedämme, että emme asu tässä loppuelämäämme, mutta emme asuisi myöskään 35 neliön yksiössä.”