Sisustus

Johanna, 42, irtisanoutui ja muutti maalle: "Oli pakko uskaltaa repäistä itsensä" – katso kuvat hurmaavasta talosta!

Johanna Luoma myi kotinsa ja irtisanoutui töistä toteuttaakseen unelmansa. Rauha, hiljaisuus ja yhteys luontoon löytyivät vanhasta hirsitalosta lapsuudenmaisemista.

Traktorin renkaat ovat painaneet yöllä sataneeseen lumeen kulkemiseen sopivat urat peltotiehen.

Johanna Luoma, 42, kaivaa taskustaan näkkileivänpaloja ja paimentaa vuohet Akselin, Artturin ja Helliinan autotien yli tuttuun lähimetsään. Polun alkupäässä, kuusten alla on paikka, jossa Johannalla on tapana istua omissa ajatuksissaan sillä välin, kun vuohet napsivat neulasia.

Lue myös: Elli ja Jouni toteuttivat unelmansa omasta rakkauskeskuksesta vanhaan kansakouluun

Luonto ja hiljaisuus tekevät Johannan onnelliseksi. Niiden perässä hän muutti pari vuotta sitten asumaan Sauvoon Alsilan tilalle poikansa Anteron, 14, kanssa.

Vuohet Akseli, Artturi ja Helliina kulkevat vapaina Johannan mukana paimenretkillä. Kesäisin nelikko viettää pitkiä aikoja luonnossa.

Johannalle kyseessä oli paluumuutto, sillä hän varttui samoissa varsinaissuomalaisissa maisemissa.

Opiskelemaan lähtiessään hän ei arvannut päätyvänsä vain kymmenen kilometrin päähän lapsuuden leikkipaikoista – metsistä, rannoista ja kallioista. Pari vuotta sitten kaipuu maalle kävi kuitenkin niin suureksi, ettei Johannalla ollut muuta vaihtoehtoa kuin seurata sydämensä ääntä.

Johanna tunsi jo lapsena vahvaa yhteyttä luontoon

Puissa kiipeily, metsissä kuljeskelu ja kaikenlainen luonnon tarkkailu kiinnosti Johannaa kovasti jo lapsena.

Johanna nauttii luonnonrauhasta. Hän kerää luonnosta sieniä sekä yrttejä. Haaveena on lisätä hiljalleen omavaraisuutta.

Johanna oli kolmetoista, kun hän löysi kirjastosta Linda Lay Shulerin kirjan Vain aurinko muistaa. Kirja kertoo Kwani-nimisestä intiaaninaisesta, joka karkotetaan klaaninsa parista. Pitkällä vaelluksellaan Kwani oppii tuntemaan luonnon ja ihmismielen salat, vaaran, vihan, toivon ja suuren rakkauden.

Lue myös: Tällaista on taiteilijaelämä vanhassa kansakoulussa

”Kwania sanottiin muistajanaiseksi. Kirjaa lukiessani tajusin yhtäkkiä, että minähän olen muistajanainen! Oivallus oli sikäli hämmentävä, että todellisuudessa olin farkuissa ja collegessa kuljeskeleva tavallinen nuori, kaikkea muuta kuin perinteitä opettava intiaaninainen. Silti sisimmässäni koin löytäneeni sen, mitä pohjimmiltani olen.”

Oivallus unohtui, kunnes se palautui mieleen luontoretkellä. Muurahaisista ja muista metsäneläimistä pikkusiskoilleen kertoessaan Johanna huomasi taas toteutta­vansa muistajanaisen tehtävää.

Samoin on tapahtunut myöhemminkin. Kuten silloin, kun hän innostui keräämään luonnonyrttejä ja perehtyi niiden parantaviin vaikutuksiin, tai kun kerran kirjan iltasadun sijasta hän alkoi kertoa pojalleen tarinaa ja tajusi keksivänsä satuja loputtomasti.

”Yleensä huomaan jälkikäteen, että tämähän oli taas ­niitä muistajanaisen touhuja. Niihin liittyvät vahvasti tari­nat, perimätiedonvälittäminen sekä luonnon ja elämän rytmeihin liittyvä ymmärrys.”

Paimenretket vuohien kanssa ovat palauttaneet mieleen muistajanaiseen liittyvät kokemukset.

”Olen kiitollinen, että elämäntilanteeni mahdollistaa vuorovaikutuksen luonnon kanssa. Minulle tulee hyvä mieli siitä, että saan olla osa luontoa ja vuohet toimia ­niille lajityypillisesti. Ne voivat kulkea vapaina ja etsiä syötävää, kiipeillä ja kirmailla.”

Johanna kaipasi luonnonrauhaa

Johanna ja Antero asuivat aiemmin Turun lähellä Littoisissa vanhassa puutalossa. Ympärillä oli idylli, josta moni haaveilee: järvi, jossa uida ja kalastaa, metsä luontopolkuineen, kauniita taloja ja naapureista välittävä asukasyhteisö.

Johannakin viihtyi siellä, mutta hiljalleen hän alkoi kaivata yhä enemmän luonnonrauhaa ja hiljaisuutta.Eräänä lokakuisena perjantai-iltana viitisen vuotta sitten ­Johanna pakkasi veneeseen koiran, makkaraa, pullon olutta ja makuu­pussin, ja souti lähijärven saareen.

Keittiössä on säilytetty paljon vanhaa, kuten puuhella, huuva ja puiset kaapit ja laatikot. Peltiset maustepurkit hellan takana hyllyllä ovat Johannan lapsuusajoilta. Hän leikki purkeilla isovanhempiensa luona.

”Nukuin makuupussissa puun alla. Olin luonnon keskellä, mutta sielläkään ei ollut sellaista rauhaa, jota kaipasin. Läpi yön kuulin taustalla liikenteen kohinan. En ole ääniyliherkkä, mutta kaupungin äänet alkoivat ärsyttää.”

Johanna halusi metsään, jossa saa olla yksin, kuljes­kella ja vaipua mietteisiinsä. Sellaisen rauhan Johanna oli kokenut aiemmin mökkeillessään poikansa kanssa Ahvenanmaan saaristossa Brandössä.

”Nautin saariston totaalisesta hiljaisuudesta ja puhtaasta luon­nosta, joka rentouttaa ja auttaa latautumaan. Kalas­timme itse kalat ja keräsin kukkia ja yrttejä, joista valmistin teetä. Sauvosta olen löytänyt saman tunteen. Täällä on oikeasti hiljaista, ja toisaalta voin kuunnella luonnon ­ääniä, kuten lintujen laulua.”

Mielessä alkoi kyteä ajatus maallemuutosta. Aluksi elämänmuutos epäilytti mutta lopulta Johanna koki, että ­hänen oli pakko uskaltaa repäistä itsensä irti tutusta ja turvallisesta elämästä ja toteuttaa haaveensa. Muutoksen taustalla ei ollut mitään isoa kriisiä. Avioeronkin Johanna oli rymistellyt läpi jo kymmenen vuotta aiemmin.

”Se oli vain jotain, mitä minun oli tehtävä ollakseni onnel­linen. Äitini sanat rohkaisivat minua. Hän sanoi, ettei maapallo ole lätty. Ei täältä mihinkään tipahda. ­Aina voi muuttaa elämänsä suuntaa.”

Vupokrakoti maalla toteutti unelmat

Johanna irtisanoutui vakituisesta työstään sosiaalialalla, myi asuntonsa ja muutti väliaikaisesti asumaan vaatimattomaan mökkiin Kemiönsaareen. Antero kävi kevään koulua isänsä luota ja muutti kesäksi mökille, jossa ei ollut juoksevaa vettä. Kuumaa vettä varten oli lämmitettävä sauna.

Maalle muutettuaan Johanna opiskeli eläinavusteiseksi valmentajaksi. Vuohet Akseli, Artturi ja Helliina ovat mukana asiakastyöskentelyssä.

”Välillä istuin puolilta öin lauteilla ja tiskasin. Se oli ihan hullua. Toisinaan tuli mieleen, että mitä oikein olin mennyt tekemään. Silti unelmaa kohti pyrkiminen tuntui ainoalta oikealta vaihto­ehdolta. Rohkeus on yksi tärkeimmistä ihmisen ominaisuuksista matkalla kohti omannäköistä ja mielekästä elämää.”

Johanna sai asunnostaan sen verran myyntivoittoa, ettei hänen tarvinnut hypätä tyhjän päälle. Hän saattoi miettiä rauhassa elämänsä suuntaa. Tarkoitus oli ostaa talo maalta. Hän kävi katsomassa useita taloja, mutta sopivaa ei löytynyt.

Kesä lähestyi loppuaan ja Antero kyseli, missä hän jatkaisi koulua syksyllä. Johanna pelkäsi, että aika loppuisi kesken, eikä hän löytäisi uutta kotia syksyksi.

”Se oli raskasta aikaa. Olimme puhuneet Anteron ­kanssa, että muutamme maalle ja otamme eläimiä. Kun taloa ei vain löytynyt, hetkittäin mieleeni hiipi epäily, että mitä jos emme saakaan toteutettua unelmaamme. Oman pettymykseni olisin kestänyt, mutta olisi ollut kauheaa murskata lapsen unelma eläimistä ja moposta.”

Johanna etsi vanhaa taloa, jota on kunnostettu perinteitä kunnioittaen. Kiinnostava ilmoitus löytyi lopulta netistä. Kun Johanna ajoi ensimmäisen kerran Alsilan tilan pihaan, hän ihastui heti paikkaan.

Tilan historia juontaa 1600-luvulle, jolloin tontilla oli kaksi isoa taloa. Ne paloivat 1800-luvun lopulla, ja ­tilalle rakennettiin yksi iso talo ulkorakennuksineen. Se on nykyi­sin Mäkelän viisilapsisen perheen koti. Pihapiirin läheisyydessä on pieniä torppia, joissa tilan työntekijät ovat aikanaan asuneet.

Maatilalla asuminen on mukavan yhteisöllistä

Punainen hirsitalo pellon reunassa tuntui Johannasta ­heti kodikkaalta. Hän ihastui etenkin talon tunnelmaan sekä sen kauniisiin kuluneisiin puulattioihin ja ikkunoihin. Vanhat lattialankut ovat kuluneet niin, että oksakohdat tuntuvat kävellessä kohoumina jalkojen alla.

Kaksikerroksisesta talosta on ollut aiemmin asuinkäytössä vain alakerran keittiö ja makuuhuone. Edelliset omistajat kunnostivat talon, jolloin myös yläkerta remontoitiin.

Kaksikerroksisesta rakennuksesta oli alunperin ollut asuinkäytössä vain alakerran keittiö ja makuuhuone. Nykyinen sali on toiminut muun muassa hevostilan tarvikevarastona. Tilan aiemmat omistajat olivat kunnostaneet koko talon asuinkäyttöön. Nyt se oli vuokrattavana.

”Talon historiasta kuulin sen verran, että täällä on asunut muun muassa persoonallinen nainen nimeltä Olga, joka käytti miesten vaatteita.”

”Littoisissa asuessamme ostin huutokaupasta pra­mean lampun tulevaan maalaiskotiini. Pohdin, että lampusta päätellen en taida olla muuttamassa mihinkään savupirttiin. Lamppu sopi täydellisesti tänne.”

Rakennuksen alakerrassa on keittiön ja makuuhuoneen ­lisäksi sali, eteinen ja kylpyhuone. Yläkerrassa on olohuone ja toinen makuuhuone.

Vuokralla asuminen on ollut Johannasta monella ­tavalla vapauttavaa.­

”Ehkä minä vielä joskus omistan talon tai mökin, mutta nyt tämä ratkaisu sopii meille hyvin. Ostin ensimmäisen asuntoni parikymppisenä ja ehdin vuosien mittaan tottua siihen, ettei koti ole koti ilman omistamista.”

”Yllättäen ­onkin ollut mukavaa elää asuntovelatonta arkea. Korjaustarpeetkin vuokranantajat ovat hoitaneet ripeästi”, Johanna kiittelee.

Pihan kivisessä tallirakennuksessa asustavat sulassa ­sovussa karsinoissaan Johannan kolme vuohta ja kaksi pupua sekä Mäkelän pariskunnan lampaat ja kanat.

”On kätevää, että eläimillä on yhteinen suoja. Näin voimme helposti tuurata toisiamme eläintenhoidossa. Muutoinkin täällä asuminen on mukavan yhteisöllistä ja apu on tarvittaessa lähellä, olipa kyse sokerin lainaamisesta, autokyydin tarpeesta tai puuttuvasta työkalusta.”

Elämä maalla on kuin palapeli

Päivän paimennusretki jää tavallista lyhyemmäksi, sillä valokuvaajan kamerasta innostuneet vuohet eivät ­malta rauhoittua. Johanna johdattaa kolmikon takaisin talliin.

Sisällä Nuppu-koira kiehnää jaloissa, kun Johanna ripottelee kuivattuja yrttejä teepannuun. Pöydällä tuoksuu aamulla leivottu leipä. Johannalla on vielä hetki aikaa kirjoitustöihin ennen kuin Antero palaa koulusta kotiin.

Johannan työt koostuvat erilaisista paloista. Hän tekee oman alansa töitä ohjaajana kehitysvammaisten asuntolassa ja lasten pienryhmäkodissa. Lisäksi hän on työskennellyt leirintäalueella vastaanottovirkailijana, tehnyt teollisuusalan töitä. Johanna kirjoittaa myös kolumneja ja pitää lukupiiriä.

Johanna istuskelee usein omissa ajatuksissaan, kun vuohet napsivat lähimetsikössä kuusenneulasia.

Maalle muutettuaan Johanna kouluttautui eläinavusteiseksi valmentajaksi. Työkavereina ovat omat vuohet, ­jotka ovat mukana eläinavusteisessa asiakas­työskentelyssä. ­Johanna on järjestänyt myös vuohisynttäreitä ja vieraillut eläinten kanssa eri tapahtumissa.

”Tällainen palapeli tuntuu nyt todella mielekkäältä. Rahaa ­tulee sieltä täältä sen verran, että pysymme hengissä. Vastapainoksi minulla on enemmän vapaa-aikaa.”

Johannasta tuntuu tärkeältä, että hän voi määrätä ­itse oman elämänsä rytmin. Aikaa on myös kokea luontoelämyksiä. ”Kaikki muistajanaiseen liittyvä tekeminen tuntuu hyvältä, ja toivon, että saan tehdä näitä töitä jatkossakin.

Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 1/2019

Kommentoi

Kommentoi juttua: Johanna, 42, irtisanoutui ja muutti maalle: "Oli pakko uskaltaa repäistä itsensä" – katso kuvat hurmaavasta talosta!

kotti hiiri

tuo oli kivajuttu on se hyvä että ihese voivatoteta unemasa

Sinun täytyy kommentoidaksesi.