Martti Suosalo: "Älämölöstä tulee kotoisa olo"

Näyttelijä Martti Suosalo on palvelijaluonne. Hän toteuttaa sen, minkä vaimo Virpi Suutari suunnittelee.

Martti Suosalo viihtyy olohuoneen nojatuolissa, josta voi tarkkailla perheen elämää.

Kotiin tullessa huokaan. Vaimoni Virpi sanoo, että hän tietää huokaisun laadusta täsmälleen millainen illan esitys on ollut. Tulen kotiin yleensä puoliyhdentoista aikaan. Riippuen illasta teen ehkä leivän ja otan lasin punaviiniä.

Keittiössä olen puuhakas. Teen ruokaa, siivoan, tiskaan. Olen tehnyt niitä kaikkia ammatikseni, joten ne käyvät minulta nopeasti ja tehokkaasti. Eivätkä meillä perheessä niitä oikein muut tee. Lapset eivät edes osaa kunnolla, enkä halua opettaa.

Päiväunia ja vauhdikasta arkea

Kun haluan omaa rauhaa, sitä harvemmin kotona järjestyy. Kotona on niin kova hulabaloo, kun yhdeksänvuotias tytär ja sen kaverit ovat mielellään meillä. Rauhaa halutessa menen yleensä teatterille pukuhuoneeseeni. Siellä on sänky ja usein nukun päiväunet, koska tarvitsen paljon unta.

Ulko-ovella on kaksi kassillista tyhjiä pulloja, jotka pitäisi viedä jonnekin, mutta ne ovat lojuneet siinä useamman kuukauden. Siinä olisi myös korjattavaa, kun rappusista rappaus on halkeillut.

Lataudun työhön lenkkeilemällä ja nukkumalla. Usein menen pyörällä töihin. Kulisseissa treenaan näyttämöpainoilla. Ne ovat minun kahvakuulani. Charlie Chaplin on sanonut, että ollakseen rauhallinen näyttämöllä, pitää tehdä fyysisiä harjoitteita näyttämön takana.

Vaimo aina sanoo, että pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Se tarkoittaa, että minun pitäisi. Onneksi on vaimo, jolla on paljon suunnitelmia ja projekteja, muuten vain pötköttelisin enkä tekisi mitään.

Kotona en koskaan laiskottele. Aina on jotakin puuhaa. Laiskottelen enemmän mielessäni ja haaveissani. Mutta jos olen yksin kotona, menen vällyn alle ja katselen vaikka Ostoskanavaa. Usein tulee ostettuakin jotain, niitä sitten painostuksesta palauttelen.

”Polkupyörä on sotaratsuni. Teen sillä työmatkoja. Inkeriläinen kaveri kokosi pyörän minua varten Pietarissa. Olen käyttänyt sitä kymmenisen vuotta.”

Yrittäjyys on yhteinen harrastus

Töistä puhumme kotona jatkuvasti. Meillä on perheyritys Euphoria Film Oy ja teemme sille koko ajan töitä. Tavallaan suhteemme on myös osakeyhtiömäinen. Virpi tekee leffoja, minä teatteria. Yhdessä teemme yritysvideoita. Yrittäjyys on mahtava harrastus. Aika vähän tuon omista töistä kotiin pohdittavaa.

Lasten kanssa on aina mennyt hommat yksiin. Puuhastelen ja kujeilen lasten kanssa niin paljon kuin ehdin. Olen samalla tasolla. Välillä on vaikea olla auktoriteetti. Olen lapsi itsekin. Työni on pitkitettyä lapsuutta.

Kotoisa olo tulee älämölöstä, joka kotona on. Vaimo ja lapset ovat kovaäänisiä. Tykkään, että on elämää ympärillä. Sitä on kiva seurata vierestä, itse kun en ole kovin eläväinen ihminen.

Hermostun, jos on epävarma tilanne töissä tai olen väsynyt, on liikaa pitäiskö-kysymyksiä. Minulla on työni takia niin kova ääni, että yksi huuto ja saan olla rauhassa. Opin hermostumaan vasta teatterikoulussa. Malli on Jouko Turkalta. Omassa perheessäni ei kukaan koskaan hermostunut eikä huutanut.

Järjestyksen ihminen

Ilahdun, jos illalla kotiin tullessa tiskipöytä on siisti. Ei tarvitse aamulla ryhtyä tiskaamaan. Ilahdun myös siitä, jos töistä tullessa kotona on hyvä tunnelma. Perheessä tapahtuu kaikenlaista ja joskus voi olla riita päällä, mutta sellaista on elämä.

Ensi-illan lähestyessä ryhdyn siivoamaan entistä enemmän. Pitää ikään kuin puhdistaa pöytä. Pukuhuoneessakin kaiken täytyy olla järjestyksessä. Ei saa olla vaateläjiä tai nyssyköitä. En tunnusta olevani ennen ensi-iltaa kotona kovin hermona. Virpi kyllä sanoo, että hän huomaa eron.

Kotiminäni on palvelija. Se on minulla luonteessa ja luontaista. Olen etuoikeutettu ja onnellinen ihminen, kun elän perheessä, jossa asiat luistavat hyvin. Yritän tehdä kaikkeni, että homma toimii. Kotimme on Virpin luoma, olen pyrkinyt olemaan toteuttaja. Jos asuisin yksin, kotona olisi varmaan aika askeettista.

Lempipaikkani kotona on olohuoneen nojatuoli. Olen rapu-ihminen, tykkään olla niin, että seinä on selän takana. Katselen siitä, kun lapsia
pyörii ympärillä. Tykkään myös makoilla sängyssä. Se on työasentoni.

Päivän päätteeksi asennan puhelimeen herätyksen kello 6.30 ja suljen silmäni.

Artikkeli on julkaistu Kotiliedessä 2/2015.

Teksti: Kimmo Rantanen
Kuvat: Ari Heinonen/Otavamedia