
Feta-savulohisalaatti - Helppo ja nopea arkiruoka

Helpot, nopeat ja ruokaisat salaatit ovat mein perheessä niitä, joita tulee tehtyä silloin kun nälkä on kasvanut suureksi ja on todella äkkiä saatava jotain syötävää. Tämä feta-savulohisalaatti syntyy nopeasti vain muutamasta aineesta. Mein perheessä tämä rankattiin samantein yhdeksi parhaimmista salaateista, ehkä juuri sen helppouden, mutta myös savulohesta ja fetasta saadun täyttävyyden ja maukkauden takia.
Salaatti syntyi vähän kuin vahingossa, kun ruoka-aika kolkutteli ovelle ja poika huuteli jo nälkäänsä. Katsoin jääkaappiin ja huomasin siellä muusta ruoanlaitosta ylijääneen lämminsavulohen ja fetajuuston ja niistä se ajatus sitten lähti. Salaatti olisi ollut aivan mainio jo noilla proteiininlähteillä, mutta lisäsin joukkoon vielä muutaman kananmunan puolikkaan tuomaan lisää ruokaisuutta. Jos on kiire, niin salaatin tekee nopeammin ilman munaa, mutta jos niiden keittämiseen on aikaa, niin itse ainakin tykkään laittaa myös niitä joukkoon.
Salaatti ei välttämättä tarvitse edes kastiketta, sillä kosteutta tulee liemessä lilluneista fetajuustoista sekä lohen rasvasta. Itse tosin tykästyin viime vuonna sitruunan makuiseen balsami-kastikkeeseen, jota olen lirutellut milloin mihinkin salaattin. Tähänkin se sopii kivasti.
Kun salaatin kanssa nauttii vielä siivun tai pari leipää, on nopea arkiruoka tai ruokaisa välipala valmis.
Feta-lohisalaatti
Aineet:
n. 200 g lämminsavulohta
n. 100 g fetajuustoa
1/2 jäävuorisalaatti
1 punainen suippopaprika
sitruuna balsami-kastiketta
Ohje:
Leikkaa jäävuosisalaatti suupalan kokoisiksi ja pilko paprika pieniksi paloiksi. Laita jäävuorisalaatti, paprikanpalat, pienennetty savulohi sekä murusteltu tai paloiteltu fetajuusto kerroksittain salaattikulhoon tai -lautaselle. Liruttele hieman sitruunan makuista balsami-kastiketta päälle ja sekoita kevyesti.
Vinkki:
* Muokkaa salaattia lisäämällä joukkoon vaikkapa keitettyjä munan puolikkaita, paahdettuja pinjansiemeniä, tomaatin paloja, kurkkua tai keitettyä tummaa riisiä.

Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen! Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan! Copyright Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos! Yhteydenotot suklaapossu.leipoo (at) gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Feta-savulohisalaatti - Helppo ja nopea arkiruoka
Vaikuttaa tosi hyvältä, pitää kokeilla.
Kiva, että innostuit Irja 🙂