Helpot marmoroidut appelsiinisuklaafudget

Mun piti testailla viime jouluksi marmoroituja appelsiinisuklaafudgeja ja antaa niitä lahjoiksi sukulaisille, mutta sairastelut sotkivat suunnitelmat. Pääsin kuitenkin pian Joulun jälkeen tekemään näitä ja voi kääk kun näistä tuli hyviä! Pienestä appelsiinin määrästä huolimatta nämä maistuivat hyvin samankaltaisille kuin Fazerinat. Blogiani enemmän seuranneet tietävät, että olen jo aiemmin maininnut, että Fazerinat ei ole kuitenkaan lempikarkkejani. Jokin näissä kuitenkin teki sen, että näitä söi mieluusti enemmänkin, milteipä himoiten. Ja se tässä itseänikin ihmetyttää, että miten ihmeessä nämä voivat olla näin hyviä, aivan kuin muutkin kondensoidusta maidosta ja suklaasta tehdyt fudget, nam nam.

Appelsiini maistuu suklaafudgessa älyttömän hyvälle

Tällaiset fudget on ihan lemppareita kaikista itsetehdyistä karkeista. Ne valmistuvat ilman lämpömittaria ja ovat tosi helppoja ja nopeita tehdä. Tai no itse massan tekemiseen menee hetki, mutta jääkaapissa fudget viettävät muutaman tunnin ennen kuin niitä voi leikellä palasiksi. Mutta tuota aikaahan ei lasketa, sillä sillä välin voi puuhailla kaikkea muuta 🙂 Tämän lisäksi fudgeihin tulee aineita vain kourallinen: Kahta erilaista suklaata, yksi appelsiini sekä purkillinen kondensoitua maitoa.

Suklaafudge appelsiinilla on helppo herkku

Nopean tekotapansa lisäksi fudgeilla on myös tapana kadota tosi vikkelään. Ainakin meillä katosivat. Tosin annoin suurimman osan appivanhemmille myöhästyneeksi joululahjaksi, etten olisi tuhonnut itsekseni kaikkia. Mikäli ymmärsin oikein, sormet kävivät heilläkin fudgekipossa melko nopsaa tahtia. Eli aikamoista herkkua, pakko myöntää.

Marmoroitu suklaafudge on helppo ja nopea tehdä

Tässä tulee tämä helppo ohje. Tällä kertaa en ottanut vaihekuvia, mutta laitan ohjeosioon linkin marmoroitujen piparminttufudgepalojen teko-ohjeeseen, jossa tekotapa on samanlainen.

Helpot marmoroidut appelsiinisuklaafudget

Koosta riippuen n. 100 palaa

Tumma suklaafudge:

200 g tummaa (50%) suklaata

150 g maitosuklaata

2 dl (2/3 prk) kondensoitua maitoa

1 ison appelsiinin hienoksi raastettu kuori

1 rkl appelsiinin mehua

Valkosuklaafugde:

250 g valkosuklaata

1 dl (1/3 prk) kondensoitua maitoa

(+ halutessa pari tippaa keltaista pastaväriä)

Ohje:

Vuoraa n. 20 x 25 vuoka leivinpaperilla (ks. vinkki alempaa) Pese appelsiini kunnolla ja raasta kuoren uloin kerran hienoksi raasteeksi. Puserra n. 1 rkl appelsiinin mehua talteen. Pilko suklaat pienimmiksi paloiksi.

Ota esille kaksi kattilaa. Laita toiseen 2 dl kondensoitua maitoa sekä pilkottu tumma suklaa ja maitosuklaa. Laita toiseen kattilaan loput maidosta (n. 1 dl) sekä pilkottu valkosuklaa. Laita molemmat kattilat levylle ja lämmittele seoksia miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen kunnes suklaat sulaa. Kun suklaat ovat sulaneet, lisää tummaan suklaaseokseen appelsiinin kuoriraaste ja 1 rkl appelsiinin mehua. Sekoita kunnolla.

(HUOM! Kuvalliset teko-ohjeet marmorointiin löytyy piparminttu-suklaafudgen ohjeesta.) Kaada tumma suklaaseos samantein miltei kokonaan vuokaan leivinpaperin päälle ja levitä nopeasti pohjalle suht tasaiseksi kerrokseksi. Sekoita heti tumman suklaan levittämisen jälkeen valkosuklaaseos tumman suklaan päälle suht tasaiseksi kerrokseksi. Tiputtele vielä loput tummasta suklaasta valkosuklaan päälle ja vetele vaikkapa veitsen kärjellä kuvioita pinnalle. (Pst. Piparminttusuklaafudge-postauksesta löytyy kuvalliset ohjeet marmoroinnin tekemiseen)

Anna fudgen jäähtyä ensin huoneenlämpöiseksi. Laita se sen jälkeen jääkaappiin hyytymään vielä 4 tunniksi tai kunnes levy on kokonaan jähmettynyt leikkaamista varten. Leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi. Säilytä fudget jääkaapissa. Fudget kestävät myös pakastamisen.

Vinkki:

* Kondensoitu maito on sokeroitua maitotiivistettä, jota löytyy tölkeissä useimpien markettien hyllyiltä. Usein ne löytyvät samasta paikasta missä on muutkin tölkit (eli mm. tomaattimurskan ja kookosmaidon lähettyvillä), mutta joissakin kaupoissa ne sijaitsevat leivontatarvikkeiden lähellä. Joskus olen löytänyt niitä myös kylmähyllystä (vaikka ne säilyvät huoneenlämmössä).

* Kun sulatat valkosuklaata ja jos valkosuklaan joukosta alkaa irrota öljyn näköistä tavaraa, älä pelästy. Jatka vain lämmittämistä miedolla lämmöllä sekoitellen. Massa alkaa pikku hiljaa löystyä ja ”öljy” liukenee valkosuklaan joukkoon.

* Toimi nopeasti sen jälkeen kun olet saanut suklaat sulatettua. Seokset jämähtävät melko äkkiä, ja pinnasta tulee helposti röpelöinen.

* Jos et löydä sopivan kokoista vuokaa, voit lusikoida suklaamassat vuoan sijasta myös tavalliselle uunipellille, joka on vuorattu leivinpaperilla ja levittää suklaat sen päälle haluamasi kokoiseksi levyksi.

* Leikkaa vasta, kun levy on kunnolla jähmettynyt, niin leikkauspinnasta tulee tasainen. Toisaalta, onneksi pienet ulkonäköhaitat eivät vaikuta ihanaan makuun ?

Fudgen leikkaaminen onnistuu helpoiten huoneenlämpöisenä

Paras suklaafudge syntyy kondensoidusta maidosta ja suklaasta

Kommentit (6)

Hei. Kokeilin tätä ja herkkuahan siitä tuli. Katselin noita muitakin fudge ohjeitasi ja huomasin, että niissä on vähän eri määrät suklaata. Onko kuitenkin joku ”nyrkkisääntö” esim. 500g suklaata tölkkiin kondensoitua maitoa?? Ajattelin, että jos kokeilisi tehdä fudgea erilaisin maustein esim. hasselpähkinärouhetta tai lakritsijauhetta lisäten.

Hei Vilijonkka! Mukava kuulla, että nämä maistuivat 🙂 Nyrkkisääntönä suklaan määrän suhteen on se, että mitä vaaleampi suklaa, sitä enemmän sitä tarvitaan. Täysin tarkkoja määriä on mahdoton kertoa, sillä suklaan määrää säätämällä pystytään vaikuttamaan fudgen pehmeyteen. Tässä kuitenkin on suuntaa-antavat arviot määristä: valkosuklaata riittää yhtä kondensoitua maitotölkillistä kohti n. 700-800g, maitosuklaata n. 550 g ja tummaa suklaata (n.50%) n. 400-450g. Itse kokeilemalla löytää parhaiten omaan makuun sopivat suhteet. Ja nämä kun ovat niin älyttömän helppoja ja nopeita tehdä, niin testaamiseenkaan ei mene kovin paljon aikaa. Eikä toki syömiseenkään 😉 Lakritsijauhe kuullostaa tosi herkulta 😛

Kiitos vinkeistä. Nyt ulkona kohmettumassa (16 asteen pakkasessa jähmettyy nopeemmin kuin jääkaapissa) yllä olevalla ohjeella yksi satsi. Laitoin tumman osan sekaan n.3 tl raakalakritsijauhetta ja päälle turkinpippurimurskaa. Kattilan reunoja kaapiessa maistui oikein hyvältä. Nyt vaan odottelen fudgen valmistumista 🙂

Mitens Vilijonkka fudgelle lopulta kävi, minkälaista tuli? 🙂 Kuullostaa niiin herkulliselta.

Fudgesta tuli tosi hyvää. Lakritsi maistui sopivasti.

Jes, mahtava kuulla Vilijonkka. Pitää itsekin kokeilla vastaavanlaista 🙂 Herkullista talvenjatkoa sinulle 🙂

Kommentoi juttua: Helpot marmoroidut appelsiinisuklaafudget

Vastaa käyttäjälle Suklaapossu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Testailin tähän lukijan vinkkaamaan ihanaan punaherukka-juustokakkuun hieman erilaista pohjaa, ja voi kuinka herkullista siitä tuli! Olisin voinut syödä pelkkää pohjaa pelkiltään, niin herkullista, rapeaa ja kinuskisen makeaa se oli. Pehmeä miedosti sitruunainen ja vaniljainen juustokakkutäyte sekä kirpeähkö punaherukkapäällinen olivat piste i:n päällä. Ihanaa herkkua kaikinpuolin 💖 Enkä ole ainut tätä mieltä oleva, sillä myös monet muut syöjät kehuivat tätä ja pyysivät innoissaan myös ohjetta. Lue koko ohje blogista⁠
⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/herkullinen-punaherukka-juustokakku/⁠
⁠
#punaherukka⁠
#juustokakku⁠
#juustokakunpohja⁠
#ihanitsetehty⁠
#kesäleivonta⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#kesä⁠
#leivonta⁠
#leivontablogi⁠
#yummy⁠
#instabake⁠
#baking⁠
#bakingblog
  • Meillä oli mökillä jälkkärinä ihana Eton mess, paremmin ehkä Pappilan hätävarana tunnettu todella helppa ja nopea jälkiruoka, joka valmistuu vain kourallisesta aineita. Tuoreet mansikat yhdessä marengin ja sitruunalla maustetun vaniljavaahdon kanssa ovat ihanaa herkkua, joka tuntuu maistuvan aina jokaiselle. Kurkkaa helppo ohje blogista
⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/eton-mess-helppo-ja-nopea-jalkiruoka/⁠
⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#leivonta⁠
#leivontablogi⁠
#instabake⁠
#baking⁠
#bakingblog
  • Nämä ihanat, älyttömän hyvät, uunittomat suklaakeksit valmistuvat helposti ja nopeasti vain muutamasta aineesta. Näiden tekeminen onnistuu myös vaikka mökillä, jos sieltä vain löytyy edes jonkinlainen liesi, jotta kaurahiutaleet pystyy paahtamaan pannulla ja suklaan saa sulatettua. Aivan loistava ohje, vaikka itse sanonkin. Katso tarkka ohje blogin puolelta⁠
⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/kaura-suklaakeksit-ilman-uunia/⁠
⁠
#suklaa⁠
#suklaakeksi⁠
#kaurakeksi
#ilmanuunia⁠
#keksit⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#yummy⁠
#easybaking⁠
#chocolate⁠
#cookies⁠
#withoutoven⁠
  • Mein tyttö täytti 10-vuotta ja toivoi synttärikakukseen suklaakakkua. Kakun suhteen tytöllä oli tarkat toiveet sekä maun että ulkonäön suhteen. Valmis kakku ilahdutti tytön ja tytön kaverit, jotka ottivat kakusta parikin santsikierrosta. Lopulta jäljellä oli vain pienen pieni pala. Kurkkaa kakun tarkka ohje blogin puolelta ⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/suklaakakku-tyton-10-vuotissynttareille/⁠
⁠
#suklaa⁠
#suklaakakku⁠
#mielettömänmeheväsuklaakakkupohja⁠
#mansikat⁠
#10vuotta⁠
#kaverisynttärit⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#leivontablogi⁠
#yummy⁠
#chocolate⁠
#cake⁠
#strawberry⁠
⁠
  • Suolainen pannukakku on helppo ja herkullinen arkiruoka tai vaikkapa lounas. Pannariin voi hukuttaa miltei mitä tahansa. Kurkkaa ohje blogin puolelta ja testaa vaikka heti tänään⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/arkiruokavinkkina-suolainen-pannukakku/⁠
⁠
#arkiruoka⁠
#helppojanopea⁠
#suolainen ⁠
#pannukakku⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#leivontablogi⁠
#blogi
  • Tämän kesän viimeisin, muttei vähäisin raparperileivonnainen taisi olla tässä. Tämä superhelppo, muhkea ja mehevä vadelma-raparperipiirakka valmistuu yhdessä kulhossa ja saa päälle ihanan makuparin, vadelma+raparperi. Vein yhden pellillisen töihin ja toisen valmistin kotiin valmiiksi työaamuna ennen töihin lähtöä. Ja ei, en ole aamuvirkku jokabaina heiluu aamuisin pystyssä. Tämä vain valmistuu niin nopeasti, ettei aamutoimista lähtenyt kuin muutama minuutti pois. Varsinkin, kun ne jauhot ja sokerit olivat valmiina pöydällä odottamassa. Superhelppo ja herkullista. Toimii myös muista marjoista! Kurkkaa ohje blogista

https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-ja-meheva-vadelma-raparperipiirakka/

#helppojanopea
#kesä
#raparperi
#vadelma
#piirakka
#leivontablogi
#suklaapossu
#kotiliesi
#kotiliesiblogit
#rhubarb
#rasberry
#pie
#easyandyummy
#yummy
  • Tytöt 6v ja 9v leipoivat kahdestaan äitienpäivälahjaksi ihanan mutakakun kaakaokermalla ja tuoreilla mansikoilla. Kakku tehtiin sydämen malliseen vuokaan ja mansikoiden päällä oli vielä suklaa, jossa ♥️ Aivan ihanat lapset ja todella ihana kakku 💕 Katso helppo ohje blogista ja leivo vaikka Juhannukseksi.

https://kotiliesi.fi/suklaapossu/mutakakku-kaakaokermalla-ja-mansikoilla/

#mutakakku
#kaakaokerma
#mansikat
#kesä
#äitienpäivä
#lastenleipoma
#suklaapossu
#kotiliesi
#kotiliesiblogit
#chocolate
#mudcake
#strawberry

suklaapossu

X