Helppo kahden aineen Dumlemousse

Helppo ja herkullinen Dumlemousse syntyy vain kahdesta aineesta; kermasta ja Dumlesta. Mousse on todella monikäyttöinen, sillä siitä voi esimerkiksi koota jälkiruoat laseihin ja nauttia ne vaikkapa raikkaiden vadelmien kera tai sitä voi käyttää kakun täytteenä tai kuorrutteena…

Pst. Mulla oli alunperin ajatus käyttää tämäntyyppistä moussea juustokakkuun, mutta joulusta asti kolkutellut mutakakun himo voitti ja mousse päätyi suklaiseen ihanuuteen. Ohje tuohon herkkuun tulossa blogiin lähipäivinä.

Mousseen lisättävää dumlen määrää voi muokata oman maun mukaiseksi. Ohjeessa on käytetty puolisen pussia dumleja kahta kermadesilitraa kohden. Näin tehden moussen maku on mieto, mutta hyvin tunnistettavissa. Jos kaipaa kuitenkin voimakkaampaa makua, voi dumleja sulatella kerman joukkoon enemmänkin. Liioitella ei kuitenkaan kannata, jotta moussesta tulee ilmavaa ja liiallinen makeus pysyy aisoissa.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan dumlemousse valmistetaan niin, että kerma kuumennetaan kiehumispisteeseen ja joukkoon nakataan läjä dumleja. Kun dumlet ovat sulaneet, seos jäähdytetään.

Jääkaappikylmä seos vatkataan vaahdoksi. Vaahdon paksuuden voi määritellä käyttötarkoituksen mukaan.

Sitten dumlemousse on valmis käytettäväksi ja sen voi halutessaan vaikka pursottaa mutakakun päälle.

Tässäpä dumlemoussen ohje.

Helppo kahden aineen dumlemousse

noin 2-3 jälkiruoka-annosta laseista nautittuna tai yhden noin 20 cm kakun päälle pursotettuna

Aineet:

2 dl kuohukermaa

noin 1/2 pss (=14 kpl tai oman maun mukaan muutama enemmän) Dumlea

Ohje:

Kuumenna kerma kiehuvaksi ja nosta kattila pois levyltä. Lisää kerman joukkoon Dumlet. Sekoittele välillä, kunnes kaikki Dumlet ovat sulaneet kerman joukkoon. Jäähdytä ensin huoneenlämpöiseksi ja laita sen jälkeen jääkaappiin vähintään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Vatkaa jääkaappikylmä dumlekerma vaahdoksi.

Tarjoiluehdotus: Pursota dumlemousse laseihin ja tarjoile vadelmien kanssa. Voit käyttää dumlemoussea myös vaikkapa kakun sisällä tai päällä. Jos käytät moussea kakun täytteenä, vatkaa mousse tarpeeksi jämäkäksi.

 

 

Kommentit

Kommentoi juttua: Helppo kahden aineen Dumlemousse

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X