Tässä yksi todella herkullinen ja helppotekoinen idea tulevaan juhlakauteen. Voi kuinka ihana Britakakku tämä onkaan! Mangon ja passionhedelmän yhdistelmä on mahtava, ja se maistuu vieläkin paremmalta tässä Britakakussa. Voisin sanoa, että tämä on ehdottomasti parasta Britakakkua mitä olen koskaan syönyt. Ja taitaa olla samalla myös yksi parhaimmista leivonnaisista 🙂

Tein elämäni ensimmäisen Britakakun viime vuonna. Ihastuin kakun makuun ja sen helppotekoisuuteen. Siitä lähtien mielessäni on ollut erilaiset yhdistelmät. Nyt kun sain blogiringin kautta käsiini uudistuneita Valio Viola® tuorejuustoja, päätin pitkästä aikaa tehdä Britan ja yhdistää mangon makuiseen tuorejuuston tuoreen passionhedelmän kanssa. Ja kyllä kannatti!

Yleensä
en käytä leivonnassa valmiiksi maustettuja tuorejuustoja, joten
odotukseni eivät olleet kovin kummoiset ja itse asiassa olin hieman
epäilevällä kannalla ennen kuin sain ensimmäisen paketin käteeni.
Kuitenkin hypistellessäni mangon makuisen tuorejuustorasiaa ja
mielenkiintoni heräsi samantein, kun näin raikkaan ja herkullisen
näköisen paketin kuoret. Ollessani vielä hieman epäilevällä kannalla, avasin paketin ja sisältä paljastui ihastuttava
yllätys. Taisin miltei huudahtaa ääneen ”Hei, täällähän on aitoa
mangoa!”. Tuorejuuston makea, voimakkaan mangomainen tuoksu myös vei
mennessään ja maku voitti kaikki odotukseni; tuorejuusto maistui
voimakkaasti mangolle ja olin samantein myyty. Päähäni juolahti
samantein vaikka millaisia käyttötarkoituksia tuotteelle, mutta tällä
kertaa Valio Viola® mango tuorejuusto tosiaan päätyi tähän ihastuttavaan mango-passion
Britakakkuun. 

Britakakusta tuli niiiin hyvää, etten löydä tarpeeksi sanoja
kuivailemaan makua. No lyhyesti: Kakussa maistui mango sekä
passionhedelmä, siitä löytyi rapeutta, pehmeyttä ja aavistus
marenkimaisuutta sitkeyttä. Kakku oli makea, mutta ei liian, sillä passion taittoi kirpeydellään muuta makeutta. Kuullostaako hyvältä? Kannattaa kokeilla 🙂

Täytteeseen laitoin vain Valio Viola mango tuorejuustoa ja kermaa. Täydellistä! Makeutta oli juuri sopivasti jopa ilman lisättyä sokeria ja mangon maku oli tarpeeksi voimakas. Jos vielä kaipaat jotain kakkua kevään tai kesän juhliin, niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä. Helppoa ja herrrrkullista! Mango tuorejuusto on tosi mahtava tuote ja itse jäin samantein
täydellisesti koukkuun. Ennakkoluuloni maustettuja tuorejuustoja kohtaan
karisivat ja tämän jälkeen ainakin tämä mango tuorejuusto jää itselläni

ehdottomasti vakikäyttöön. Nam!

Pelottaa jo hieman tällainen kehuminen, sillä nämähän ovat makuasioita.
Itse kuitenkin pidin tästä niin paljon, etten voi olla kehumatta. Myös
vanhempi tyttäreni taisi tykätä aika paljon, ainakin ilmeestään ja ylistävistä sanoistaan
päätellen : ”Nam, tosi hyvää. Äiti, tämä on varmaan paras kakku, jonka
olet tehnyt. Voi että kun on hyvää. Aivan ihanaa. Äiti, sä olet tosi
hyvä leipuri…”. Khih, ja tuota jatkui koko syömisen ajan. Voi kun lapset ovat niin herttaisia 🙂 Mutta kyllä myös minun lisäkseni kakkua maistellut toinen aikuinenkin piti kakusta ja
kovin pitikin. Hän tankkasi palan otettuaan vielä toisenkin. Epäuskoisena maistelin itsekin hieman lisää ja ups, seuraavana päivänä meillä oli koko kakusta jäljellä vain hienoinen
siivu!

Mango-passion Britakakku 
Kolmeen n. 21 cm irtopohjavuokaan tai noin 35 x 40 cm uunipellille

Pohja:
150 g voita huoneenlämpöisenä
1.25 dl sokeria
4 keltuaista
2.5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1.25 dl maitoa

Marenkikerros:
4 valkuaista 

2 dl sokeria 

Täyte:

200 g Valio Viola® mango tuorejuustoa
2 dl Valio kuohukermaa
2-3 passionhedelmän sisus

Koristeeksi:
mintun lehtiä
tomusokeria 
passionhedelmän lihaa

Ohje:
Tee pohja. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi
vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen joukkoon koko ajan vatkaten.
Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe sekä vaniljasokeri. Lisää ne
vuorotellen taikinan joukkoon maidon kanssa varovasti käännellen. Aloita ja lopeta jauhoilla.

Voitele hyvin kolme n. 21 cm irtopohjavuokaa ja jauhota esimerkiksi vehnäjauhoilla. Jaa pohjataikina vuokiin ja levitä
tasaiseksi kerrokseksi vuokien pohjalle. Taikinaa ei tarvitse levittää aivan reunoihin asti, sillä taikina kyllä leviää uunissa. Laita vuoat syrjään odottamaan. Valmista marenki. Vaahdota valkuaisia. Kun valkuaiset alkavat vaahdota, lisää
sokeria 1 rkl kerrallaan valkuaisvaahdon joukkoon koko ajan voimakkaasti vatkaten. Vatkaa kunnes vaahto on paksua ja kiiltävää. Levitä
valkuaisvaahto pohjataikinoiden päälle. 

Paista
175-asteissa uunissa noin 25-30 minuuttia, kunnes pohjat ovat kypsiä ja
marenki kauniin vaaleanruskea.

Anna pohjien jäähtyä kokonaan. Tee täyte. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Notkista tuorejuustoa lusikalla sekoitellen. Lisää tuorejuusto kermavaahdon joukkoon ja vatkaa kunnolla sekaisin.

Nosta alin pohja tarjoilulautaselle. Levitä täytteestä noin puolet alimman pohjan päälle. Halkaise passionhedelmä ja lusikoi hedelmälihaa täytteen päälle. Nosta toinen pohjapala päälle. Levitä loput täytteestä ja lusikoi pinnalle lisää passionhedelmää.

Nosta päälle vielä viimeinen pohjapala. Koristele tomusokerilla, passionhedelmän siemenillä ja mintun lehdillä.

Vinkit:
* Voit tehdä pohjan myös n. 35 x 40 cm uunipellillä. Huomaa, että paistoaika saattaa tällöin olla hieman pidempi, joten tarkkaile tilannetta. Leikkaa uunipellillä tehty pohja kolmeen yhtä leveään osaan, niin saat suorakaiteen muotoisen Britakakun.

* Britakakku on parhaimmillaan heti täyttämisen jälkeen, jolloin marenki on vielä rapsakkaa.

* Voit valmistella kakkupohjat jo etukäteen valmiiksi ja pakastaa ne heti, kun ne ovat jäähtyneet kunnolla. Suoraan pakkasesta otettujen pohjien käsittely on helppoa ja ne sulavat nopeasti.

* Passionhedelmän siemenet jäävät rapeiksi sattumiksi. Jos haluat kakun ilman kiviä, painele passionhedelmän lihaosa siivilän läpi ja käytä kakkuun pelkästään hedelmän mehu. Mehun määrällä pystyt säätämään kakun kirpeyttä ja passionin maun voimakkuutta.


Pienenä lisävinkkinä mainittakoon, että kakusta saa nätin näköisen myös niin, että paistaa kaikki pohjat hieman eri kokoisissa vuoissa. Itse käytin alimpaan pohjaan 21.5 cm vuokaa ja kahteen ylimpään 20 cm vuokaa. Ylimmäksi olisi sopinut hienosti myös vaikkapa 18.5 cm vuoassa paistettu pohjaosa.

Tuoreesta maidosta valmistetut Valio Viola® tuorejuustot ovat kokonaan laktoosittomia ja niiden rakenne on pehmoinen ja maku täyteläinen. Näitä tuorejuustoja ostaa jääkaappiin myös vähän kuin varalta, sillä ne säilyvät pitkään, jopa 4 kuukautta. Ja lisäaineiden välttäjille hyviä uutisia, sillä tuorejuustoissa ei ole lainkaan säilöntäaineita. Mielestäni aivan ihana tuote. Helppokäyttöinen ja täynnä makua.

www.blogirinki.fi

Yhteistyössä Valio