Runebergin kakku, munaton

Runebergin torttu helppona kakkuna

Huomenna vietetään taas Runebergin päivää ja nyt on hyvä hetki leipasta tämä helppo ja nopea Runebergin kakku, jossa vatkaimetkin voi unohtaa kaappiin.

Itse olen vasta viime vuosina päässyt Runebergin torttujen makuun. Leivoin ensimmäisen Runebergin torttuni kakun muodossa kolmisen vuotta sitten. Silloin ihmettelin, miten hyvää itse tehty Runebergin leivos ollakaan. Päätin jo tuolloin, että teen tuota herkkua vielä uudestaan. Parin seuraavaa Runebergin päivää jäi väliin sairasteluiden takia, mutta viime vuonna innostuin kokeilemaan Runebergin kakkua uudestaan, munattomana. Tuo ohje ei sattuneesta syystä päätynyt blogiin asti, ja Suklaapossun Instan puolella paljastin syynkin siihen. Kakun kohdalla ei siis kaikki mennyt niin kuin piti, joten tänä vuonna innostuin tekemään tuon kakun uudestaan pieni muokkauksin. Ja jihaa, nyt onnistui!

Kakussa on helppo, sekoitettava taikina, joka syntyy näppärästi ilman kananmunaa. Muun muassa mantelijauheen ansiosta kakku on todella mehevä, eikä se mielestäni kaipaa erillistä kostutustakaan. Reunat tosin jäivät sen verran rapeiksi, että halutessaan kakkua voi kostuttaa esimerkiksi vesi+sokeri+punssi/rommi-seoksella, jolla kakkuun saa lisää Runebergin torttuihin kuuluvaa makua ja koostumusta. Tästä lisää alempana vinkkiosiossa.

Helppo ja nopea sekoitettava taikina runebergin kakussa

Edellisen ohjeen piparkakut vaihtuivat korppujauhoihin, sillä joku mokoma oli käynyt syömässä mein viimeiset piparkakut. Vaihdoksen takia laitoin tavallisen sokerin sijasta fariinisokeria tuomaan joukkoon pipareiden kaltaista kinuskisuutta. Hienosti toimi näinkin.

Mulla kävi myös pikkumoka karvasmanteliaromin kanssa, ja sitä humpsahti taikinan joukkoon aiottua enemmän (noin 0.75 tl). Oli siinä ja siinä, oliko sitä liikaa vai ei. Tytöt eivät sietäneet tuota makua lainkaan, mutta poika söi kakkua innoissaan. Tosin yksi maistelijoista ei edes huomannut koko karvasmantelia… Oman havaintoni mukaan vadelmahillo tuntui laimentavan karvasmantelin makua. Kun lisäsin maistelutilanteessa lautaselleni vielä hieman lisää vadelmahilloa, totesin, että aromin määrä oli sen kanssa syötynä tosi hyvä. Piti ottaa toinenkin pala, ihan vain testatakseni asiaa uudestaan, kröhöm. Pienempi määrä olisi kuitenkin passelimpi, ja merkkasin sen suoraan ohjeeseen.

Runebergin kakku on mehevä valumakakku

Kakun koristeluajatus syntyi vasta kakuntekohetkellä, kun sekoittelin tomusokerista ja vedestä sopivaa seosta. Valumakakut ovat suosittuja, joten Runebergin kakku sai sellaisen nykyaikaisen koristelun. Musta tuosta tuli aika kivan näköinen, vai mitä mieltä sinä olet?

Runebergin kakku

Pienehkö kakku, n. 16 cm vuokaan

Aineet:

1.5 dl rypsiöljyä

1.5 dl piimää (tai maustamatonta jogurttia)

1.5 dl fariinisokeria (mittaan paineltuna)

n. 0.5 tl karvasmanteliaromia

1.5 dl vehnäjauhoja

1.5 dl mantelijauhetta

1.5 dl korppujauhoja tai piparinmuruja

2 tl kardemummaa

2 tl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

0.75 tl suolaa

Lisäksi:

vadelmahilloa

n. 1 dl tomusokeria

n. 1.5 tl kylmää vettä

Ohje:

Sekoita öljy, piimä, fariinisokeri ja kasvasmanteliaromi keskenään. Sekoita loput aineet keskenään toisessa kulhossa. Laita kaikki aineet samaan kulhoon ja sekoita, kunnes aineet ovat hyvin sekoittuneet. Voitele kevyesti n. 16 cm irtopohjavuoka. Kaada taikina vuokaan.

Paista 175 asteessa n. 45 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Jäähdytä kakku kokonaan hyvin suojattuna.

Kakku itsessään on niin mehevä, ettei välttämättä kaipaa kostutusta. Jos kuitenkin haluat siitä kunnolla kostean, ks. vinkki-osio alempaa. Kun kakkupohja on jäähtynyt, levitä päälle ohut kerros vadelmahilloa niin, että reunoille jää noin 1 sentti tyhjää tilaa.

Vadelmahilloa runebergin kakun päällä

Sekoita tomusokerista ja vedestä paksuhko tahna, joka valuu hieman ja tasoittuu pikku hiljaa sekoittamisen jälkeen. Jos tahna on liian löysää (eli tasoittuu liian pian sekoittamisen jälkeen), lisää joukkoon hieman tomusokeria. Jos tahna on taas liian paksua, eli ei tasoitu lainkaan, lisää vettä muutama tippa kerrallaan, kunnes koostumus on sopiva. Lusikoi tomusokeritahna pakastepussiin ja sulje pussi. Leikkaa pussin kulmaan pieni reikä ja pursota tahnaa kakun reunoille, kunnes sitä on niin paljon, että se alkaa itsekseen valua kakun reunoilta alas.

Runebergin kakku helpolla tavalla

Ja eikun kakun kimppuun.

Vinkit:

* Jos haluat kunnolla kostean kakun, kostuta kakku esim. sekoittamalla n. 1 dl vettä, 1 rkl sokeria ja 2 rkl punssia/rommia tai muutama tippa karvasmanteliaromia keskenään.

* Kakku saattaa painua keskeltä hieman kuopalle, mutta se ei haittaa lainkaan. Kuoppaanhan mahtuu vain enemmän vadelmahilloa 😉

* Voit leikata pohjan kahteen osaan ja laittaa mys väliin vadelmahilloa!

* Voit paistaa kakun myös isommassa vuoassa. Tällöin vain paistoaika lyhenee, joten tarkkaile tilannetta, ettei kakku kypsy liikaa.

* Jos käytät korppujauhojen sijasta hienonnettuja piparkakkuja, voit käyttää fariinisokerin sijasta tavallista sokeria.

Kommentit (2)

Hyvä ohje, MUTTA miksi käytät ja nykyään käytetään sanaa leipasta? Se ei ole mikään oikea sana eikä edes lyhenne.

Mielenkiintoinen kysymys KooHoo 🙂 Enpä ole miettinyt asiaa tuolta kannalta. Itseasiassa käytän tuota sanaa todella harvoin, mutta nyt tätä kirjoittaessani se tuntui sopivan suuhun = lauseeseen omasta mielestäni hyvältä. Ehkä jokin murrejuttu 🙂

Kommentoi juttua: Runebergin kakku, munaton

Vastaa käyttäjälle KooHoo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Tämän kesän viimeisin, muttei vähäisin raparperileivonnainen taisi olla tässä. Tämä superhelppo, muhkea ja mehevä vadelma-raparperipiirakka valmistuu yhdessä kulhossa ja saa päälle ihanan makuparin, vadelma+raparperi. Vein yhden pellillisen töihin ja toisen valmistin kotiin valmiiksi työaamuna ennen töihin lähtöä. Ja ei, en ole aamuvirkku jokabaina heiluu aamuisin pystyssä. Tämä vain valmistuu niin nopeasti, ettei aamutoimista lähtenyt kuin muutama minuutti pois. Varsinkin, kun ne jauhot ja sokerit olivat valmiina pöydällä odottamassa. Superhelppo ja herkullista. Toimii myös muista marjoista! Kurkkaa ohje blogista

https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-ja-meheva-vadelma-raparperipiirakka/

#helppojanopea
#kesä
#raparperi
#vadelma
#piirakka
#leivontablogi
#suklaapossu
#kotiliesi
#kotiliesiblogit
#rhubarb
#rasberry
#pie
#easyandyummy
#yummy
  • Tytöt 6v ja 9v leipoivat kahdestaan äitienpäivälahjaksi ihanan mutakakun kaakaokermalla ja tuoreilla mansikoilla. Kakku tehtiin sydämen malliseen vuokaan ja mansikoiden päällä oli vielä suklaa, jossa ♥️ Aivan ihanat lapset ja todella ihana kakku 💕 Katso helppo ohje blogista ja leivo vaikka Juhannukseksi.

https://kotiliesi.fi/suklaapossu/mutakakku-kaakaokermalla-ja-mansikoilla/

#mutakakku
#kaakaokerma
#mansikat
#kesä
#äitienpäivä
#lastenleipoma
#suklaapossu
#kotiliesi
#kotiliesiblogit
#chocolate
#mudcake
#strawberry
  • Laitoin vähän aikaa sitten tekemääni raparperihilloketta lasiin vuorotellen vaniljamoussen kanssa ja kylläpä tuli hyvää! Samalla myös helppotekoista ja nopeaa. Koska hilloke löytyi jo valmiina ei juustokakkumaisen vaniljamoussen tekemiseen hujahtanut kuin pieni hetki. Tästä muuten tykkäsi myös syöjä, joka ei normaalisti raparperista välitä, jeei! Kurkkaa ohje blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-raparperi-vaniljajuustokakku-lasissa/⠀
⠀
#raparperi⠀
#vaniljamousse⠀
#helppojanopea⠀
#kesä⠀
#jälkiruoka⠀
#suklaapossu⠀
#kotiliesiblogit⠀
#kotiliesi
  • Näistä uunissa valmistuvista Tex mex-lihapiirakoista tuli tosi hyviä! Miedosti tuliset (tai lisächilillä kunnolla tuliset) lihikset sopivat niin arkeen kuin juhlaan. Meillä näitä tarjotaan tulevissa juhlissa ja oikein jo odotan, montako piirakkaa juhlista jää töihin lounaaksi 😋 Kurkkaa ohje blogista⠀
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/tex-mex-lihapiirakat-uunissa/⠀
⠀
#lihikset⠀
#lihapiirakat⠀
#lihapiirakatuunissa⠀
#texmex⠀
#suklaapossu⠀
#kotiliesi⠀
#kotiliesiblogit⠀
#suolainenleivonnainen⠀
#arkiruoka
  • Ihana kesä on saapunut ja helteetkin hemmottelevat. Pätkisjäätelö on ihana, helppo herkku näihin helteisiin ja se valmistuu näppärästi ilman jäätelökonetta. Aineet vain sekaisin, massa pakkaseen muutamaksi tunniksi ja eikun herkuttelemaan! Katso ohje blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/patkis-jaatelo-ilman-jaatelokonetta/

#pätkis
#jäätelö
#jäätelöilmankonetta
#jäätelökesä
#helpotjanopeat
#suklaapossu
#kotiliesiblogit 
#kotiliesi
#kesä2019
#chocolate
#icecream
  • Kakkupuuhissa 😋 Ihania nämä marmorikoristellut kakut 😍

Kurkkaa ohje tähän herkulliseen ja näyttävään kakkuun vanhasta blogijutusta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/suklaakakku-appelsiinitaytteella-ja-marmoroidulla-mirror-glazella/

#suklaa
#suklaakakku 
#mirrorglaze 
#marmorointi
#appelsiinimousse 
#mielettömänmeheväsuklaakakkupohja 
#yojuhlat
#suklaapossu
#kotiliesiblogit 
#kotiliesi
  • Kesän ensimmäinen raparperiherkku, raparperihilloke, tuli tehtyä muutama päivä sitten. Tämä sopii ihanasti niin moneen herkkuun, niin kakkuihin, piirakoihin kuin muihinkin jälkiruokiin. Itselläni pyörii jo muutamakin erilainen ajatus mielessä tämän suhteen. Mihin kaikkeen sinä laittaisit raparperihilloketta? ⠀
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-ja-nopea-raparperihilloke/⠀
⠀
#raparperi⠀
#hilloke⠀
#kesä⠀
#suklaapossu⠀
#kotiliesi⠀
#kotiliesiblogit
#rhubarb
#summer
#foodphotography

suklaapossu

X