Hyvinvointi

7 asiaa, joita uimavalvoja ei tekisi rannalla – yleinen leikki kauhistuttaa: ”Hengenvaarallista”

Uiminen on ihanaa, mutta rannalla ja vedessä piilee myös riskejä. Ne voi minimoida, kun jättää tietyt asiat tekemättä. Uimavalvoja ja hengenpelastaja kertoo, mitkä.

Kesä täyttää uimarannat, sillä mikäs sen hauskempaa kuin aurinkoinen kesäpäivä veden äärellä. Veteen liittyy aina myös vaaroja. Toisinaan vaarat voivat hauskanpidon lomassa unohtua, pahimmillaan kohtalokkain seurauksin.

Rantapäivä pysyy kaikille turvallisena, kun muistaa muutaman asian, joita rannalla ei kannata tehdä. Hengenpelastaja ja koulutussuunnittelija Aleksandr Efimov Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry:stä kertoo, mitä hän ei itse rannalla koskaan tekisi.

1. En jättäisi rannan infotaulua katsomatta saapuessani uimarannalle

”Jokaisella yleisellä rannalla pitää olla infotaulu, josta selviää rannan profiili, pohjan syvyydet ja muu tärkeä informaatio rannasta, kuten mahdolliset poijuilla rajatut matalamman veden alueet”, Efimov sanoo.

Jos taulua ei ole, asiasta on syytä huomauttaa uimarannan ylläpidosta vastaavalle taholle, kuten kunnalle tai kaupungille.

Infotaulusta löytyvät ajankohtaiset bakteerinäyte- ja sinilevätiedot sekä rannan nimi ja osoite, joka voi osoittautua tärkeäksi hätätilanteessa, jos apua tarvitsee kutsua paikalle.

Vaikka ranta olisi ennestään tuttu, infotaulun vilkaisu kannattaa. Esimerkiksi sinilevätilanne voi muuttua jopa päivässä.

2. En jättäisi lasta hetkeksikään ilman valvontaa

Lapsen jättäminen rantaolosuhteissa oman onnensa nojaan on Efimovin mukaan valitettavan yleistä. Rantapelastajan työssä läheltä piti -tilanteita näkee niin rannalla, maauimaloissa, uimahalleissa kuin kylpylöissä.

Pienikin valvonnan herpaantuminen saattaa johtaa vaaratilanteeseen.

Efimov arvelee, että ilmiön taustalla on etupäässä tietämättömyys ja kyvyttömyys ennakoida tilanteita. Esimerkiksi kun vanhemmat alkavat puhaltaa uimapatjoja, lapset jäävät ilman valvontaa. Tällöin hyvä keino on osallistuttaa lapset kaikkeen toimintaan, niin ilmapatjojen täyttämiseen kuin pyyhkeiden levitykseen.

Usein valvonnan puute johtuu vanhemman kännykkään uppoutumisesta.

”Monella vanhemmalla on skarppaamista tässä asiassa”, hengenpelastaja sanoo. Ratkaisuksi hän esittää älypuhelimen jättämistä kokonaan kassiin rantapäivän ajaksi.

”Kun tullaan lasten kanssa rannalle, silloin myös ollaan lasten kanssa rannalla.”

Vedessä valvonta on yhtä tärkeää. Aikuisen tulee olla kädenmitan päässä lapsesta mielellään niin, että aikuinen on lapsen ja ulapan välissä varmistamassa, ettei tiedossa ole äkkisyvää.

Efimov kannustaa lähimmäisestä huolehtimiseen: jos rannalla tai vedessä huomaa lapsen ilman aikuisen valvontaa, lapselta kannattaa rohkeasti kysyä, missä hänen vanhempansa ovat.

”Vanhemmuus ei aina ole helppoa ja olen törmännyt sellaisiinkin tilanteisiin, joissa vanhempi on nukahtanut aurinkotuoliin. Silloin tekee ison palveluksen, jos huomaa yksinään harhailevan lapsen rannalla ja mahdollisesti ennaltaehkäisee tilanteen, jossa ruvetaan tekemään etsintää rantavedestä.”

3. En yliarvioisi omaa enkä muiden uimataitoa

Hyvänkään uimarin ei kannata tulla rannalle uimaan yksin. Triathlonistit ja kuntouimarit melko hyvin tietävät tämän ja tulevat treenaamaan kaverin kanssa, Efimov kertoo. He myös yleensä noudattavat Uimaliiton Avovesiuimarin muistilistaa eli ohjeistusta turvallisesta avovesiuinnista.

”Uimahallissa rataköysi tai altaan reuna on aina käsivarren mitan päässä. Siihen voi hädän tulleen tarttua, mutta toisin on avovedessä”, Efimov vertaa.

Jos rannalla aikoo lähteä uimaan pidempiä matkoja, kaksi muistisääntöä pitävät paremmin pinnalla:

”On hyvä uida rannan suuntaisesti, ei koskaan ulapalle päin. Sen lisäksi mukaan pitää ottaa uimapoiju, joka pitää pinnalla hätätilanteessa.”

Uimataito ei välttämättä ole hallussa niin hyvin kuin luulisi. Uimataitoiseksi itsensä ilmoittaa vain 53 % suomalaisista, kun mittarina käytetään virallista uimataidon määritelmää. Yllättävän harva tietää, mikä tämä määritelmä on:

• Ihminen on uimataitoinen, mikäli hän veteen pudottuaan niin että pää käy veden alla nousee pintaan ja ui yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta selkäuintia 50 metriä.

”Veikkaan, että 99 prosenttia vanhemmista ei tiedä tätä määritelmää, kun puhutaan heidän lastensa uimataidosta”, Efimov sanoo.

Lue myös: 6 asiaa, joita saaristolääkäri ei tekisi saaristossa tai rannalla – ”Vaikean vammautumisen riski on suuri”

4. En unohtaisi pitää taukoja vedessä olosta

Jos rantapäivä on pitkä, riittävät tauot vedessä polskimisesta ovat tärkeitä.

”En odottaisi siihen asti, että lapset tärisevät huulet sinisinä kylmästä, vaan pitäisin säännöllisiä lepotaukoja veden ja eväiden nauttimisineen säännöllisin väliajoin, vaikka puolen tunnin ja enintään tunnin välein.”

Erityisesti kesähelteillä nesteytyksestä huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää, Efimov muistuttaa.

Lapsilta itseltään ei hänen mukaansa kannata kysyä, väsyttääkö tai janottaako heitä. He todennäköisesti vastaavat kieltävästi. Aikuisen tehtävä on päättää taukojen paikka ja pitää huoli siitä, että vältytään kylmettymiseltä, nälkäkiukulta ja kaikkien päivän pilaantumiselta.

5. En leikkisi sukelluksissa olon ennätyksen kellottamista

Eräs yleinen vesileikki saa hengenpelastajan pyörittelemään päätään. Se on sukellusajan kellottaminen ennätykseksi. Hauskan ja viattoman näköinen leikki, jossa toinen pidättelee veden alla hengitystään ja toinen kellottaa aikaa, kätkee sisäänsä ison riskin.

”Tässä leikissä lapsi saattaa hengittää todella tiheästi ennen sukellusta, koska kuvittelee sillä saavansa enemmän happea keuhkoihin. Tiheästi hengittämistä kutsutaan hyperventilaatioksi, ja leikki muuttuu hengenvaaralliseksi. Sen takia aivoista ei ehdi tulla käskyä lopettaa sukellus”, Efimov selventää.

Seurauksena on hiilidioksidin määrän lisääntyminen veressä ja mahdollisesti tajunnan menettäminen sillä aikaa, kun kellottaja kuvittelee mittaavansa kaverin uutta ennätystä.

”Tämä ei ole turvallinen leikki. Mieluummin ohjaisin lapset leikkimään jotain muuta vesipätevyystaitojen kehittämistä, kuten kuperkeikkojen tekemistä eri suuntiin vedessä.”

6. En arkailisi yhden tärkeän kysymyksen esittämistä

Missä tahansa tilanteessa, jossa toisen hyvinvointi tai tapa olla vedessä vähänkin epäilyttää tai herättää ihmetystä, on tärkeää avata suunsa ja kysyä, onko kaikki kunnossa, Efimov painottaa.

Kysymystä ei pidä arkailla, vaikka me suomalaisina usein olemmekin tottuneet hienotunteisuuteen ja siihen, ettei toiseen herkästi oteta kontaktia.

Lapsen hukkuminen saattaa näyttää erehdyttävästi siltä, että lapsi leikkisi veden alla, Efimov muistuttaa. Hukkuva lapsi saattaa nostella käsiään ja jalkojaan vedessä ikään kuin nousisi näkymättömiä tikkaita tai pyöriä vedessä kuin kuperkeikkaa tehden. Liike voi olla epämääräistä, holtitonta ja kaaosmaista, ja katse näyttää lasittuneelta.

Hukkuva aikuinen puolestaan on useammin pystyasennossa, sillä jalat painavat häntä pohjaan. Iästä riippumatta hukkumisesta ei juuri lähde ääntä.

Efimov kertoo tilanteista, joissa hukkuvan lapsen ympärillä on ollut minuuttikaupalla aikuisia ihmisiä, mutta kukaan ei ole huomannut tai puuttunut asiaan.

”Sen sijaan että jää ihmettelemään, leikkiikö tuo lapsi jotakin leikkiä tai miksiköhän tuo tekee noin, pitäisi varmistaa onko hän kunnossa.”

Lue myös Anna.fi: 7 asiaa, joita kosmetologi ei tekisi kasvoilleen – eikä suosittele muillekaan

7. En lähtisi pelastamaan hukkuvaa ilman apuvälinettä

Jos käy niin onnettomasti, että vedessä on hukkuva ihminen, välitön reagointi on tarpeen. Se ei kuitenkaan tarkoita suin päin pelastamaan ryntäämistä, Efimov huomauttaa. Pahimmassa tapauksessa silloin on vaarassa kahden ja pian kolmannenkin henki, kun kolmas lähtee auttamaan hukkuvaa ja hätiköinyttä pelastajaa.

Vesipelastustilanteessa käytetään muistisääntönä HRAP-lyhennettä:

• H = Hälytä apua.
• R = Rauhoitu ja rauhoita.
• A = Etsi Apuväline.
• P = Pelasta.

Muistisäännön tärkein kohta on avun hälyttäminen.

”Jos olet lähdössä pelastamaan henkilöä vedestä, pyydä toista ihmistä soittamaan 112:een. Jos paikalla ei ole muita, soita hätänumeroon itse, jos tilanne sen sallii tai huuda kuuluvasti ja kovalla äänellä ’APUA!’”, Efimov tarkentaa.

Rauhoittuminen ja rauhoittaminen tarkoittaa sitä, että pelastaja rauhoittaa ensin itsensä itsensä hengittämällä syvään ja rauhallisesti. Sen jälkeen hän huutaa kuuluvalla ja rauhallisella äänellä hädässä olevalle, että apua on tulossa.

”Toisinaan hukkuminen on tapahtua paniikin valtaan joutumisen seurauksena. Silloin voi matalalla rannalla auttaa jo se, että pelastaja pyytää hukkuvaa laskemaan jalat pohjaan.”

Kolmannessa vaiheessa pelastajan tulisi käyttää apuvälinettä, joka tulee olla mielellään kelluttava. Ilman apuvälinettä pelastamisessa erittäin suurena riskinä on se, että hukkuva tarrautuu voimakkaasti pelastajaan ja vetää tämän mukanaan veden alle, Efimov muistuttaa.

Apuvälineenä voi käyttää esimerkiksi uimapatjaa, ämpäriä tai kanisteria, ellei varsinaista pelastusrengasta ole saatavilla. Jos muuta ei löydy, kankaanpala käy apuvälineen korvikkeesta. Jos mahdollista, pelastusväline kannattaa heittää pelastettavalle, jotta pelastaja itse pysyy kuivalla maalla eli ”turvassa”.

”Mikä vain esine, johon hukkuva voi tarttua sen sijaan että tarttuu pelastajaan, on oleellista olla mukana, kun lähdetään veteen pelastamaan hukkuvaa. Esine tulee sijoittaa pelastettavan ja pelastajan väliin”, Efimov kiteyttää.