Suhteet Tilaajille

Uusperhe ei ollutkaan unelmien täyttymys – Minna pohtii, miten voisi saada yhteyden puolison teini-ikäisiin lapsiin

Minna ja hänen uusi puolisonsa eivät ole onnistuneet yhdistämään uusperhettään Minnan toivomalla tavalla. Kolmen avioliittovuoden jälkeen ero vilahtelee puolisoiden puheissa. Voiko tilanteen vielä korjata?

”Olen toista kertaa naimisissa. Sekä minulla että miehelläni on edellisestä liitosta murrosikäisiä lapsia. Yhteisiä lapsia meillä ei ole. Naimisissa olemme olleet nyt kolme vuotta. Elämä ei olekaan ollut sellaista, mitä sen kuvittelin olevan uuden puolison kanssa.

Itselläni on riittävästi tekemistä omien lasteni kanssa, joten puolison lapset ovat jääneet etäisiksi. Emme ole kyenneet yhdistämään perheitämme kokonaiseksi uusperheeksi, sillä kumpikin puolustaa omia lapsiaan kykenemättä olemaan puolueeton.

Meillä kummallakin on hektinen työ ja omat harrastukset. Ero vilahtelee kummankin puheissa, mutta emme ole vielä päätyneet siihen. Mitä tässä tilanteessa voi tehdä? Voimmeko vielä saada uusperheemme toimimaan?” kertoo Minna, 48.

Minnan tilanteella on hedelmällinen lähtökohta, terapeutti arvioi

Uusperhe on haaste, mutta pari- ja perhepsykoterapeutti Pirjo Niemi-Järvinen tietää, että se on myös mahdollisuus.  

”On hyvä, että ollaan rohkeita ja uskalletaan perustaa uusperhe, vaikka kaikki ei aina menisi siten kuin itse haluaisi. Mutta niinhän se on jokaisella. Elämässä ei aina toteudu unelmat, ainakaan siten kuin on etukäteen ajatellut.”

Kun uusperheen vanhemmat lähtevät pariterapiaan, syy siihen on yleensä jokin muu kuin puolison lapset. Silti keskustellessa tulee usein esille, että toisen jälkikasvu aiheuttaa haasteita suhteessa. On luonnollista puolustaa omia lapsiaan, ja siksi voi olla vaikea hyväksyä, jos puoliso sanoo jotain ikävää lapsista, jotka eivät ole biologisesti hänen. 

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.