Rintasyöpä: Sairaus iski naiseuden ytimeen

Virpi Loikkanen, 52, huomasi kainalossaan kyhmyn. Lääkäri totesi sen ensin vaarattomaksi.

Sairaus iski naiseuden ytimeen

Sain mammografian jälkeen puhelun keskelle lukio-opettajien koulutuspäivää. Hoitaja sanoi, että pitäisi ottaa neulanäyte ja sovimme tutkimusajan. Sillä hetkellä muuttui todeksi ajatus, että minulla mahdollisesti – jopa todennäköisesti – on syöpä.

Olin huomannut kyhmyn hieman ennen ensimmäistä joukkoseulontaa. Kyhmy tuntui oikean rinnan sivustassa, lähellä kainaloa, vähän pingispalloa pienempänä.

Ajattelin heti rintasyöpää, koska sen yleisyydestä puhutaan paljon. Mutta ultraäänitutkimuksen jälkeen lääkäri vakuutti, että kyhmy on harmiton.

Suvussani ei ole ollut rintasyöpää pikkuserkkuja lähempänä. Olen myös luonteeltani sellainen, etten kauheasti murehdi, joten luotin asiantuntijan lausuntoon. Ehkä halusinkin ummistaa silmäni ikävältä asialta.

Tarkkailin silti kyhmyä, joka tuntui kasvavan. Viime marraskuussa pyysin toisessa joukkoseulonnassa kyhmyn tutkimista uudelleen.

Sain tietää rintasyövästä puhelimitse

Neulanäytteen jälkeen lääkäri soitti, keskellä työpäivääni. Menin tyhjään neuvotteluhuoneeseen puhumaan, ja pehmentelemättä hän totesi, että kyseessä on rintasyöpä, joka on leikattava.

Varmuus oli järkytys, vaikka olin tavallaan valmistaunut siihen. Ajatukseni löivät ensin täysin tyhjää, se on sokin tapa suojata ihmisen mieltä. Pystyin pitämään iltapäivän oppitunnit.

Rintasyöpä: Sairaus iski naiseuden ytimeen

Illalla kerroin diagnoosin ensimmäiseksi miehelleni, joka oli siihen saakka ainoana tiennyt tutkimuksista. Puhuin asiasta myös tyttärillemme, joista vanhempi opiskeli jo toisessa kaupungissa. Nuorempi asui kotona ja kävi viimeistä vuotta lukiota.

Pyysin heitä ensin istumaan, koska ajattelin, että se on jo signaali, että minulla on erityistä asiaa. Sitten sanoin suoraan, ilman dramatiikkaa, että olen sairastunut vakavasti, että sairaus on rintasyöpä ja että olen menossa leikkaukseen.

Jälkeenpäin olen huomannut, että yritin säästää muiden tunteita olemalla itse reipas ja valoisa. Samalla suojelin itseäni, sillä tuntui, etten jaksaisi kantaa muiden pahaa mieltä. Yritin myöhemminkin olla valittamatta ja sanoin voivani olosuhteisiin nähden hyvin, koska en tahtonut kuulla voivottelua ja säälittelyä. Yleensä myös puhuin siinä totta.

Pikaisesti leikkaukseen

Kirurgi ilmoitti ensimmäisessä tapaamisessa, että rintaa ei voida säästää, koska kasvain on iso. Hän ehdotti leikkausta seuraavana aamuna, peruutuspaikalla.

Yhtäkkiä oli ilmoitettava sairaudesta esimiehelle, etsittävä töihin sijainen, kerrottava tilanteesta työkavereille ja peruttava lähiajan suunnitelmat. Se oli ehkä sairauden hankalin päivä. Toisaalta käytännön tohinan keskellä en juuri ehtinyt pelätä leikkausta.

Seuraavana päivänä kirurgi poisti oikean rinnan ja tyhjensi puolet kainalon imusolmukkeista. Niistä vain kahdesta löytyi syöpäsoluja, minkä arveltiin merkitsevän sitä, että syövän leviäminen olisi pysähtynyt.

Ei ole selvinnyt, tekikö ensimmäinen lääkäri väärän diagnoosin vai muuttuiko kasvaimeni seulontojen välissä. Asia harmittaa, totta kai. Jos olisin saanut oikean diagnoosin aikaisemmin, olisin saattanut selvitä rinnan osapoistolla. En ole kuitenkaan katkera, koska se olisi turhaa. Mikä on tapahtunut, on tapahtunut.

Kahden yön päästä pala sin kotiin. Arki auttaa, joten aloin voimieni mukaan puuhata joulua, ja perheen juhlaperinteistä pidettiin kiinni. Kaikki sujui hyvin, vaikka sairaus oli koko ajan pilvenä tai varjona mukana.Mielessä mylläsi loputtomasti kysymyksiä. Kuolenko? Olisinko voinut elää jotenkin niin, etten olisi saanut syöpää? Miten selviydyn hoidoista?

Ajatusten vuoristorataa

Tunteet kulkivat vuoristorataa, kiukusta, syyllisyydestä ja pelosta jopa vihaan. Elämässä oli sairaana paljon myös hyvää, varsinkin silloin kun vointi oli siedettävä tai hyvä, mutta ikävät asiat ja ajatukset odottivat heti pinnan alla.

Alusta lähtien olen kirjoittanut päiväkirjaan niin hyvistä kuin huonoistakin hetkistä, mikä on auttanut selviytymään. Päiväkirja auttaa myös muistamaan, mitä tapahtui ja miltä tuntui. Olen näyttänyt päiväkirjan miehelleni, koska olen halunnut jakaa tunteeni ja kokemukseni läheisimmän ihmiseni kanssa. Tunteista ei ole aina helppo puhua ääneen, koska itku tulee usein kesken kaiken. Myös rukouksessa olen pystynyt purkamaan mieltäni painavia asioita.

Syövän laatu varmistui helmikuussa, kun patologi oli tutkinut syöpäsolut. Rintasyöpä jaetaan eri tyyppeihin sen mukaan, miten ne pyrkivät levittäytymään. Minun syöpäni oli kakkostyyppiä eli keskiverto: ei maltillisin mutta ei myöskään aggressiivisin.

Helpotuksen tunne oli suuri, kun viikkojen odotuksen jälkeen alkoi varmistua, että etäpesäkkeitä ei ole ja että taidan selvitä.

Helmikuussa alkoivat myös solumyrkky- eli sytostaattihoidot. Kolmen viikon välein kävin yhteensä kuusi kertaa saamassa kahta erilaista sytostaattia tiputuksessa suoraan suoneen.

Ihminen reagoi sytostaatteihin yksilöllisesti aivan kuten jokaisella potilaalla on oma, erilainen syöpäpolkunsa. Minun sivuoireeni eivät olleet sietämättömiä. Reilun viikon ajan solumyrkkyhoidon jälkeen olin aina voimaton, lihakset eivät kantaneet enkä pystynyt keskittymään mihinkään. Jaksoin vain maata sohvalla koiran kanssa. Oli myös vaikea syödä, koska suu oli kipeä ja kaikki maistui oudolta.

Syövän sairastaminen ei ole jatkuvaa draamaa

Syövän sairastaminen ei ole jatkuvaa suurta draamaa, vaan se sisältää paljon pitkästymistä ja lukuisia ikäviä pikkuvaivoja. Yksitellen niitä ei juuri noteeraisi, mutta niissä on kestämistä, kun ne tulevat yhtä aikaa ja yhdessä syövän kanssa. Huonoina päivinä tuntui, että koko keho rapistuu, ja silloin mielialakin meni alamäkeä.

Iloa pienistä asioista

Sytostaattien jälkeen alkoi sädehoito, josta en juurikaan saanut sivuoireita. Viitenä päivänä viikossa viiden viikon ajan kuljin taksilla kotoa Savonlinnasta 180 kilometrin matkan Kuopion yliopistolliseen sairaalaan ja takaisin.

Vähintään seuraavat viisi vuotta syön hormonilääkitystä, koska se pienentää syövän uusimisriskiä. Yritän olla pelkäämättä uusiutumista ja nautin siitä, että nyt tauti on poissa. Tilanne varmistetaan säännöllisesti syöpäkontrolleissa.

Leikkaeikkauksen jälkeen meni kauan ennen kuin halusin katsoa itseäni peilistä. Rinnan menettäminen iskee kipeästi naiseuden ytimeen ja identiteettiin.

Olen oppinut tulemaan toimeen silikoniproteesini kanssa. Voisin myös saada korjausleikkauksen, mutta en tiedä vielä, haluanko niin suurta leikkausta. Uusi rinta muotoiltaisiin lihaksesta, joka otettaisiin vatsasta tai selästä.

Myös hiukseni lähtivät. Hankin tilalle peruukin, mutta mieluiten käytin värikkäitä huiveja, jotka voi valita asun ja mielialan mukaan. Kauniit vaatteet, korkokengät, elävät kukat ja muut kauniit asiat tekivät mieleni iloiseksi, ja sellaisia asioita tarvitsin.

Ruumiin kipuja minulla ei ole kovin paljon ollut. Mielen kipuun ovat päiväkirjan lisäksi auttaneet ihmiset, niin läheiset kuin vähän etäisemmät. Kerroin sairaudestani avoimesti työtovereille ja sosiaalisessa mediassa. Se toi paljon lämpimiä yhteydenottoja, jotka ovat kantaneet pahojen päivien läpi.

Vertaistuki on parasta tukea

Parhaiten syöpään sairastunutta ymmärtävät toiset saman tai muun vakavan sairauden kokeneet. Haluan myös itse tarjota tukea, jos joku sitä tarvitsee. Sairastunutta ei kannata pelätä, sillä ei haittaa vaikka sanoisi jotain kömpelöä. Tärkeintä on, että osoittaa myötätuntoa ja tulee lähelle. Halata saa!

Luonto edisti sekin toipumistani. Heti kun jaksoin, lähdin ulos koiran kanssa, edes vähäksi aikaa. Viime kesänä hoitojen jälkeen soutelin paljon kesämökkijärvellämme. Jätin veneen vanaveteen paljon henkistä painolastia ja vanhoja asioita, joita en enää halua kuljettaa mukanani.

Sairauden myötä minulle on kirkastunut, mitkä ovat tärkeitä asioita ja mihin ei kannata tuhlata aikaansa. Elämässä ei kannata jarrutella, sillä se on lyhyt.

Kuukausien sairausloman jälkeen nyt tuntuu ihanalta, kun hoidot ovat ohi ja olen päässyt takaisin töihin ja normaaliin elämään. Jokainen päivä tuntuu aivan eri tavalla arvokkaalta kuin ennen. Jo siitä voin olla onnellinen, että tuli tämä päivä.”

Teksti: Tuula Manneri
Kuvat: Paula Myöhänen

Artikkeli on julkaistu Kotiliedessä 21/14 nimellä ”Sairaus iski naiseuden ytimeen”.

Avainsanat

Keskustelu

Tsemppiä sinulle, Virpi, tästä eteenkin päin! Hienoa, että olet selvinnyt taudista fyysisesti ja kaikesta päätellen myös henkisesti. Kuulosti kovin tutulta eletyltä elämältä.
Tarinasi oli piristävä poikkeus syöpätarinoista: ei pelkästään oksentamista sytostaattien kourissa tai rakoilevia parisuhteita tai eksyksissä oloa puuttuvan rinnan kanssa. Syövästä voi selvitä ”hieman” vähemmälläkin, kaikista kauheuksista huolimatta. Tätä sattumoisin mietin itse juuri, kun petasin puhtaita liinavaatteita ja ystäväni aikoinaan antamissa tyynyliinoissa luki ”Asioilla on tapana järjestyä”. Totta se on, vaikka ei ihan aina sitä uskoisikaan!
Muuten, ei tosiaankaan kannata jossitella osapoiston ja kokopoiston välillä. Itselleni tehtiin ensin osapoisto ja myöhemmin olemattomien marginaalien vuoksi leikattiin rinta kokonaan pois. Olin pelkästään tyytyväinen, koska olisin pelännyt kuitenkin, josko tissiin joku syöpähippunen olisi jäänyt lymyämään. Nyt olen jo rapiat viisi vuotta pärjännyt proteesilla, ylpeänä kiipeän yhdellä tissillä yleisten saunojen lauteillekin. Ihmisillä on isompia ja näkyvämpiäkin vammoja, joita ei voi korjata. Olemme arvokkaita Luojan luomia kaikkine vikoinemme ja kremppoinemme, joka iikka!

Kiitos viestistäsi, Saman kokenut!

Olet oikeassa, jossittelu on turhaa. Elämä jatkuu ja ikä tuo mukanaan muitakin kremppoja, joiden kanssa sitten vaan pärjäillään. Hyvää jatkoa Sinulle!

Virpi

Kommentoi juttua: Rintasyöpä: Sairaus iski naiseuden ytimeen

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X