Tämä aika vuodesta on raparperin kulta-aikaa, joka kuuluu lemppareihini. Keitän siitä hilloketta, keittoa ja leivon piirakkaa. Tätä piirakkaa olen leiponut jo toistakymmentä vuotta. Se ei ole liian makea, vaan antaa tilaa raperperin herkuliselle maulle.

Raparperipiirakka on raikas, joka sopii monenlaiseen hetkeen tarjottavaksi.

Raparperipiirakka

8-12 annosta

alle 60min

Pohja:

100 g voita

1 dl sokeria

3 dl vehnäjauhoja

1 kananmuna

1 tl vaniljasokeria

1 tl kardemummaa

1 tl leivinjauhetta

 

Täyte:

10 dl (n 500g) raparperin varsia paloteltuna

(2 rkl maissitärkkelystä tai perunajauhoja, jos käytät pakastettuja raparpereja)

200 g ranskankermaa

1 kananmuna

1 dl sokeria

2 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria

Itsetehty raparperipiiras kuuluu kesään!

 

Mittaa kulhoon vähän pehmennyt voi sekä kaikki kuivat aineet. Nypi taikina murumaiseksi seokseksi. Sekoita lopuksi joukkoon kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Voitele ja jauhota piirasvuoka tai vuoraa se leivinpaperilla. Painele taikina vuokaan ja sen reunoille jauhotetuilla käsillä.

Levitä taikinan päälle paloitellut raparperinvarret. Jos käytät pakastettuja, sekoita palojen joukkoon tärkkelys tai perunajauhot. Sekoita muut täytteen aineet keskenään ja kaada seos raparperien päälle. Paista 200 asteisen uunin keskitasolla 25-30 minuuttia. Tarjoile joko vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kera.

 

Kommentit

Kommentoi juttua: Raparperipiirakka

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Täällä mietin kenkiä sunnuntain Tanssii tähtien kanssa lähetykseen, tytöt toimivat loistavana apuna ja Teemu pyörittelee päätään...😂😂😍😍🔥🔥👠👠 #likemotherlikedaughter #mygirls #shoelovers #valentinorockstud #dolcegabbana #mtvttk
  • Kun aamu alkaa tällä jengillä, niin päivästä ei voi tulla muuta, kuin pelkkää 💎💎💎! #boxing #nyrkkeily @mervikallio @meronenr
  • Vettä tulee kun Esterin hanurista ja unohdin sateenvarjon kotiin, mutta ei paina! Mua oikeasti hymyilyttää tämä #kaupallinenyhteistyö w @bookbeatsuomi kanssa, koska mun on pitänyt ladata äänikirja appi itselleni noin vuoden ajan, enkä ole vaan saanut aikaiseksi. Nyt mulle tarjoutui mahdollisuus yhteistyöhön ja latasin tietty heti itselleni. Tänään kävelin jokaiseen tapaamiseen ja kuuntelin matkat Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni kirjaa ja melkein harmitti, kun pääsin kotiin, vaikka sateenvarjoa ei ollutkaan, sillä niin koukuttavaa tämä on! Tämä ei vähennä mun rakkautta perinteisiin kirjoihin, mut kävellessä tai ajaessa niitä on vähän vaikea lukea. Joko sä olet testannut äänikirjoja? Jos et, niin mun biossa on linkki, jolla pääset testaamaan 4 VIIKOKSI ilmaiseksi, ilman mitään sitoumuksia. Nyt voin käsi sydämellä todeta: #vahvasuositus ! #lukeminenkannattaaaina
  • Hyvää Isänpäivää kaikki isät,isoisät, vara-isät ja isänmieliset! Itselläni on käynyt tuuri, kun olen saanut itselleni ihanan ja rakastavan isin sekä lapsilleni maailman parhaan, läsnäolevan ja rakastavan isän. ❤️🙏 #isänpäivä #fathersday
  • My partner in crime since 2010.❤️💎🙏#kaveriaeijätetä #mtvttk #hosts #livetv #tb @mikkoleppilampi @tanssiitahtienkanssa
  • Joo, mulla puhelimen varjo keskellä naamaa, mutta tämä jengi on pelkkää ❤️❤️❤️💎💎💎! #friends  #isoilta #freda @cestlavie83 @supav10
  • Moiccu sohvalta! Tänään oon pääasiassa maannut. #couchselfie #flunssakausi

vappendaali

X