Puutarha

Pihan ja puutarhan hoito – 8 vinkkiä

Näillä vinkeillä pidät pihan ja puutarhan tiptop-kunnossa.

1. Leikkaa nurmikko usein mutta vain vähän kerrallaan. Lannoita ja kastele nurmikkoa, jolloin se pysyy kasvussa ja kestää leikkausta.

2. Pinnoita nurmikon polut, kulkureitit ja kulutukselle alttiit paikat. Nurmikkoa voi vahvistaa myös upottamalla siihen kiviä. Rajaa istutukset ja kiveykset selkeästi.

3. Istuta riittävän tiheästi ja monia lajeja. Suosi maanpeittokasveja ja katteita avoimen mulloksen sijaan. Kun kasvusto on tiheää, rikkaruohot eivät valtaa alaa.

4. Yhdistele kasvit kerroksittain, puiden alle voi istuttaa pensaita ja perennoja. Yhtenäiset kasvustot tulevat varmemmin hoidettua kuin yksittäiset kasvit.

5. Tee vesiaiheista tarpeeksi syvät, jotta vesitilavuudesta tulee riittävän suuri. Silloin vesi ei lämpene liikaa. Veden on myös hyvä olla liikkeessä.

6. Pidä vesiaihe puhtaana poistamalla irtoroskat ja lehdet. Vesi säilyy puhtaampana avoimella paikalla kuin puiden läheisyydessä.

7. Kitke puutarhaa ahkerasti alkuvuosina ja keväisin. Ylläpidä siisteyttä säännöllisellä hoidolla. Seuraa, mitä pihalla tapahtuu, jotta voit tarttua toimeen oikeaan aikaan.

8. Jos omat taidot tai aika eivät riitä, palkkaa pihan hoitajaksi ammattilainen, aivan kuten kotiin hankitaan siivouspalveluja.

Lue myös: Vettä kasveille

Kuva: Suvi Laine

Kommentoi

Kommentoi juttua: Pihan ja puutarhan hoito – 8 vinkkiä

immu

tässä kyselisin noista perenna hoito asioista,pitääkö lisätä ja voiko lisätä multaa keväällä perennojen juurille vai painuuko juuristo liian syvälle? ??onko omppu puulle huono jos juurella/ympärillä on paljon perennoita, kun niitä lannoittaariittääkö se myös omppu puulle,kiva jos joku vähän selventäis!!!!!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.