Himahella

3 x kesäiset kasviskeitot

© Tiina Rantanen

Kesällä tehdään muutakin kuin grillataan.. Helleaallon aikana suositellaan syömään kevyesti. Silloin maistuukin parhaiten salaatti tai kevyt kasviskeitto. Kylmänä tarjottu  keitto myös virkistää.

Paahdettu paprikakeitto

neljä annosta

kasvis, laktoositon

5-6  punaista paprikaa

2  sipulia

5  valkosipulinkynttä

2 rkl öljyä

400 g paseerattua tomaattia

5 dl vettä

1  kasvisliemikuutio

1 tl Provencen yrttiseosta

1/4 tl mustapippuria

1 tl Sriracha-chilikastiketta

1 rkl sokeria

1/2-3/4 tl suolaa

  1. Huuhtaise paprikat ja halkaise ne. Poista siemenet. Pane paprikapuolikkaat uunipellille leivinpaperin päälle. Grillaa paprikoita 250-asteisessa uunissa grillivastuksen alla kunnes ne ovat lähes mustia.
  2. Pane paprika lepäämään muovipussiin vartiksi. Kuori paprikat. Silppua sipulit ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuullota sipulisilppuja öljytilkassa kunnes silppu on läpikuultavaa.
  3. Pane paprika ja sipulisilppu monitoimikoneeseen ja käytä konetta, kunnes kasvikset ovat soseutuneet.
  4. Kaada paprikasose ja tomaattisäilyke kattilaan, lisää kiehuva vesi ja mausteet. Hauduta keittoa 30-40 minuuttia. Tarkista suola.
  5. Tarjolle tuotaessa koristele keitto paahdetulla siemensekoituksella ja tuoreella yrttioksalla. Kuvassa on oreganoa.
  6. Tarjoa paahdettu paprikakeitto tuoreen leivän kanssa. Voit tarjota keiton myös kylmänä. Sekoita silloin joukkoon muutama jääpala.

 

© Tiina Rantanen

Kreikkalainen kylmä kurkkukeitto

neljä annosta

kasvis, gluteeniton

8 dl maustamatonta kreikkalaista jogurttia

1 lavakurkku tai 2 kuorittua avomaankurkkua

1 tl suolaa

1 dl tillisilppua

2 rkl minttusilppua

2 rkl sitruunamehua

2 valkosipulinkynttä

ripaus valkopippuria

  1. Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi. ripottele suola raasteen joukkoon ja anna maustua vartin verran. Puristele kurkusta irtoava vesi pois siivilän läpi .
  2. Sekoita jogurtti ja kurkkuraaste keskenään, mausta yrteillä ja sitruunamehulla. Tarkista suola ja rouhaise joukkoon hieman pippuria.
  3. Jäähdytä jääkaapissa jonkin aikaa, jotta maut tasaantuvat. Tarjoa vaalean leivän kanssa.
© Tiina Rantanen

Vanhanajan kesäkeitto

6 annosta

kasvis

650 g uusia perunoita

1 nippu (400 g) porkkanoita

1 (500 g) kukkakaali

2-3 (100 g) uutta sipulia varsineen

1, 5 l vettä

0,5 dl kasvisfondia

rouhittua mustapippuria

200 g riivittyjä herneitä

50 g tuoretta pinaattia

1 l vanhanajan täysmaitoa

1 rkl vehnäjauhoja

50 g voita

silputta lehtipersiljaa

silputta tilliä

  1. Kuori ja viipaloi porkkanat, paloittele kukkakaali kukinnoiksi, lohko pestyt perunat ja hienonna sipuli.
  2. Sulata voi kattilassa ja pyörittele kasviksia siinä hetki. Lisää vesi ja kasvisfondi. Anna kiehua noin 15 minuuttia.
  3. Lisää joukkoon herneet ja huuhdottu, suikaloitu pinaatti. Jos käytät sokeriherneen palkoja, paloittele ne.
  4. Sekoita vehnäjauhot maitoon ja lisää keittoon. Anna keiton vielä kiehua, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Lisää keittoon runsaasti silputtuja maustevihanneksia

Helteisin terveisin

Blonditiina


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: 3 x kesäiset kasviskeitot

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *