5 aineksen makkara-parsavuoka - Serkon Suudelma kohtaa parsan ja sitruunaverbenan

Kevät on aikaa, jolloin elintarviketeollisuus ja -tuottajat esittelevät mediavaikuttajille tulevan kesäsesongin uutuuksiaan. Pysyäkseni ns. uutuuspulssilla, olen käynyt viime viikkojen aikana monissa tiedotustilaisuuksissa ja erilaisissa ruoka-aiheisissa tapahtumissa. Uutuustuotenäytteitä on kertynyt jääkaappiini Blondikeittiössä testattavaksi. Niinpä ihan tavallisena tiistaina syntyi kokkisota-metodilla todella helppo ja maistuva lounasherkku!
Ensin kaivoin jääkaapistani HK Maakarit Chef ´s Special -tuoteperheen uutuuden eli Serkon Suudelman. Se on tulossa kauppoihin tosin vasta toukokuussa. Farangista ja Gajinista tutun keittiömestari Serko Rantasen käsialaa oleva Serkon Suudelma on artesaanimakkara, joka sisältää 50 % viljapossua ja 50 % suomalaista broileria. Mausteina on käytetty kaffirlimettiä, chiliä ja kookosmaitoa. Tämä makkara kolahti Aasia-twisteineen Blondin makupaletilla. Maut ovat puhtaita ja tunnistettavia.
Huhtikuun alussa olin Espan Kokkikoulussa Bloggaajien illassa, jossa pääsin tutustumaan lieden ääressä Kotipellon puutarhan kasvattamaan Mimis-tuotemerkin sitruunaverbenaan. Kirjoitinkin yrtistä ja sen käytöstä heti lämpimiltään. Linkin postaukseen löydät täältä.
Kolmanneksi kaivoin vihanneslokerosta puntin vihreää parsaa, joka on parhaillaan sesongissa. Parsan kaveriksi valitsin kirsikkatomaatteja, joita minulla on nykyisin aina kulhollinen pöydällä huoneenlämmössä, sillä popsin niitä televisiota katsellessani mässyn asemesta.
Ja mausteeksi valitsin Santa Marian Teriyaki-kastikkeen, jota kaapistani löytyi luomuna. Makea soijakastike sopii marinadeihin tai lihan, kalan ja vihannesten glaseeraukseen. Luomutuote sisältää 30% vähemmän sokeria Originaliin verrattuna.
Varsinainen ohje on hyvin helppo yhden astian ruoka: ainekset sekoitetaan keskenään uunivuoassa ja ruokaa kypsennetään 225-asteisessa uunissa 25-30 minuuttia. Se on siinä! Paljon helpommaksi ei ruoanlaitto voi mennä!
5 aineksen makkara-parsavuoka
3-4 annosta
laktoositon
300 g aasialaisittain maustettua makkaraa ( esim. HK Maakarit Serkon Suudelma)
1 puntti (450 g) vihreää parsaa
1 rasia (250 g) kirsikkatomaatteja
kourallinen sitruunaverbenaa (tai sitruunamelissaa/thaibasilikaa/minttua)
3/4 dl teriyaki-kastiketta
(1/2 (luomu)sitruuna viipaloituna)
- Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Viipaloi makkara.
- Leikkaa parsoista pois puumainen kanta. Voit kuoria parsat halutessasi, mutta vihreälle parsalle se ei ole välttämätöntä. (Viipaloi hyvin pesty sitruuna. Käytä ruoassa sitruunaa, mikäli sinulla ei ole sitruunaverbenaa!)
- Pane kaikki ainekset uunivuokaan ja kaada päälle teriyaki-kastike. Sekoita aineksia niin, että kastike maustaa kaikki ainekset.
- Kypsennä makkara-parsavuokaa uunissa noin 25-30 minuuttia tai kunnes makkara saa väriä ja parsa on kypsää.
- Ripottele ruoan pinnalle vielä tuoretta sitruunaverbenaa. Tarjoa heti!
Uutuustuote ja arkiruokaterveisin
Blonditiina

Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin. Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: 5 aineksen makkara-parsavuoka - Serkon Suudelma kohtaa parsan ja sitruunaverbenan