Himahella

Ahvenrullat valkoviinikastikkeessa

neljälle
600-800 g ahvenfileitä 
3/4 tl mustapippuria
1/2 – 3/4  dl tillisilppua
sormisuolaa
PAISTAMISEEN
voita
VALKOVIINIVOIKASTIKE
2 salottisipulia
2 rkl öljyä
3 dl kuivaa valkoviiniä
1/2 dl (valko)viinietikkaa
1 dl vettä
3,3 dl kuohukermaa
150 g voita
1/4 tl valkopippuria
1/2 tl suolaa
(silputtua ruohosipulia)
Käsittele ahvenet ruodottomiksi leikkaamalla kiilamainen, kapea pala pois selkäruodon suuntaisesti. Ripottele fileille suolaa, pippuria ja tilliä. Kääräise ne huolimattomasti rulliksi ja kiinnitä cocktailtikuilla.
Tee valkoviinivoikastike. Kuullota silputtua sipulia öljyssä. Lisää valkoviini, viinietikka ja vesi. Keitä kokoon, kunnes jäljellä on noin puolet.  Lisää kastikkeeseen kerma ja kiehauta. Siivilöi ja keitä noin viisi minuuttia, kunnes kastike sakenee.
Ruskista ahvenrullat nopeasti paistinpannulla pienissä erissä. Peitä rullat foliolla ja jätä rullat odottamaan kastikkeen viimeistelyä.
Vatkaa kylmä voi kuutioina kastikkeen joukkoon ja mausta kastike suolalla ja pippurilla. Halutessasi voi käyttää mausteena myös silputtua ruohosipulia.
Pane ahvenrullat kastikkeeseen, kuumenna muutama minuutti.
Tarjoa ahvenrullat uusien perunoiden kanssa.
Viinivinkki: Casa Marin Cartagena Riesling 2013 -valkoviini, 15,38 euroa

    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ahvenrullat valkoviinikastikkeessa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *