Himahella

BBB: Bond, Blondi ja Bollinger

3
Eilen 30. lokakuuta sai ensi-iltansa uusi Bond-elokuva Spectre ja Facebook on täynnä Bond-fanien hehkutusta. Itse en ole kyseistä actionpätkää vielä nähnyt, mutta pakkohan se on käydä katsomassa, sillä 24. Bond-seikkailun agentti 007:n roolissa nähdään iki-ihana Daniel Craig. Ystäväni ovat kyllä hillinneet fanitustani väittämällä, että mies on Putininkaksoisolento. No, koirat haukkuu ja karavaani kulkee.
Mutta yksi asia yhdistää Bondia ja Blondia. Bollinger on meidän molempien lempisamppanja. Blondin kukkarolle kelpaa mainiosti ihan Bollinger Special Cuvée Brut, 55 euroa.
Kyseisen juoman fanina olen myös pistäytynyt Bollingerin samppanjatalossa Aÿn kylässä, muutaman kilometrin päässä Champagnen pääkaupungista Epernaysta.

Bollinger ja lupa nauttia

Ian Flemingin kirjojen brittiläinen salainen agentti 007 lienee tunnetuin Bollingerin ystävä.  Bondina ovat seikkailleet Sean Connery, Roger Moore, George Lazenby, Timothy Dalton, Pierce Brosnan ja Daniel Graig.  Aikaisemmille Bondeille maistui Dom Perignon, mutta vuodesta 1995 Pierce Brosnanin Bond on juonut vain Bollingeria.Toimintakohtausten väleissä hänelle maistuvat La Grande Annéen vuosikerrat 1961 ja 1995.
Uutukaisessa Spectre-elokuvassa James Bond nauttii Bollinger R.D. 2002 -vuosikertasamppanjaa.
Uusimman elokuvan kunniaksi on valmistettu myös erikoissamppanja, Bollinger Spectre Limited Edition. Samppajan vuosikerta on 2009 ja siinä on 68 prosenttia Pinot Noiria ja 32 prosenttia Chardonnayta. Makeutta on lisätty 7 grammaa/ litra. Tätä Bond-samppanjaa saa Suomessa ainoastaan ravintolavalikoimasta.
Ps. Jo Skyfallissa Bond sippaili Heineken-olutta ja sama meno jatkuu kuulemma Spectressä. Ei ole Bond-tyylikään enää entisensä. 

Ps. Ps. Eräs blogini lukija huomautti, että Ian Flemingin kirjoissa Bond ei suinkaan juonut Bollingeria vaan Taittingeria. Samoin myös 1963 levitykseen tulleessa elokuvassa From Russia to Love. 

29. loka, 2015

    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: BBB: Bond, Blondi ja Bollinger

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *