Blondi testasi :Grillattua kalaa ja lämmintä kurkku-oliivisalaattia


Kuvassa ruoka on tehty rauduista eli nieriöistä. Koska kyseessä on lohikala, jätin voinokareet pois. 
(Välimäki&Lindholm: Lomaruokaa)
4 annosta
4 kokonaista  vaaleaa kalaa (annoskokoisia)
suolaa ja mustapippuria
muutama nokare voita
nippu rosmariinia
Kurkku-oliivisalaatti
600 g (2 pientä kurkkua)
2 kourallista hyviä oliiveja
2 rkl oliiviöljyä
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
suolaa ja mustapippuria
ripaus sokeria tai tilkka hunajaa
Puhdista kalat ja kuivaa ne talouspaperilla. Suomusta tarvittaessa. Leikkaa kylkiin terävällä veitsellä pari kolme viiltoa. Mausta kalat kauttaaltaan suolalla ja mustapippurilla ja purista päälle sitruunan mehu. 
Täytä vatsat voinokareilla ja rosmariinilla. Hiero rosmariinia myös kylkiviiltoihin.  Nosta kalat vadille ja anna maustua hetki.
Pese kurkut ja kori tarvittaessa. Halkaise ne pituussuunnassa ja leikkaa viipaleiksi. Sekoita kulhossa kurkkuviipaleiden joukkoon oliivit, öljy, sitruunan mehu ja raastettu kori sekä suolaa, mustapippuri ja makeaa maun mukaan. Kaada seos foliovuokaan.
Grillaa kalat kypsiksi ja nosta lopussa salaattivuoka pariksi minuutiksi grilliin, jotta se saa himan lämpöä. Tarjoile kalat ja kurkku-oliivisalaatti raikkaan vihreän salaatin kera.
Omena-perunapaistos
(Välimäki&Lindholm: Lomaruokaa)
500 g keitettyjä perunoita lohkottuina (uusia perunoita kokonaisina)
2 napakkaa hapanta omenaa lohkottuina
suolaa ja mustapippuria

Lisää  grillin tasoparilalle peruna- ja omenalohkot. Paista niin, että lohkot saavat väriä ja mausta suolla ja mustapippurilla

Kommentit

Kommentoi juttua: Blondi testasi :Grillattua kalaa ja lämmintä kurkku-oliivisalaattia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Juusto + makea hilloke = Taivaallinen makupari. Tsekkaa glögiltä maistuvan pääfynähillokkeen ohje https://kotiliesi.fi/himahella/gloginmakuinen-paarynahilloke-kruunaa-le-gruyere-juuston/ #legruyereaop #swisscheese #kaupallinenyhteistyö
  • Good morning! #visitspain🇪🇸 #mallorcainspiration #hakunamatata
  • Lauantaina hallissa ruokaostoksilla! #visitspain🇪🇸 #mallorcainspiration #foodtraveller #winetraveller
  • I need my cup of coffee! #visitspain🇪🇸 #mallorcainspiration #foodtraveller #paparazzi📸
  • Saturfay shopping with a mom! #visitspain🇪🇸 #mallorcainspiration #foodtraveller ##winetraveller
  • Art walk! #visitspain🇪🇸 #mallorcainspiration #joanmiro
  • Christmastime at Palma de Mallorca! #mallorcainspiration #visitspain🇪🇸

blonditiina

X