Himahella

Blonditiina testasi: Sushisalaatti lohesta

1980-luvun lopussa hankin Machiko Yamada -Alhon Japanilaisen keittokirjan (1986, Weilin+Göös). En nyt vanno, mutta kyseessä taisi olla ensimmäinen suomalainen keittokirja, joka käsitteli japanilaista keittiötä. Kirjaa on todella käytössä kulunut, sillä kaivaessani sen nyt esille, osa sivuista on liimautunut kiinni toisiinsa. Tästä kirjasta opiskelin japanilaisen keittiön perusteet ja sushinvalmistuksen lähes 30 vuotta sitten. Opettajanani toimi työparini, valokuvaaja Jukka Riihelä, joka on kuvannut kyseisen keittokirjan ja saanut oppinsa Machikolta. Vaikka kirjan ilmestymisestä on tasan 30 vuotta, kuvamaailma ei ole pahasti vanhentunut. Japanilaisen keittiön selkeys puree yhä samalla tavalla.
Kasarilla kukaan Suomessa ei ollut kuullut sushiriisistä. Niinpä japanilaisissa ohjeissa käytettiin silloin puuroriisiä.

Ensimmäisen sushijuttuni tein Me Naiset -lehden Aasia-ruokanumeroon syksyllä 1991 oltuani Kaukoidässä ruokaturneella 10 päivää. Vierailimme sillä reissulla Thaimaassa, Hong Kongissa ja Kiinassa. Matka oli nuorelle ruokatoimittajalle tajunnanräjäyttävä, sillä niillä hoodeilla ei ollut moni ikätoverini silloin vielä käynyt. Japaniin pääsin työkeikalle vasta vuonna 1996, mutta sekin ruokamatka on jäänyt elävästi muistojeni kovalevylle omaleimaisuudessaan. Koin siellä mm. ensimmäisen maajäristykseni (Siis ihan oikean!) syödessäni vihreää teejäätelöä tornihotellin yläkerroksissa. Koko talo huojui. Näiden matkojen jälkeen Aasialla on aina ollut oma paikkansa sydämessäni.

Sushisalaatti on kokonainen ateria.
Olimme Japanissa kotivierailulla, jossa emäntä opetti meitä tekemään sushisalaattia. Kutsuttiinkohan sitä donburiksi? En ole ihan varma. Siinä oli pääpiirteittäin samat ainekset kuin sushissa, mutta salaatin muodossa lakatussa, puisessa tarjoilukulhossa. Meille kerrottiin, että se on mitä kätevin tapa tarjota riisiherkkua isolle jengille, kun aikaa nigrien ja makien askarteluun ei ole.
Se siitä muisteluosastosta. Mutta näillä eväillä pyöräytin itselleni sushisalaatin perjantai-illan eineeksi. Sitä syödessäni jäin miettimään, miksi sushisalaatista ei ole tullut trendiä? Nyt on kulhoruoat kuuminta kamaa, joten sushikin rakennetaan jatkossa varmasti kulhoon.
Sushisalaatti lohesta
neljä annosta
600-800 g (kirjo)lohifileetä
3/4 dl teriyakikastiketta
1/4 dl sitruunamehua
1/2 dl paahdettuja seesaminsiemeniä
SUSHIRIISI
250 g sushiriisiä
2 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
tai
1/2 dl Sushi Su -kastiketta
LISÄKSI
1/2 (150 g) kurkku
1 paprika
1 porkkana
2 kourallista salaattisekoitusta
KASTIKE
1-2 tl tuoretta inkivääriä hienonnettuna
2-3 valkosipulin kynttä
1/2 dl seesamiöljyä
1 rkl sokeria
1/2 dl soijaa
1/2 tuore punainen chilipalko
LISÄKSI
paahdettuja seesaminsiemeniä
1 nori-merileväarkki
Poista kirjolohifileestä ruodot ja leikkaa annospaloiksi. Sekoita teriyakikastike ja sitruunanmehu keskenään. Kaada seos laakean vuoan pohjalle. Nosta kalapalat vuokaan nahkapuoli ylöspäin. Anna marinoitua jääkaapissa vähintään kaksi tuntia, mielellään yön yli. Käännä kaloja pari kertaa marinoitumisen aikana.
Keitä sushiriisi pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita riisiviinietikka, sokeri ja suola keskenään. Sushi Su -etikka on käyttövalmista sellaisenaan. Mausta riisi viinietikkaseoksella ja anna jäähtyä.
Leikkaa kurkku, paprika ja porkkana noin viiden sentin pituisiksi, tulitikkumaisiksi suikaleiksi.
Kuori ja hienonna inkivääri sekä valkosipuli. Yhdistä kastikkeen kaikki raaka-aineet ja kaada kasvisten päälle.
Nosta kalapalat uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Kypsennä kalapaloja 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
Kokoa salaatti laakealle lautaselle tai kulhoon laittamalla sille ensiksi sushiriisiä, sitten marinoituja kasviksia, joiden päälle nosta kourallinen salaattisekoitusta. Nosta kuuma lohipala salaatille ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä ja suikaloitua merilevää. Vinkki! Salaatti on herkkua myös kylmästä lohesta ja tuoresuolatusta lohesta tehtynä.
Sushisalaatti on hyvää myös kylmänä.
Viinivinkki: Australialainen Yellowglen Pink Dry, 9,99 e, on roseekuohuva, jota löytyy aina Blondin jääkaapista. Väittäisin, että tässä tuotteessa on hinta-laatusuhde kohdallaan. Puolikuiva ja hyvähappoinen roseeskumppa on todettu erinomaiseksi vaihtoehdoksi silloin, kun ei ole mitään erityistä juhlanaihetta, mutta tekee mieli kuohujuomaa tai on naisporukan kokoontumisajot. (Maistuu tämä blondihtava kuohuva todistetusti miehillekin.) Pink on moneen kertaan todettu mainioksi sushiskumpaksi, joten se oli tällekin salaatille luonnollinen valinta.

 

 


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Blonditiina testasi: Sushisalaatti lohesta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *