Himahella

Hirvipyörykät ginikermakastikkeessa - villiruoka villiinnyttää!

© Tiina Rantanen

Hirvipyörykät ovat syksyistä villiruokaa, joka on ollut jo useamman vuoden kuuma ruokatrendi. Villiruokaa on kaikki luonnossa kasvava ruoka, myös riistaeläimet ja poro. Niinpä Himahellassa villiinnyttiin metsästyskauden alettua  ja pyöräytettiin hirvipyörykät, jotka tarjotaan ginikermakastikkeessa! Ja tietysti kastikkeen mauste oli sekin kotimaista giniä!

Riista on oleellinen osa suomalaista ruokaperinnettä, ja meillä on noin 60 riistalajia. Monipuolisen lajiston tärkein saaliseläin on hirvi, toisena seuraa valkohäntäpeura.

Uudenmaan riistakeskuksen mukaan metsästysluvan hankkineiden naisten määrä on lähes kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Samalla naisten osuus uuden metsästysluvan hankkijoista on noussut. 2016 uusimaalaisista uusien metsästyslupien hankkijoista 14 prosenttia oli naisia, kun aiemmin naisten osuus metsästäjistä on ollut kuutisen prosenttia.

Hirvipyörykät ginikermakastikkeessa

6-7 annosta

1 kg hirvenpaistijauhelihaa ( tai 750 g hirvijauhelihaa +  250 g possunjauhelihaa)

1 iso sipuli

1 rkl voita

1 dl korppujauhoja

1 dl vettä

1 dl kuohukermaa tai smetanaa

1 kananmuna

3 tl suolaa

1/2 tl mustapippuria

100 g ilmakuivattua savukinkkua

1 rkl silputtua, tuoretta rosmariinia

Paistamiseen

voita/öljyä

Ginikermakastike

4 dl kuohukermaa

1/2 – 3/4 dl suomalaista giniä (esim. Napue)

2 tl karkeaa dijoninsinappia

1 rkl hunajaa

1/4 tl mustapippuria

1 rkl riistafondia

1/2 tl suolaa

  1. Silppua sipuli ja ruskista silppu pannulla voissa.
  2. Pane korppujauhot turpoamaan nesteisiin viideksi minuutiksi. Silppua ilmakuivattu kinkku ja tuore rosmariini.
  3. Lisää korppujauhoihin muna, mausteet, limakuivattu kinkku ja jauheliha. Sekoita pyörykkätaikina käsin tasaiseksi, mutta vältä liikaa vaivaamista.
  4. Pyörittele taikinasta noin 35-40 lihapyörykkää. Paista pyörykät parissa, kolmessa erässä voi-öljyseoksessa kauniin ruskeiksi ja kypsiksi. Käytä kohtuullista lämpöä, jotta pyörykät kypsyvät sisältä kärähtämättä pinnalta. (Voit myös kypsentää pyörykät 225 asteisessa uunissa, noin 15 minuuttia. )
  5. Nosta pyörykät pois pannulta ja pyyhkäise pannu puhtaaksi. Lisääpannulle kerma, gini ja mausteet. Kuumenna kiehumapisteeseen, laske lämpöä ja keitä kastiketta hiljalleen, kunnes se sakenee sopivaksi.
  6. Lisää pyörykät kuumenemaan kastikkeeseen ja silppua pinnalle tuoretta rosmariinia tai persiljaa.
  7. Tarjoa hirvipyörykät perunasoseen ja puolukkasurvoksen kanssa.

Viinivinkki

© Alko

Hirvipyöryköiden kaveriksi sopii portugalilaine, erinomaisen hinta-laatusuhteen omaava  luomupunaviini, Symington Altano Organic 2016, 14,98 e

 


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Hirvipyörykät ginikermakastikkeessa - villiruoka villiinnyttää!

Hirvimiehen puoliso

Hirvenjauhelihan teen kyllä esimerkiksi lavasta tai muustakuin paistista, jonka käytän vaikka routapaistiin.

H

Kylläpä vaikuttaa herkulliselta ohjeelta! Pitää kyllä kokeilla.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *