Himahella

Joululounaalla Kaivopuiston Reginassa


Joulunalusviikoilla tulee syötyä usein ravintoloissa. Yksi parhaista joululounaskokemuksista on ollut Kaivopuistoon syksyllä avautuneessa ravintola Reginassa.

Ravintola Regina sijaitsee osoitteessa Neitsytpolu 10.


Etelä-Helsinkiä on hemmoteltu uusilla ravintoloilla tiuhaan tahtiin. Elokuussa Tehtaankadulla avasi ovensa La Maison, syyskuussa Neitsytpolulla Regina ja marraskuussa Tehtaankadulla Baskeri & Basso. Kaikki näistä ehdottomasti läpisyömisen arvoisia

Kaivopuiston kaunis Regina

Reginan perustaja Markus Aremo on heilutellut tahtipuikkoa monessa huippuravintolassa. Hänet muistetaan useammastakin huippuravintolasta, jossa vatsa on kiittänyt: Georgesta, Carmasta ja La Tablesta.
Nykyisin mies ei metsästä tähtiä, vaan puhuu lämpimästi pienen ravintolan toimintamallista. Pieni Regina onkin, siellä on ainoastaan 25 asiakaspaikkaa. Nimensä ravintola on saanut Regina Linnanheimosta.

Keittiössä mestaria ei joululounaalla näkynyt, vaan siellä hääräsi  Markus Fogelholm ja salin puolella meistä huolehti Toni Feri. Molemmat ovat myös ravintolan osaomistajia.

Ravintola toimii iltaravintolana. Reginan suppean listan osia kerrottiin vaihdettavan  parin viikon välein. Klassikkoannokset kuitenkin pysyvät. Onneksi.

Ravintola aloitti myös lounailla, mutta niistä on nyttemmin luovuttu. Lounaita on tarjolla ainoastaan näin joulun alla ja muulloin niitä valmistetaan ryhmille tilauksesta.


Marinoituja silakoita, muikunmätiä ja piparjuurta. 

Klassinen joululounas

Joululounaalla ilahdutti se, että se oli klassista ranskalaista keittämistä.  Herkullista ja kaunista ilman turhaa kikkailua.
Alkuruokana maistoimme  Marinoituja silakoita, muikunmätiä ja piparjuurta sekä Hirven paahtopaistia, porkka-melonisalaattia ja pihhlajanmarjakastiketta. Molemmat ruokailijat olivat annokseensa tyytyväisiä. Tosin Ruska-astioiden fania minusta ei tule koskaan. Niin paljon ei vettä Vantaassa virtaa, että ihme tapahtuisi. Inhoan syvästi ruokailuvälineiden kontaktia kirskuvaan kivitavaraan.


Hirven paahtopaistia, porkkana-melonisalaattia ja pihlajanmarjakastiketta.



Pääruoaksi valitsimme yksimielisesti haapasienillä täytettyä haukimureketta, katkarapuja ja valkoviinikastiketta. Toni Feri hehkutti annosta etukäteen ja kertoi sen olevan oma suosikkinsa listalla. Mies ei puhunut palturia,  se olikin harmoniselta makumaailmaltaan aivan parasta A-ryhmää. Hauesta on vaikeaa saada tuon parempaa. Tosin annoksen ulkonäkö oli hieman klassinen (lue: kasari-ysäri), mutta se sopi tyyliin. Myös Tonin suosittelema burgundilainen chardonnay svengasi kalan kanssa mitä parhaiten.


Haapasienillä täytettyä haukimureketta, katkarapuja ja valkoviinikastiketta. 


Olen monesti motkottanut, että jälkiruoka on usein ravintoloissa ateriakokonaisuuden heikoin lenkki. Niin täälläkin. Mocca Pot de Creme, päärynää ja siiderisorbettia oli kyllä visualisesti silmiäni miellyttävä, mutta se loppukliimaksi jäi nyt taas kokematta. Pistellessäni annosta mieleeni tuli takautumia Jacky maitovanukkaasta. Sori.


Mocca Pot de Creme, päärynää ja siiderisorbettia.


Blondin tuomio

Ravintola Reginan joululounas oli kokonaisuutena erittäin herkullinen ja ravintola todellakin uusintakäynnin arvoinen. Erittäin iloinen olen siitä, että klassinen ranskalainen keittäminen näyttää palaavan muotiin. Ja Reginassa homma on oikeasti hallussa. 



Ravintola Regina
Neitsytpolku 10, Helsinki
p. 010 5014696, info@ravintolaregina.fi
Avoinna: ke–pe 17–23, la 12–23. Joululounas joulukuun kolme ensimmäistä viikkoa. Muuten lounaita vain ryhmille.


Hintataso:  3 ruokalajia 42 e, 5 ruokalajia 55 e. Klassikkoannokset 26–34 e, jälkiruoat 4–6 e.

    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Joululounaalla Kaivopuiston Reginassa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *