Himahella

Keittiööni satoi ensilumi

Mieleni teki omenapiirakkaa ja hedelmäkulhossa muutama happoinen Granny Smith odottikin nauttijaansa.  Kurkistamalla jääkaappiini syntyi uudenlainen makuyhdistelmä, joka on jotenkin hyvin talvinen.  Ja erittäin herkullinen.
Tein aiheesta postauksen myös Himahella-blogiini otsikolla Hedelmäisiä herkkuja pikkujouluun.

Talviset omenavuohenjuustopiiraat
12 kappaletta
400 g valmista murotaikinaa
Täyte
2-3 happoista omenaa (Granny Smith)
150 g vuohentuorejuustoa ( Chavroux)
1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl silputtua tuoretta timjamia
1 muna
Jaa murotaikina 12 osaan, pyörittele palloiksi ja painele taikina muffinipellin koloihin ja reunoille.
Kuori ja kuutioi omenat, silppuja timjami.  Sekoita omenakuutiot ja timjami keskenään.  Jaa omenakuutiot taikinakuppeihin.
Notkista tuorejuustoa ja sekoita siihen sokeri, vaniljasokeri ja muna. Jaa juustoseos omenapiiraille.
Paista piiraita 225 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
Puuteroi hieman jäähtyneet piiraat tomusokerilla.  Tarjoa haaleana.


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Keittiööni satoi ensilumi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *