Klassikkoruoka: Kesäviili

Viili on kesäruokaklassikko. © Tiina Rantanen

Viili on helppo kesäherkku ja moninen lapsuudenkesien klassikkoruoka.

Maidon sesonkiluonne liittyi karjatalouden vuodenkiertoon ennen 1900-luvun alkua. Suurin osa maidosta säilöttiin eri muodoissa: piimänä, voina, juustona – tai viilinä.  Monet perinteiset juhannusruoat liittyvät lehmiin ja maitoon, kuten viilikin.

Samoin kuin monissa muissakin perinneherkuissa, viilissä oli alueellisia eroja. Lännessä tehtiin venyvää viiliä, kun taas savolaiset ja karjalaiset söivät lohkeavaa viiliä. Kaupasta nykyisin saatava viili on juuri läntisen perinteen mukaan tehtyä.

Viili on Pohjoismaissa yleinen hapanmaitotuote. Perinteisesti viili valmistetaan eri tavalla kuin muut hapanmaitotuotteet. Sen valmistuksessa käytetään homogenoimatonta maitoa. Näin tehtäessä nousee rasvakerros pintaan kypsymisen aikana ja viili saa sille tyypillisen keltaisen ja samettisen pintakerroksen.

Talkkuna on perinteinen kesäviilin lisuke. Talkkunajauho tehdään yleensä paahdetusta, karkeaksi jauhetusta viljasta – ohrasta, rukiista, kaurasta tai jopa vehnästä. Joillain paikkakunnilla siihen on lisätty myös esimerkiksi herneitä tai papuja.  Nykyisin viili syödään tavallisimmin kanelin ja sokerin, hillon tai marjojen kanssa.

Kesäviili

1 prk  (200 g) viiliä

1 l  (homogenoimatonta) täys- tai kevytmaitoa

  1. Jaa purkillinen viiliä neljään laakeaan annoskulhoon tai sekoita viili ja maito keskenään.
  2. Kaada jokaiseen kulhoon kaksi desilitraa maitoa. Sekoita kevyesti.Peitä viilikulhot liinalla ja anna viilin tekeytyä huoneenlämmössä noin 15-24 tuntia, kunnes viili on sakeaa.
  3. Nosta valmiit viilit jääkaappiin. Nauti tuoreiden marjojen kanssa.

Ps. Lisää klassikkoruokia ja niiden tarinoita löydät Klassikkoruokia – reseptit  & tarinat -kirjastani, Otava, joka ilmestyi tammikuussa 2018.

Kommentit

Kommentoi juttua: Klassikkoruoka: Kesäviili

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • #tbm #graffiti #buenosaires #visitargentina🇦🇷
  • Tapasimme tänään lounaalla Franz J. Loackerin, jonka perheyrityksen biodynaamisen Valdifalco Morellino di Scansano 2016 -punaviinin Viini-lehti palkitsi helmikuussa Vuoden punainen luomuviini 2018 -arvolla. Viini on ehdolla myös Vuoden viiniksi, mutta tuleeko jättipotti kotiin selviää vasta illalla Viini Wine Awards -gaalaillallisella. Alkon perusvalikoimasta 16,48 e hintaan löytyvä viini sopii loistavasti paitsi pukinkonttiin myös joulupöytään! Ehkä kannattaisi käydä Alkossa asap? #viinilehti #viiniwineawards2018 #vuodenluomupunaviini
  • Juustoinen, täytetty uuniperuna...syysruokaa parhaimmillaan! #swisscheese #appenzeller #himahella #comingsoon‼️
  • Glögiaika! #seasonal #glögi #kehitystyökäynnissä
  • Asado at Argentina! Photo: @kaivos_jp  #tbm #donapaulawines #winetravel #foodtravel
  • Sometimes I feel born to be a paparazzi! #puertavallarta #visitpuertovallarta #vallartaadventures
  • Amos Rex and Massless! #hartwall #taiteellistuukoruoka #whataexperience

blonditiina

X