Himahella

Kun keskustelu ruoasta ahdistaa, käy tunteisiin ja nostaa verenpainetta

Kaalipadan ainekset
© Tiina Rantanen

Tällä viikolla luin entisen työtoverini, nykyisin viestintäkonsulttina toimivan Maija Rauhan ohjeita bloggaajille.  Ensimmäinen niistä oli: kirjoita postaus tuohtuneena. Niinpä teen tässä nyt työtä käskettyä ja kirjoitan minulle läheisestä ja tunteisiin käyvästä aiheesta eli ruoasta. Viimeisen vuoden aikana olen käräyttänyt käämini monesta ruoka-alaan liittyvästä asiasta.

Ruoka on ollut todella trendikäs aihe viimeisen vuosikymmenen ajan, ja varsinkin ruoka- ja juoma-aiheisia blogeja on syntynyt enemmän kuin kukaan pystyy laskemaan. Myös valtamedia nostaa yhä enemmän ruokaan, ruokatrendeihin ja ravitsemukseen liittyviä aiheita sivuilleen.

Ruoasta on tullut tärkeä osa elämäntapaa, ja sillä on myös iso sosiaalinen merkitys. Ruoan kautta on helppo alleviivata omaa viitekehystä, yhteiskuntaluokkaa tai elämäntapaa. Jokainen meistä tuntee ituhipin, sipsikaljavegaanin tai trendirafloja bongaavan ja IPA-olutta ryystävän hipsterin. Ja nämä ihmiset eivät edes pysy laatikoissaan, vaan liikkuvat aatteesta toiseen ja niiden välimaastossa kuin kalat vedessä. Sitten on vielä ne peruspenat, jotka viittaavat kaikelle tälle ruokahössötykselle kintaalla. EVVK – kuten nuoriso asian ilmaisisi.

Mediassa kilpailu lukijoista ja klikeistä on kovaa ja erottautuminen tai erikoistuminen on elämän ja kuoleman kysymys niin printissä kuin virtuaalimaailmassa.

Ravitsemuskeskustelu saa poistamaan varmistimen

”Mitä syöt, sitä olet”, on ikivanha ravitsemusta koskeva kansanviisaus. Pitää varmasti pitkälti paikkansa, kuten jokainen meistä näiden asioiden kanssa askarteleva tietää. Elämäntapamme näkyvät niin liikakiloina katukuvassa kuin tilastoissa ravitsemuspohjaisina sairauksina ja kansansairauksien hoitamiseen käytettyinä verorahoina.

Vaikka olen opiskellut ravitsemusta koulutukseni osana, se ei tarkoita, että välttämättä eläisin saamieni oppien mukaisesti. Suutarin lapsen kengät ja silleen. Mutta kaipa ne luennoilla istutut tunnit ja alan jatkuva seuraaminen jonkin jäljen kovalevyyni ovat jättäneet, sillä varsinkin ravitsemuksesta julkisuudessa käytävä keskustelu saa minut kiihtymään nopeasti nollasta sataan. Kun ns. kokemusasiantuntijat jakavat mediassa ravitsemusneuvontaa, joka vähättelee tieteellisesti tehtyjä tutkimuksia, olen välittömästi valmis poistamaan varmistimen.  (Tämä ilmaus on kuulemma kotoisin Natsi-Saksasta, mutta ehkä olenkin ravitsemusnatsi, joka vaalii alan tieteellistä puhtautta.) Tosin toisinajattelulle on annettava tilaa ihan sananvapauden nimissä, mutta välillä tietämyksen ohuus ja perustelujen puute paistaa kilometrien päähän. Juttuja ja haastatteluja tekevät ihmiset, joiden tieto-taito aiheesta on pinnallista ja nämä uuden ajan profeetat saavat sanomansa kritiikittä läpi. Puhua he kyllä osaavat ja kiihottaa kansaa, kun virallisen tahon on pidettävä kieli keskellä suuta sanomisissaan. Onko nykyaika sellainen, että pelkästään oman napalaakson tuntemuksilla ja KVG-menetelmällä hankitulla tiedolla voidaan dissata kansainvälisesti alalla arvostettujen tutkijoiden työ ja etsiä kummallisia salaliittoteorioita? Mutta media haluaa klikkinsä ja kansa sirkushuvinsa.

Saman allergisen reaktion minussa saavat aikaan mm. mediahypetetyt , toiselta puolelta maailmaa roudattavat superfoodit ja trendiherkut, joiden viljelemisen perhosvaikutus globaalisti onkin isompi kuin osaamme edes kuvitella. Mikä tekee moottoritien läheisyydessä Kiinassa kasvatetusta goiji-marjasta terveellisemmän kuin mitä oma puolukkamme on? Tai chia- ja kvinoapuurosta spelttistä keitettyä paremman? Annukka Oksanen kirjoitti aiheesta erinomaisen kolumnin Helsingin Sanomiin 22. lokakuuta 2016. Tunnen ruoka-ahdistukseni kasvavan kohisten. Tieto siis lisää tuskaa, mutta välittämättäkään ei voi olla.

syödään-yhdessä--pulla
© Elo-säätiö

Kuva: Elo-säätiö

Kansallisruokaäänestys nosti verenpainetta

Kun Elo-säätiö julkaisi asiantuntijoidensa rankkaaman listan 12. Suomen kansallisruokaehdokkaasta, luulin kuolevani. Verenpainemittarissa olisi varmaan asteikko loppunut kesken, kun näin siinä ensimmäisenä pitsan. Ruoka, jos mikä, menee tunteisiin ja tulee iholle. Minulle suomalaisuus ja omat juureni ovat hyvin tärkeitä ja tunteisiin meneviä asioita. Olen reissannut paljon maailmalla tutustumassa eri maiden ruoka- ja juomakulttuuriin. Mutta se, että tuntisin itseni suomalaiseksi syödessäni vaikkapa Lontoossa pitsaa, no way. Lisäksi hävettäisi kertoa italialaisille ystävilleni, että suomalaista ruokakulttuuria parhaiten edustavaksi kansallisruoaksi on äänestetty pitsa. En lupaa muuttaa pois maasta, mutta lähellä se olisi. Sen sijaan Harrodsin tavaratalon herkkupuolelta ostetut hapankorput saisivat kylläkin sinivalkoisen kansallistunteeni heräämään.

Eniten tässä kansallisruokakeskustelussa minua häiritsee se, että käsitteet olivat menneet sekaisin kuin puurot ja vellit konsanaan. Kansallisruoka, perinneruoka ja lempiruoka kun ovat kaikki eri asioita. Kansallisruoka elää vahvasti myös tässä ajassa, vaikka sillä on ruokakulttuurissamme pitkä historia. Raadissa vaikuttavan keittiömestari Henri Alénin perustelu kansallisruoasta kiteyttää oman käsitykseni aiheesta sataprosenttisesti:

“Suomalainen ruoka heijastaa koko historiaamme. Siinä on vaikutteita pula-ajoista, teollistumisesta ja luonnosta. Siinä on Me. Kansana.”

Käy äänestämässä Suomen kansallisruokaa ja vaikuta asiaan omalta osaltasi, sillä äänestyksen jälkeen pitää sanoa kuin Johannes Virolainen aikoinaan:” Kansa on puhunut, pulinat pois.”

Lisää aiheesta:

Suomalainen ruoka – mitä se tarkoittaa?

Pitsako Suomen kansallisruoka? Äänestä nyt Suomen kansallisruokaa.

Tulihan avauduttua, tuohtuneena, mutta toivottavasti edes asiasta.

Terveisin

Blonditiina

 

 

 

 


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kun keskustelu ruoasta ahdistaa, käy tunteisiin ja nostaa verenpainetta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *