
Lihapata tuoksuu ihan joululta!

Joululta tuoksuva ja maistuva lihapata syntyi lauantaisen kokkisodan seurauksena. Taginepatani kätköihin kun suhjahti muhimaan kilon verran naudan paahtopaistia ja 1 1/2 kiloa kasviksia. Lihapadan salainen ainesosa oli glögitiiviste, joka antoikin padalle kanelitankojen ja kardemumman kanssa jouluisen vivahteen. Lopputulos oli kielenvievä ja keittiössäni leijuivat aivan taivaallisen herkulliset tuoksut!
Tämä lihapata valmistuu ihan tavallisesessa, kannellisessa padassa, joten tagine-pataa ei välttämättä tarvita. Lihapadan makumaailma muistuttaa kuitenkin vahvasti niitä tagineruokia, joita maistelin kolme vuotta sitten Marokon Marrakeshissa.
Jouluntuoksuinen lihapata
1 kg naudan paahtopaistia
500 g sipuleita
5-10 valkosipulinkynttä
500 g porkkanoita
500 g kirsikkatomaatteja
50 g voita tai 1/2 dl öljyä
1 1/2 tl suolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
1/2 tl kardemummaa
1/2 dl balsamicoa
2 rkl hunajaa
2 kanelitankoa
2 oksaa rosmariinia
1/2 dl glögitiivistettä ( esim. Marli Perinteinen)
- Kuutioi paisti. Kuori ja lohko sipulit ja porkkanat, hienonna valkosipulinkynnet.
- Kuumenna voi/öljy pannulla ja ruskista siinä puolet lihoista. Lisää puolet kasviksista pannulle kuullottumaan lihan sekaan. Mausta suolalla, pippurilla, kardemummalla ja hunajalla. Lisää pannulle myös balsamico. Pane ainekset (tagine)pataan. Toista.
- Sujauta pataan pari kanelitankoa ja rosmariininoksaa. Lorauta joukkoon glögitiiviste.
- Kypsennä lihapataa 150-175 asteisessa uunissa 2-3 tuntia.
- Tarjoa lihapata keitetyn kuskusin tai riisin kanssa.
Viinivinkki
Joulumausteisen lihapadan kaverina maistuu roteva ja voimakas portugalilainen Pinha Ribeiro Santo Reserva 2016 -punaviini, 11,40 e.
Lue myös:
Keittokurssilla Marrakeshissa

Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin. Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Lihapata tuoksuu ihan joululta!