Himahella

Momofukun marinoidut kananmunat on somehitti

Momofuku marinoidut munat
© Tiina Rantanen

Pääsiäisenä sosiaalisessa mediassa levisi kulovalkean tavoin New Yorkissa sijaitsevan Momofoku ravintolan marinoitujen munien ohje. Pakkohan ne oli kokeilla.

Jotkut, joskus jopa yllättävätkin reseptit nousevat somehitiksi. Pääsiäisen alla suurinta pöhinää ruokarintamalla aiheuttivat soijassa marinoidut kananmunat. Ilmiöstä kertoi ensimmäisenä Soppa365 -sivusto, jonka ruokatoimittaja Christina Aaltio oli haastateltavana aiheesta jopa aamutelevisiossa. Mistä tässä munavillityksessä oikein on kysymys? Blonditiina otti selvää.

Momofuku ainekset
© Tiina Rantanen

Soijamarinoidut munat

Yksinkertaisuudessaan kyse on siitä, että keitetyt kananmunat marinoidaan soijaliemessä. Soija värjää munat ja antaa niille hyvin umamipitoisen maun. Momofukun reseptissä kananmunien annetaan marinoitua useamman tunnin ajan soijasta ( 1 3/4 dl), sherryviinietikasta (2 rkl), sokerista (1 rkl) ja vedestä (6 rkl) sekoitetussa kastikkeessa. Tätä ennen munia on keitetty 6 minuuttia ja 50 sekuntia, jolloin keltuainen on hyytynyt täydelliseen muotoon. Sen jälkeen  munat upotettaan 2-6 tunnin ajaksi tuohon edellämainittuun soijaliemeen. Siinä koko resepti yksinkertaisuudessaan.

Luomumunia
© Tiina Rantanen

”Ahkerien tyttöjen” luomumunia

Pääsiäispupu toi luomumunia

Sain pitkänäperjantaina pääsiäisyllätyksen, joka innosti minutkin kokeilemaan tuota hittiohjetta. Ystäväni, perunoistaan tunnetun Gobbas Gårdin emäntä Aira Sévon nimittäin piipahti tuomassa minulle  ”Ahkerien tyttöjen” eli maatiaiskanojen edellisenä päivänä munimia luomumunia. Asfalttiruusu ei ole koskaan aikaisemmin tainnut edes maistaa niin tuoretta tavaraa!  Keltuaiset loistivat niissä kullankeltaisina.

” Eikös ole söpöjä ja pikkiriikkisiä nämä maatiaismunat? Ja keltuaiset saavat värinsä ihan luomuaidosti Ahlbergin puutarhan vehnänoraasta. Kiertotalous pelaa, sillä oraiden vehnänsiemenet on taas meidän pelloilla kasvatettuja”, Aira kertoi.

Blonditiina testasi ja tuunasi

Kun lueskelin Momofukun munien ohjetta, keittoajaksi annettiin tarkka 6 minuuttia ja 50 sekuntia. Pikkaisen nauratti. Munathan ovat usein eri kokoisia eli ei se ihan sekunttipeliä ole. Minulla oli nyt pieniä, alle 50 grammaa painavia luomumunia käytettävissäni. Eli keittoaikaa oli rukattava, kun ohje puhui suurista luomumunista. Mutta ei kertonut kokoa grammoina! Keitin munat kahdessa erässä, kokeilin ensin viiden minuutin keittoaikaa. Pistin munat siis kiehuvaan veteen.  Viisi minuuttia jätti keltuaisen vielä hieman liian juoksevaksi, vaikka aamiaismunana se olisi ollut juuri passeli. (Sellaisena koe-erän sitten söinkin!) Mutta Momofuku-muniin kuusi minuuttia oli sopiva ja keltuainen oli hyytynyt juuri sellaiseksi kuin näkemissäni kuvissa. Hassua oli, että haastavin vaihe näiden munien valmistuksessa oli munien kuoriminen. Vaikka jäähdytin ne annetun ohjeen mukaan jääkylmässä vedessä, kuoret eivät meinanneet millään irrota! Minulla oli siis liian tuoreita munia!

Momofuku munat marinadissa
© Tiina Rantanen

Momofukun munat upotetaan soijaliemeen 2-6 tunniksi.

Soijaa alkuperäisessä ohjeessa on siis 1 3/4 desiä. Kävin myöhemmin Facebookissa keskustelua ohjeesta ystävän kanssa, joka oli myöskin tehnyt näitä munia. Hän piti soijan määrää ohjeessa yläkanttiin mitoitettuna. Omasta kaapistani löytyi Kikkomanin kevytsoijaa 1 1/2 desilitran verran. Se sai siis riittää ja ehkä se olikin juuri se sopiva määrä. Lisäksi minulla ei ollut sherryviinietikkaa, mutta japanilaista miriniä taas oli. Mirin on makeutettu, hieman siirappimainen, alkoholiton riisiviini, jota käytetään maustamiseen ja se tuo ruokaan tyypillisen, japanilaisen, hieman imelän maun. Mirinhän on tullut tutuksi kaikille niille, jotka ovat käyttäneet sitä sushiriisin valmistuksessa. Koska mirin on makeaa, jätin alkuperäisestä ohjeesta sokerin pois. Niinpä sekoitin keskenään siis 1 1/2 dl kevytsoijaa, 1 dl vettä ja 1/2 dl miriniä. Maisteltuani soijalientä, kaipasin siihen vähän kärkeä, joten ripsautin joukkoon myös hieman chilihiutaleita. Se oli siis se Blonditiinan puumerkki.  Pistin munat soijaliemeen ja annoin niiden marinoitua kuusi tuntia. Eli minä värjäsin tänä vuonna pääsiäismunani soijalla! Niistä tulikin kauniin ruskeita.

Marinoitua parsaa ja Momofuku-munia

Pääsiäisillallisen alkuruoka oli sitten keitettyä vihreää parsaa, jonka olin myöskin marinoinut. Kiehautin parsoja viitisen minuuttia ja valutin ne hyvin. Sekoitin keskenään 1/2 desiä hyvää oliiviöljyä, 2 rkl balsamiviinietikkaa, 1 rkl hunajaa, 1 tl karkeaa dijoninsinappia ja ripauksen suolaa. Silppusin joukkoon myös ruohosipulia ja tuoretta minttua. Kaadoin kastikkeen vielä lämpimien parsojen päälle ja annoin niidenkin odotella pöytään pääsyä pari tuntia.

Parsaa ja Momofuku-munia
© Tiina Rantanen

Marinoitua parsaa ja Momofuku-munia

Kun toin parsavadin tarjolle, halkaisin Momofukun munat ja asettelin ne parsojen päälle. Tuloksena oli herkullinen, pääsiäispöytään, parsa-aikaan ja noutopöytään sopiva safka. Kuvasta puuttuvat parmesaanilastut, jotka innostuin höyläämään päälle vielä ennen tarjoilua.  Juusto nimittäin rakensi makusiltaa viinille, kun parsaa ja kananmunaa ei pidetä mitenkään viiniystävällisinä ruokina.

Mutta miltä nuo kohumunat maistuivat? Ne oli hyviä, sitä ei voi kieltää. Ja nuoriso-osastoni piti niistä kovasti. Mutta mielestäni ne menevät samaan sarjaan kuin vaikkapa avokadopasta tai muttikastike. Ihan hyvää, mutta en niistä nyt sentään hyökyaaltoja tekisi. Ehkä olen nähnyt jo liikaa ruokamaailmassa innostuakseni niin isosti. Mutta ihan kelpo ohje tämä somehitti oli, tuunattunakin.

Testailuterveisin

Blonditiina

 

 

 


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Momofukun marinoidut kananmunat on somehitti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *