Himahella

Mustekala-lohiseljanka lohen perkeistä

Ostin kokonaisen lohen ja graavasin sen. Huomenna se löytää tiensä pakastimeen, sillä pakastetusta, hieman sulaneesta lohesta on huomattavasti helpompi saada aikaiseksi paperinohuita siivuja kuin tuoreesta.
Lohen perkeistä syntyi maukas liemi mustekala-lohiseljankan pohjaksi.

 

Kokonaisesta lohesta jäi siis ruodot, kun fileoin sen. Keitin perkeistä liemen. Pistin kattilaan ruodot, vettä sen verran että ne peittyivät, karkeaa merisuolaa, tillinvarsia ja kokonaisia mustapippureita. Kiehautin liemen ylös ja sitten keitin sitä miedolla lämmöllä puolisen tuntia. Siivilöin liemen ja käytin sen keittoon, joka on ehkä nimeltään mustekala-lohiseljanka. Tai jotain sinnepäin. Ainekset soppaan nimittäin löytyivät juuri siivoamani jääkaapin ja pakastimen olemassa olevasta tarjonnasta. Hyvää keitosta kuitenkin tuli. Ja yksi lämittävä soppa-ateria nautittavaksi näin sydäntalvella.
Ja vinkiksi, jos korvaat mustekalan vaikka lohikuutioilla, saat todella hyvän lohiseljankan.
Mustekala-lohiseljanka
4 annosta
7 dl lohen perkeistä keitettyä lientä
1 sipuli
2-3 (200 g) perunaa
1 paprika
500 g paseerattua tomaattia
1 (luomu) sitruunan raastettu kuori
4-5 pakastettua, pientä mustekalaa
ruodoista perattu lohi
10 mustaa oliivia
1/2 dl  silputtua tilliä
Keitä lohen ruodoista liemi em. tavalla, siivilöi liemi  ja perkaa kala.
Silppua sipuli, kuori ja kuutioi perunat, suikaloi paprika.
Kun siivilöity liemi kiehuu, lisää liemeen paseerattu tomaatti ja  hienonnettu sipuli. Kun keitto on kiehunut  viitisen minuuttia, lisää kuutioidut perunat. Ja viiden minuutin kuluttua paprika, jäiset (puolitetut) mustekalatja raastettu sitruunan kuori. Kun perunat ovat lähes kypsiä, lisää kypsä lohi, oliivit  ja tillisilppu. Tarkista maku ja suola.
Tarjoa keitto leivän ja smetanan kanssa. Itse en kaivannut edes smetanaa.

    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mustekala-lohiseljanka lohen perkeistä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *