Olympialaisten kisakatsomoon: Teriyakilihaa korealaisittain

 

XXIII talviolympialaiset järjestetään 8.–25. helmikuuta 2018 Etelä-Korean Pyeongchangissa. Niinpä Blondikeittiössä käännettiin katse sen innoittamana korealaiseen keittiöön.

Korealainen ruoka on  maukasta ja mausteista. Keittiö on saanut vaikutteita naapurimaastaan Japanista, mutta korealainen ruoka on  huomattavasti japanilaista ruokaa voimakkaamaa mauiltaan. Kastikkeet ja tahnat ovat keittiössä  keskeisessä roolissa. Valkosipulilla ja inkivääri maistuu korealaisissa ruoissa.

Kimchi on Korean kansallisruoka

Kimchiä nautitaan Koreassa  lähes joka aterialla. Kimchi luetaan yhdeksi maailman terveellisimmistä ruoista. Perinteisesti kansallisruoka valmistetaan kiinankaalista hapattamalla ja maustetaan sipulilla, valkosipulilla, inkiväärillä ja chilillä. Valmistusmenetelmä vaihtelee kuitenkin alueittain, ja erilaisia reseptejä on useampi sata. Kimchiä voi nauttia sellaisenaan tai lisätä erilaisiin ruokiin esimerkiksi riisiin, patoihin, munakkaisiin, keittoihin ja vokkeihin.

Himahellassa on tehty pikakimchiä ja postauksen siitä löydät alta:

Blondikeittiön pikakimchi

Bulgogi on perinteinen korealainen grillattava ruokalaji, joka valmistetaan yleensä ohueksi leikatuista naudanlihaviipaleista. Viipaleet marinoidaan bulgogi marinadissa ja grillataan tai paistetaan ja lisäkkeiden kanssa. Lisäksi tarjotaan kimchiä, maustemarinoitua kurkkua, marinoituja pavunituja, salaatinlehtiä ja Ssamjang maustetahnaa.

Teriyakilihaa korealaisittain

600 g naudan ulko- tai sisäfileetä

Marinadi

1 1/2 dl valmista teriyaki-marinadia

2 rkl  seesamiöljyä

Pinnalle

paahdettuja seesaminsiemeniä

silputtua tuoretta chiliä

ripaus suolaa

Lisäksi

kerä rapeaa salaattia

(pieniä Antojitos -tortilloita)

  1. Leikkaa filee mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Parhaat viipaleet saat kohmeisesta lihasta. Kaada teriyaki-marinadi ja seesamiöljy lihaviipaleiden päälle. Anna lihan maustua liemessä vähintään 2 tuntia, mieluimmin vaikka seuraavaan päivään.
  2. Valuta lihat liemestä. Kuumenna iso valurautapannu hyvin kuumaksi. Paista liha kolmessa erässä nopeasti ja nosta kuumennetulle vadille. Ripottele pinnalle seesaminsiemeniä, vähän silputtua chiliä ja tarvittaessa hiutalesuolaa.
  3. Kasta lihapala bulgogi-kastikkeeseen. Kääri liha salaatinlehteen (tai suikaloidun salaatin kanssa tortillaan) ja nauti sormin.

Bulgogi-kastike

reilu 1/2 dl soijakastiketta

1/2 dl vettä

1 1/2 rkl riisiviinietikkaa

1 kevätsipuli

1-2 hienonnettu valkosipulinkynttä

2 tl chilikastiketta

1 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä

  1. Hienonna kevätsipuli. Sekoita kaikki kastikeainekset. Annostele jokaiselle ruokailijalle omaan, pieneen kulhoon.

 

Merilevä on yksi Korean tärkeimpiä luonnonvaroja. Kimbap-rullat ovat Koreassa tyypillistä piknik- tai välipalaruokaa. Ne muistuttavat hyvin paljon japanilaisia maki-rullia.  Perinteisesti riisirullat täytetään maustetuilla kasviksilla, munalla, lihalla tai äyriäisillä, mutta täytteissä vain mielikuvitus on rajana.Kimchi ja säilötty retikka ovat tyypillisiä kimbabin täytteitä.

Näitä pötköjä myydään Korean  katukeittiöissä ja niitä valmistetaan toreilla. Kimbap on tyypillinen eväs, jota äidit laittavat lapsilleen aamulla matkaan mukaan.

Kimbap eli korealaiset merileväkääröt

noin 30-36 palaa eli 4-6 annosta

laktoositon, gluteeniton, lihaton

5–6 leväarkkia

Riisi

5 dl sushiriisiä

6 dl vettä

3/4 dl riisiviinietikkaa

1 rkl sokeria

1 tl suolaa

1/2 dl seesamiöljyä

Täyte

2 kananmunaa

1 rkl sokeria

1 rkl vettä

1 porkkana

10 cm pala kurkkua

6 surimi-rapupuikkoa

2 kevätsipulia

(3-4 rkl Samjang korealaista soijapaputahnaa)

2 rkl riisiviinietikkaa

  1. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
  2.  Sekoita keskenään riisiviinietikka, seesamiöljy, sokeri ja suola. Kaada seos riisin sekaan ja sekoita pitkittäisin, leikkaavin liikkein. Se estää riisiä puuroutumasta.
  3. Suikaloi kaikki kasvikset ja pane ne hetkeksi maustumaan riisiviinietikkaan. Suikaloi surimi-puikot.
  4. Tee munakas. Riko munien rakenne, lisää munien joukkoon 1 rkl sokeria ja 1 rkl vettä. Paista munat pannulla ja leikkaa munakas pitkiksi suikaleiksi.
  5. Pane leväarkki bambumatolle ja levitä sille ohut kerros riisiä niin, että se peittää 3/4 arkista. Pane kasvis-, muna- ja surimisuikaleita riisin päälle. (Sipaise halutessasi mausteeksi vielä samjangia eli korealaista maustetahnaa joukkoon.) Kääri tiukaksi rullaksi bambumattoa apuna käyttäen. Leikkaa levärullat 6- palaan.
  6. Tarjoa halutessasi soijan kanssa, mutta kimbap ei välttämättä kaipaa sitä.

 

Korealaisin terveisin

Blonditiina

Instagram

  • This angel allways makes me smile! I think she also likes bubbles! #visitfrance🇫🇷 #winetravel #visitreims
  • Morningcoffee at Reims! #visitreims #visitfrance🇫🇷 #foodtraveller #winetravel #piperexperience
  • Bubbling day at Piper-Heidsieck! #piperexperience #bubbling #winetravel
  • One day at Champagne! #piperexperience @essiavellan #piperheidsieck
  • Peipsiläinen sipulipiirakka, Sibula Pirog, on ”pakko maistaa” -ruoka. #visitpeipsi #foodtraveller  #kostjasibulatalu
  • Working, working.... #visitpeipsi #presstrip #voronjagalerii
  • Peipsijärven sipulitiellä. #sibulatee #visitpeipsi #presstrip #foodtraveller

blonditiina

Keskustelu

Kommentoi juttua: Olympialaisten kisakatsomoon: Teriyakilihaa korealaisittain

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X