Perunasalaatti on uudenvuoden klassikkoruoka

Perunasalaatti kuuluu suomalaiseen uuteenvuoteen ja vappuun. © Tiina Rantanen

Lapsuudessani nakit ja perunasalaatti kannettiin aina uudenvuoden ja vapun juhlapöytään. Kun kaupan mainoksia tutkailee, niin ne näyttävät yhä kuuluvan monen karnevaalihumuun.

Jos perunasalaatistaan kuuluisat saksalaiset olisivat menneet 200 vuotta sitten supermarkettiin ja nähneet nykyisen perunalajikevalikoiman, he olisivat vaipuneet syvään masennukseen. Perunat kun olivat vain köyhien, vankien ja eläinten ruokaa. Nyt pottu on kurmeeta!

Perunasalaatti kelpaa yhä edelleen vuodenvaihteen ja vapun juhlapöytään, mutta parhaimmillaan se on itsetehtynä ja 2010-luvulle päivitettynä!

 

Perunasalaatti jogurttikastikkeella

4-6 annosta

gluteeniton

6  (noin kilo) keitettyä perunaa

1-2 hapokasta omenaa (Granny Smith)

1 punasipuli

( 2-3 rkl kapriksia tai viipaloituja oliiveja)

Jogurttikastike

2 dl kreikkalaista jogurttia (tai 1 dl jogurttia, 1 dl majoneesia)

1 dl sinappikurkkusalaattia

1/2 tl suolaa

1/8 tl rouhittua mustapippuria

  1. Kuori ja kuutioi keitetyt perunat ja omenat. Silppua sipuli. Pane ainekset kulhoon ja sekoita varovasti.
  2. Sekoita jogurttikastikkeen ainekset keskenään ja kaada perunasalaatin päälle. Sekoita varovasti.Anna salaatin maustua viileässä pari tuntia ennen tarjoilua.

Nakit ja perunasalaatin voi tarjota vaikka tortillaveneestä. © Tiina Rantanen

 

Saksalainen perunasalaatti

4-6 annosta

vegaaninen, gluteeniton

8 (noin kilo) kiinteää perunaa

vettä, suolaa

pieni sipuli tai punasipuli

2–3 rkl kapriksia

Öljykastike:

2/3 dl oliiviöljyä

3 rkl viinietikkaa

1 tl karkeaa dijoninsinappia

1/4 tl suolaa

1/8 tl rouhittua mustapippuria

 

  1. Keitä perunat kuorineen ja kuori kuumina Kuutioi perunat ja kaada päälle öljykastike. Se maustaa hyvin lämpimät perunat.
  2. Silppua sipuli. Sekoita sipulit ja kaprikset perunasalaatin joukkoon.
  3. Anna salaatin maustua pari tuntia ennen tarjoilua.

Perunasalaatti voi olla myös lämmin

Lämmin perunasalaatti on kasvissyöjän ateria ihan sellaisenaan, mutta se maistuu mainiosti myös liharuokien lisäkkeenä. Tarjoa perunasalaatin kanssa vaikka kylmää paahtopaistia tai savukalkkunaa!

© Tiina Rantanen

 

Lämmin perunasalaatti

6-8 annosta

vegaaninen, gluteeniton

1,5 kg jauhoisia perunoita

0,75 dl oliiviöljyä

2 tl sormisuolaa

mustapippuria

1 oksa rosmariinia

Lisäksi

1 punasipuli hienonnettuna

2 dl mustia oliiveja

6¬7 pilkottua aurinkokuivattua tomaattia

2 rkl kapriksia

1 dl hakattua lehtipersiljaa

2 rkl balsamiviinietikkaa

sormisuolaa

mustapippuria

  1. Pese perunat hyvin ja lohko veneiksi. Pyöräytä lohkot suolalla, pippurilla ja rosmariinilla maustetussa oliiviöljyssä. Levitä perunat pellille ja kypsennä 225 asteessa noin 30 minuuttia.
  2. Sekoita sillä välin kaikki kastikkeen ainekset. Kääntele kuumat perunat kastikkeeseen. Tarjoa kuumana tai kylmänä.

 

Maalaissalaatti on ranskalainen hävikkiruoka

Maalaissalaatti syntyy suolaisen nälkään tyylillä otetaan mitä kaapissa on. Perinteisesti salaattiin käytetään tähteeksi jääneitä keitettyjä perunoita, pekonia, kinkkua tai makkaraa ja vihanneksia.  Monesti salaatissa on myös vihreitä papuja. Eli ruokaisasta perunasalaatista tässäkin on kyse. Ohje on tehty kesällä, joten siihen on käytetty uusia perunoita. Talvella otetaan mitä on, kuten hävikkiruokaan sopii.

Maalaissalaatti on ranskalainen hävikkiruoka.

 

Blondin maalaissalaatti

neljä annosta

gluteeniton, laktoositon

1 pussi salaattisekoitusta

100 g rucolaa tai pinaattia

400 g keitettyjä (uusia) perunoita

1-2 rkl (tilli)pestoa

200 g savukalaa tai paistettua pekonia/makkaraa

2 keitettyä kananmunaa

mustapippuria myllystä

250 g kirsikkatomaatteja

1 punasipuli 15 sentin pala kurkkua

100 g juustolastuja

1 dl varrellisia kapriksia

Kastike

2 rkl neitsytoliiviöljyä

2 tl basamiviinietikkaa

½ tl suolaa

½ tl sokeria

1 valkosipulin kynsi

1-2 tl (tilli)pestoa

  1. Tee ensin salaattikastike. Hienonna valkosipuli. Yhdistä kaikki ainekset. Jätä maustumaan.
  2. Salaattisekoitus on käyttövalmista, mutta jos käytät muita salaatteja, huuhtele ja kuivaa salaatti sekä rucola. Asettele salaatti laakealle tarjoiluvadille.
  3. Mausta keitetyt (varhais)perunat (tilli)pestolla. Viipaloi punasipulit ja kurkku, puolita tomaatit. Kuori ja lohko kananmunat. Asettele ainekset kauniisti vadille ja pane päällimmäiseksi savulohi tai pekonisuikaleet. 4. Valuta päälle salaattikastike.Viimeistele salaatti kapriksilla ja juustolastuilla.
  4. Tarjoile rapeakuorisen maalaispatongin kanssa.

 

Herkullisia hetkiä perunasalaatin kanssa!

Blonditiina

Kommentit

Kommentoi juttua: Perunasalaatti on uudenvuoden klassikkoruoka

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X