Himahella

Pihlajanmarja on superruokaa

 

Pihlajanmarjasato vaihtelee vuosittain. © Tiina Rantanen

Olen parin viikon aikana seurannut taloyhtiömme pihlajoita, noita superfoodia kasvattavia pihapuita. Kotipihlajani oksat notkuvat marjoista. Onko siis tulossa vähäluminen talvi? Vai kovat pakkaset? Tilannehan näyttää ihan Suomen kesäsäältä. Voi tulla ihan mitä tahansa.

Koska minut on kasvatettu sananlaskuilla, lähdin kartoittamaan kansanviisauksien taustaa ja totuusarvoa.

Pihlaja ei jaksa kahta taakkaa kantaa, sanoo vanha kansa

Sanontaa tulkitaan siten, että kun pihlajassa on paljon marjoja, tulee vähäluminen talvi. Ja kovat pakkaset. Toinen tulkinta viittaa sitten päinvastaiseen: pihlajanmarjoja on paljon, jotta linnuilla olisi syötävää vielä silloinkin, kun maassa on paljon lunta.

Harvinaisempi muoto sanonnasta on, että ”pihlaja ei kahta kanna: vettä ja marjoja.” Siis mitä enemmän marjoja, sitä poutaisempi syksy. Koska rakastan kuulaita syyssäitä, tämä ennustus sopisi syksyyni vallan mainiosti.

Mitä sanoo tiede? Metsäekologian professori Anne Tolvanen kertoo Kalevan haastattelussa, ettei väittämää pihlajan marjojen määrästä ja seuraavan talven lumikuormasta ole tieteellisesti tutkittu.

”Olen skeptinen sen suhteen, että pihlajalla olisi kyky ennustaa seuraavan talven säätä.”

Sen sijaan kuluneen kesän kasvuolosuhteet ja sitä edeltänyt kesä vaikuttavat siihen, miten paljon marjoja puu kasvattaa. Pihlaja ei jaksa tehdä paljon marjoja useana kesänä peräkkäin, sillä se vaatii puulta todella paljon energiaa.

Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista

Tämä sanonta on varmasti kaikille tuttu. Kettu ja pihlajanmarjat on Aisopoksen saduista tunnetuimpia.

Tarinassa kettu löysi pihlajapuun, ja halusi syödä marjoja, mutta marjat olivat liian korkealla. Jonkin aikaa turhaan yritettyään kettu totesi: ”Ne ovat kuitenkin happamia”, ja lähti murheissaan pois. Tarinan opetus on, että ihmiset tapaavat haukkua ja vähätellä sellaisia asioita, joita he eivät itse saavuta.

Pihlajanmarja-lähis
© Tiina Rantanen

Pihlaja punastuu elo-syyskuussa

Jos kopsuteltaisiin näitä aasinsiltoja pitkin varsinaiseen aiheeseen, eli siihen pihlajanmarjaan. Pihlajanmarja on yksi aliarvostetuimmista luonnonmarjoista kenties juuri sen happamuuden vuoksi. Marjojen happamuus johtuu parkkiaineista ja sorbiinihaposta. Happamuus kuitenkin vaihtelee, ja jopa vierekkäisten pihlajien marjat voivat maistua erilaisilta.

Pihlajanmarjat kypsyvät elo–syyskuussa. Olen parin viikon aikana seurannut marjojen punastumista pihapihlajoissani. Marjoja kypsyy yhtä pihlajaa kohti muutamia kymmeniä kiloja. Hyvänä vuonna marjamäärä saatta nousta isommassa pihlajassa jopa pariinsataan kiloon.

Pihlajanmarja on superfood

Pihlajanmarjat ovat ravintoarvoiltaan parasta A-ryhmää. Marjat ovat runsaskuituisia ja ne sisältävät paljon C-vitamiinia. Pihlajanmarjoissa on kaksi kertaa enemmän C-vitamiinia kuin appelsiineissa ja saman verran kuin lakoissa. Pihlajanmarjoissa on myös E-vitamiinia, beetakaroteenia, kaliumia sekä flavonoideja. Todellinen superruoka!

Pihlajanmarjojen poiminta kannattaa tehdä ensimmäisten yöpakkasten jälkeen, sillä pakkasen puraisu pehmentää marjojen kirpeyttä. Toisaalta tilhiparvi saattaa tyhjentää puun alta aikayksikön, joten jos haluaa varmistaa ehtivänsä ennen ahneita siivekkäitä, pihlajanmarjat voi kerätä heti niiden kypsyttyä ja heittää ne pakastimeen muutamaksi tunniksi. Sulatuksen jälkeen marjat kannattaa ryöpätä kiehuvassa vedessä.

Pihlajanmarja on todeööosta superfoodia. © Tiina Rantanen

Mitä pihlajanmarjasta voi tehdä?

Ei kaupallinen hittimarja

Pihlajanmarja ei ole kaupallisesti kovinkaan merkittävä marja. Maaseutuviraston tilastojen mukaan vuonna 2015 pihlajanmarjoja kerättiin myyntiin koko Suomessa vain 762 kiloa, kun esimerkiksi puolukan kauppaantulomäärä oli samana vuonna yli 9,6 miljoonaa kiloa.

Pihlajasta on muokattu jalostuksella makeapihlaja, jonka marjat ovat makeampia, suurempia ja tummempia. Makeapihlajan viljely on kuitenkin vielä vähäistä Suomessa.

Pihlajanmarjahillo

Pihlajanmarjahillo on mainio lisäke silloin, kun juustotarjottimella on kovia suolaisia juustoja.

1 kg (n. 2 l) pihlajanmarjoja

1 dl vettä

2–3 dl tummaa siirappia

1/2 kg hillosokeria

  1. Jos poimit pihlajanmarjat ennen yöpakkasia, pistä ne pariksi tunniksi pakastimeen ennen hillonkeittoa. Ryöppää marjat kiehuvassa vedessä ennen hillon tekemistä.
  2. Laita kattilaan pestyt pihlajanmarjat ja vesi. Keitä marjoja hetki ja soseuta pihlajanmarjat sauvasekoittimella.
  3. Lisää siirappi soseen joukkoon. Kuumenna kunnes alkaa muodostua vesihöyryä. Lisää hillosokeri koko ajan sekoittaen. Keitä hilloa 10 minuuttia silloin tällöin sekoittaen. Jäähdytä 20 minuuttia.
  4. Tölkitä puhtaisiin kuumennettuihin lasipurkkeihin.

Happamin sesonkiterveisin

Blonditiina

 


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Pihlajanmarja on superruokaa

vieras

Muinaisille kansoille pihlaja on ollut kuulemma tärkeä puu? Katsoivat sen terveys hyödyt niin suuriksi. On ihme ettei sitä viljellä laajemmin ja hyödynnetä enempää. Sama koskee voikukkaa ja sen puutarha versiota. Ranskassa se on ollut kauan puutarhakasvi. Onkin erikoista ettei näitä kasveja haluta hyödyntää Suomessa…ovat erittäin tuottoisia ja vahvoja lajikkeita. Eivät vaadi voimakasta lannoitusta tai torjunta-aineita jne.

ihmettelevä

Minkä vuoksi ne pitäisi ryöpätä? Keitettäessähän aina häviää osa hyvistä vitamiineista jne.

Faktat

Aisopoksen sadussa kettu kommentoi viinirypäleitä happamiksi, ei pihlajanmarjoja. Sanonta tulee siitä kyllä.

Penapee

Ei ne todellakaan oo liian happamii sellaisinaan syödyiks! Ei tarvi ees pakkasii kuhan ovat hyvin punaisii! Nyt parhaimmillaan,mut eri puissa eri makuisii ja hyvii silti! Kantsii syödä sellaisinaan,ilman lisämyrkkysokerii! Huomaa heti syötyään,että tehoa näissä on oikeesti! Kumma ettei oo koskaan näitä kehuttu! Uskotaan ketun juttuihin,ku se itteään varten niitä varas,ettei muut vaan niitä maistais!

Penttipee

Olen ehtoolenkilläni maistanut pihlajanmarjoja! Eivät sen happamempia,kuin mitä on hapan kirsikka! Hyvin voi syödä. Piristävä vaikutus alkaa lähes välittömästi,kun kourallisen on popsinut! En ollut uskoa,mut pakko oli ,kun seuraavina päivinä toistin tämän.Olo oli paljon pirteämpi ja kaikinpuolin parempi ja unikin oli parempaa. Siis ihan puusta suuhun käytettynä! Nyt mietin miten saan nämä ihme marjat säilymään talveksi kokonaisina syötäviksi!

Sanna

Hauskaa! Taidanpa kokeilla!
Ruusunmarjoja olen jo kasoittain poiminut ja kuivannut teeksi! Ne ovat myös superruokaa. Lenkeilläni kerään nokkosia ja voikukanlehtiä terveysteeksi. Voikukka on inanaa teetä kuivatun salvian kanssa! Nokkosen kanssa käytän kuivattua minttua ja tosiaan, ruusunmarjoja. Tosi pehmeää ja hyvää „teetä.“

Menenkin tänään kirjoitusten rohkaisemana marjareissulle ja otan pihlajanmarjat repertuaariin!

Kiitos vinkistä!

Aaltoja

Olen huomannut puutarhani useissa pihlajissa suuria makueroja. Toisia voi syödä suoraan puusta. Pakastettuna on runsaasti. Nyt on myslin sekaan muitten marjojen kanssa taas menossa!

Katarina

Somessa joku kirjoitti, että pihlajissa ei ole marjoja. Nyt siis syyskuu 6.9.2022. Vilkaisin pihalle, ja sama juttu!? Koskaan ennen ei ole ollut näin.

Säälittää metsien linnut, miten niiden käy. Tilhien lisäksi pihlajanmarjoja syövät muun muassa rastaat, punatulkut ja kottaraiset. Usein paikalliset rastaat ehtivät tyhjentää pihlajat ennen vaelluslintujen saapumista. – Nyt ei ole sitten marjoja edes paikallisille rastaille.

Pimpula

Minulla ruokajuomana pihlajanmarja mehu,enkä ole pahemmin niinsanottuja räkätauteja pitkään aikaan sairastellut. Tämän syksyn kokeilu on pihlajanmarja karkit, mielenkiinnolla odotan mitä saan aikaseksi.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *