Himahella

Pinkki graavilohi

Pinkki roseepippuri tuli muotiin 1970-80 lukujen vaihteessa lähinnä kalan ja jälkiruokien mausteena. Roseepippuri ei oikeastaan ole pippuri, vaan sumakkikasveihin (Anacardiaceae) kuuluva puu, joka elää villinä Perussa. Toinen laji on Intian valtameressä olevalla saarella elävä pensas. Roseepippurin lanseerasi ranskalainen maustekauppias Bernard Broquére. Hänlöysi sen 1970-luvun puolivälin jälkeen Réunionin saarelta. Paikalliset asukkaat pitivät marjaa hyvin myrkyllisenä, mutta herra päätti tutkia huhun todenperäisyyttä. Todettuaan marjan olevan syömäkelpoinen, roseepippuri lanseerattiin kuluttajille televisiossa ja ruokajutuissa. Nopeasti siitä tulikin aikansa trendimauste.
Koska minun oli saatava tähänkin ruokaan Blondin puumerkki, maustoin lohta vielä ruokalusikallisella akvaviittia.  Naisellinen, makeahko roseepippuri sai näin  pientä särmää.

Pinkki graavilohi
500 g lohifileetä
2 1/2 – 3 rkl karkeaa merisuolaa
1 rkl sokeria
1 rkl roseepippuria
tillinoksia
(1 rkl akvaviittia)
Sekoita suola, sokeri ja roseepippuri. Ripota seos kalan pinnalle. Lisää tilli varsineen kalan päälle.  Mausta halutessasi akvaviitilla.
Kääri lohipala leivinpaperiin. Laita vielä muovipussiin. Laita kevyt paino kalan päälle. Anna kalan suolautua jääkaapissa 1 – 2 vrk.

    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Pinkki graavilohi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *