
Possun ribsit x 3 - Vielä on grillikesää jäljellä!

Suussasulavat ribsit eli possun kylkipalat valmistuvat pikaisesti grillissä, kun ne on esikypsennetty joko keittämällä tai uunissa. Tässä kolme erilaista ribsiohjetta, joiden kanssa voi tehdä makumatkan maailmalle isommallakin jengillä.
Colaribsit jenkkityyliin
4-6 annosta
1 1/2 -2 kg Maatiaispossun Spare Ribsejä eli kylkiriviä
1-2 tl suolaa
BBQ-kastike:
noin kahdelle kilolle lihaa
2 dl kolajuomaa (Dr. Pepper, Coca Cola)
3 dl ketsuppia
½ dl worcestershire-kastiketta
50 g voita
¾ dl fariinisokeria
½ tl suolaa
½ tl juustokuminaa eli jeeraa
1/2 tl kanelia
- Sekoita BBQ-kastikkeen ainekset keskenään kattilassa ja keitä seosta noin 10-15 minuuttia hiljalleen silloin tällöin sekoittaen.
- Aseta liha uunivuokaan lihapuoli ylöspäin. Sirottele pintaan 1 tl suolaa ja levitä marinadi lihan päälle. Peitä vuoka alumiinifoliolla. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 1 tunti. Poista folio ja pidä uunissa vielä noin 30 minuuttia tai grillaa pintaan kaunis väri. Ribsit ovat valmiita, kun liha irtoaa helposti luista.
- Leikkaa ribsit annospaloiksi.
Hapanimelät possun ribsit aasialaisittain
4 annosta
laktoositon, gluteeniton
noin 1 1/2 kg Maatiaispossun Spare Ribsejä eli kylkiriviä
1 suolaa, pippuria
vettä
Hapanimelä-kastike:
1 dl punaviinietikkaa
1/2 sokeria
2 rkl ketsuppia
4 rkl (gluteenitonta) soijakastiketta
2 rkl valkoviiniä tai 1 rkl valkoista balsamicoa + 1 rkl vettä
1 rkl seesaminsiemeniä
- Kuumenna uuni 150-asteiseksi. Pane kylkirivi uunipannulle tai -vuokaan, mausta su2olalla ja pippurilla. Kaada kypsennysastian pohjalle 2 dl vettä. Peitä astia tiiviisti kaksinkertaisella foliolla. Kypsennä ribsejä 3 tuntia. Käännä ribsit kypsennyksen puolivälissä ja lisää samalla vettä tarvittaessa.
- Mittaa kastikeainekset pieneen kattilaan, keitä kastiketta kasaan 6-7 minuuttia. Sivele kypsä kylkirivi kastikkeella ja paahda kuumaksi joko uunin grillivastusten alla tai grillissä. Leikkaa kylkirivi paloiksi luiden välistä. Mikäli omistat air fryer -laitteen, leikkaa kylkirivi paloiksi, voitele maustekastikkeella ja kypsennä ribsejä 200 asteessa 8-10 minuuttia. Leikkaa kylkirivi paloiksi luiden välistä.
- Ripottele pinnalle seesaminsiemeniä.
Huli-Huli possunribsit havajilaisittain
4-6 annosta
noin 1 1/2 kg Maatiaispossun Spare Ribsejä eli kylkiriviä
noin 2 l vettä
1 rkl merisuolaa
Huli-Huli marinadi:
1 tl raastettua inkivääriä tai inkivääritahnaa
2-3 valkosipulinkynttä
1 dl fariinisokeria
1 dl ketsuppia
1 dl soijakastiketta
1 rkl balsamicoa
- Leikkaa kylkirivi muutamaan osaan.
- Mittaa suureen kattilaan vesi ja suola, kiehauta. Lisää lihapalat kattilaan, lisää vettä sen verran, että lihapalat peittyvät. Keitä kylkipaloja hiljalleen noin 45 minuuttia. Siirrä kattila pois liedeltä.
- Lihojen kiehuessa tee Huli-Huli -kastike. Raasta inkivääri ja hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita kaikki marinadin ainekset keskenään.
- Nosta lihat keitinliemestään uunipellille leivinpaperin päälle. Voit sirotella ribseille hieman sormisuolaa.
- Valele Huli-Huli -kastiketta lihalle molemmin puolin ja kypsennä kylkipaloja 225-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Valele lihojen pintaan lisää kastiketta kypsentämisen puolivälissä. Voit kypsentää ribsit myös grillissä.
Vinkki! Voit myös marinoida keitettyjä ribsejä kastikkeessa yön yli ennen grillausta.
Viinivinkki
Punaviinin ystävä valitsee ribsien seuraksi keskitäyteläisen, punaviinin Italiasta, Antiche Terre Solo Passione Rosso, 10,98 e.
Entä ne lisäkkeet?

Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin. Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Possun ribsit x 3 - Vielä on grillikesää jäljellä!