Jyrki Sukula kävi viime viikolla esittelemässä keväällä lanseerattua Naapurin maalaiskana -tuoteperhettä Otavamedian ruokatoimittajille. Mies oli aivan liekeissä.

Himahella_jyrki_sukula

Nostan Jyrki Sukulalle olematonta hattuani siitä, että hän lähtenyt taistelemaan paremman ruoan puolesta meidän tavisten lautasilla. Mies ei tyydy puuhastelemaan pienissä hipsteripiireissä, vaan on uskaltanut haastaa suomalaisen elintarviketeollisuuden ja sen toimintatavat.

2006 markkinoille tuli Sukulan resepteihin perustuva Via-ruokatuotesarja, joka koostui liemistä, keitoista ja kastikkeista. Ideana oli että tuotteet tehtiin puhtaista raaka-aineista aidoilla ruoanvalmistusmenetelmillä, eikä niissä käytetty lisä- tai säilöntäaineita. Oikeilla jäljillä oltiin, sillä Via -valmisruokasarja valittiin myös Elintarviketeollisuusliiton Vuoden Tähtituote 2008 -kilpailun voittajaksi vähittäiskauppatuotteiden sarjassa.

Rypsipossu on sitä mitä se syö

HK Ruokatalon luovana johtajana Sukula teki neljä vuotta töitä sen eteen, että kovan rasvan määrää suomalaisten ruokapöydässä vähenisi. Kehitystyön tuloksena lanseerattiin rypsipossu vuonna 2010.

Rypsillä kasvatettua possua käytetään muun muassa leikkeleissä, pekonissa, lihapullissa ja makkaroissa eli se löytyy tavallisista arkituotteista.

– Possu on mitä se syö! Kun rypsipossulle syötetään viljan lisäksi myös rypsiä, sen liha on entistä terveellisempää, Sukula perustelee.

Nyt hehkutetaan kettukanaa

2011 Sukula siirtyi jälleen yksityisyrittäjäksi. Nyt tavoitteena on tuottaa parempaa ja maukkaampaa broileria lautasillemme.
– Keskiössä on kuluttaja, kuten ketusta näkyy, Sukula nauraa näyttäessään pakkausetikettejä, joissa tyytyväinen kettu lipoo huuliaan.

Huttulan Kukko sai alkunsa muutama vuosi sitten viljelijäpariskunta Kirsi ja Marko Nummelan innovatiivisuudesta. He kilauttivat Sukulalle, joka vastasi puhelimeen Piemonten viinitarhallaan. Asialla on merkitystä, sillä viinitarhalla juuri silloin tehty työ sai hänet ajattelemaan kananpojankasvatustakin ns. pellolta käsin.

Yksi asia johti toiseen: yhteistyössä syntyi niin tuotantolaitos kuin koko Naapurin Maalaiskanan tuoteperhe.

– Huttulan Kukon filosofia perustuu todelliseen lähiruoka-ajatteluun, sillä jokainen vaihe jyvästä markettiin asti on omissa käsissämme. Eläimille annetaan puhdasta, omilla pelloilla viljeltyä, omassa rehustamossa tuotettua 100 % GMO:sta ja muista maailman kommervenkeistä vapaata ruokaa, Sukula kertoo.

Kananpoikien rotu on Gobb ja pian valikoimiin tulevat luomukananpojat ovat samaa rotua olevia Sassoja. Linnut saavat ruuakseen kauraa, vehnää, hernettä, härkäpapua, rypsiä ja rapsia. Lintujen kasvu on tasaisempaa verrattuna pelleteillä ruokittuihin kananpoikiin.

Kanat ja kukot kasvatetaan erillisissä parvissa, jolloin eläimet tulevat paremmin toimeen keskenään ja pysyvät terveempinä. Lisäksi parvista erotellaan isoimmat linnut erilleen ja teuraalle menevät kananpojat poimitaan käsin. Nämä seikat takaavat linnuille paremman elämänlaadun.

Kuluttajaa opastetaan myös tuotteen käytössä kotikeittiössä. Kokki itse on reseptiikan takana.

– Pakkauksissa ja tuotteiden yhteydessä jaettavissa reseptivihkosissa esiteltävät reseptit syntyvät vahvasti sesonkilähtökohdista, Sukula sanoo. Katse on suunattu jo jouluun, jonne kehitteillä on parikiloinen, juhlava täytetty kananpoika joulukalkkunan vaihtoehdoksi.

Eikä tässä vielä kaikki…

Mies on aikamoinen bisneskettu, vaikka on väittänytkin,ettei ollut koulussa mikään penaalin terävin kynä. Seuraavaksi hän on tekemässä saman tempun maidolle kuin kananpojille. Tulossa on luomujäätelösarja yhteistyössä luomumaitotilallisten Samuli ja Olli Suomisen kanssa. Suomisten jäätelötehdas sijaitsee Aurassa ja Jymy-jäätelö on saanut nimensä kummisetänsä mukaan. Jymyhän on Sukulasta käytetty lempinimi. Jauheita ja aromeja ei täälläkään käytetä, ainoastaan aitoja raaka-aineita. Makuja tulee olemaan viisi. Lisäksi jäätelö tehdään pitkälti käsityönä.

Tämän kaiken lisäksi mies ehtii esiintymään vielä monissa tv-sarjoissa. Olen viihtynyt mainiosti Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! -ohjelman parissa. Sarja voittikin 2012 Kultaisen Venlan vuoden parhaana realitysarjana, joten en ole ohjelman ainoa fani. Tällä viikolla alettiin pistää vuorostaan hotelleja kuntoon.

Lounaan aikana mies paljasti viettävänsä ensi vuonna 50-vuotispäiviään. Pistäkääpä nuoret paremmaksi! Setä kun tuntuu korkeasta iästään huolimatta seuraavan vielä aktiivisti ruokamaailman tapahtumia. Ja vielä tekevänkin niille jotakin.
Taidanpa siis olla aikamoinen Jymy-fani!

Terveisin,
Himahellan Tiina

Himahellan kananpoikaa

Ps. Kokeilin saamiani Maalaiskananpojan Supreme rintafileitä syksyisten ainesten kanssa kotikeittiössäni. Tässä resepti kananpoikaan sipuli-omena-tattilisäkkeen kera!