Himahella

Smoothie antaa kierroksia koneeseen!

Yhteistyössä

Aamulla akut tyhjinä? Puuro maistuu puulta? Lataa duracelisismoothiella, joka on ravitseva ja hyvänmakuinen käynnistys päivälle.

 

Trendikäs tehopirtelö on kotoisin Kaliforniasta, terveystietoisten ihmisten Mekasta. Siellä harrastetut voimasmoothiet eroavat pirtelöistä siten, että maidon tai jäätelön sijaan niihin käytetään soijamaitoa, tofua tai luomujogurttia mitä ihmeellisimpien hedelmä- ja kasviskombojen kanssa. Ja jos makeutta juomaan lisätään, se on hunajaa tai terveellisenä pidettyä intiaanisokeria.

Smoothie on todellista fast foodia, sillä se syntyy tehosekoittimella hetkessä. Eikä valmistukseen tarvita kuin muutama peruskomponentti. Smoothie syntyy lähes mistä tahansa hedelmistä, kasviksista, siemenistä ja pähkinöistä. Kunhan ne vain hienontuvat tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Perusohje on helppo nakki. Pari desiä jogurttia tai rahkaa, saman verran marjoja, hedelmiä tai kasviksia ja puolikas banaani. Banaani antaa juomalle pirtelömäistä paksuutta ja luonnollista makeutta, joten se mainitaan ihan erikseen vaikka hedelmäksi lasketaankin.

Tässä pieni lisäjippo. Laita paloitellut hedelmät tai kasvikset tunniksi tai pariksi pakastimeen. Jäädytetyillä aineksilla juomasta syntyy paksumpaa. Pakastemarjat ovat oikotie onneen, sillä ne ovat jo valmiiksi jäässä. Tietty juoman voi valmistaa huoneenlämpöisistä aineksista ja lisätä sekoittimeen jääpaloja, mutta rakenne on silloin vetisempi. Flunssakaudella C-vitamiinipommi pitää lääkärin loitolla. Oma suosikkisekoitukseni on mustaherukan ja vadelman yhdistelmä. Mustaherukkahan on erinomainen, kotimainen C-vitamiinin lähde. Inkiväärin helpottaa myös flunssaista oloa. Jos nokka vuotaa, käytä inkivääriä mintun tehojuoman mausteena. Olenpa kuullut, että jotkut maustavat juomaansa myös auringonhattu-uutteella, mutta se ei taida olla ihan meikäläisen juttu.

Tehojuoman voi hörppiä kiireessä tai kiireettömästi, tyyli on vapaa. Jos hankit kannellisen juomamukin pilleineen, smoothien voi napata mukaan. Näin päivän vitamiinipommi on mahdollista imaista ihan missä vain.

Eiköhän näillä aineksilla aamuiset käynnistysvaikeudet unohdu ja iltapäivisin hiipivä nälkä nätisti nitisty.

Kaasua koneistoon toivottaa Himahellan Tiina

Katso myös Himahellan Tehosmoothien resepti!


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Smoothie antaa kierroksia koneeseen!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *