Himahella

Tampereen kauppahalli vie kielen

Tampereen kauppahallissa vaeltaessa on kuin ulkomailla olisi. Kyseessä on Pohjoismaiden suurin kauppahalli, jonka tarjonta niin kahvila- ja ravintolapalveluissa kuin raaka-aineissakin saa ruokaihmisen hyvälle tuulelle. Lokakuun ensimmäisenä lauantaina siellä vietetään myös Herkkufiestaa.

himahella tampereen kauppahalli1

Kauppahallit ovat tärkeä osa suomalaista kaupankäynnin perinnettä. Kauppahalleilla on aivan oma tunnelmansa, jota tavarataloista tai supermarketeista ei löydy. Hallit tarjoavat puitteet monelle kauppiaalle ja erikoisliikkeelle, jotka ovat jo muuten lähes kadonneet katukuvasta: kalakaupat, lihakaupat, maitokaupat, leipäpuodit… Usein ne ovat torien yhteydessä. Historialliset kauppahallit ovat myös matkailijoiden suosiossa myös niiden arkkitehtuurin vuoksi.

Hallin tarjontaa tutkailemalla saa nopeasti käsityksen paikallisista erikoisuuksista. Niinpä minäkin Tampereelle suuntautuneella työkeikalla sovin treffit tietysti Kauppahallin. Ruoasta kun oli puhe, päästiin heti asian ytimeen.

Parasta juuri nyt

Tamperelaiset ovat ylpeitä valoisasta kauppahallistaan, jonka he väittävät olevan Suomen hienoin ja elinvoimaisin. Tampereen kauppahalli on kooltaan Pohjoismaiden suurin ja myös yksi vanhimmista, sillä se avattiin 1901. No, vaikka Stadiin päin yleensä vedänkin, myönnän pääkaupunkimme jäävän toiseksi tässä suhteessa.

Vanhoista valokuvista voi todeta, ettei 1901 avattu halli ole juuri muuttunut. Se onkin Museoviraston suojelukohde. Myyntikojut kyltteineen muistuttavat alkuperäisiä. Wigrenin lihakauppa, Joenniemen kukkakauppa ja Lindgrenin veljesten lihakauppa edustavat hallin vanhinta kaartia.

Tampereen kauppahallin kävijämäärät ovat kasvussa. Hallitoiminnan piristyminen johtunee siitä, että yksilöllisyys ja individualismi ovat nousseet trendikkääksi elämäntavaksi. Nyt on tyylikästä käydä hallissa saamassa henkilökohtaista ja asiantuntevaa palvelua. Perinteiset myyntituotteet, kala, liha, hedelmät ja leivonnaiset, ovat pitäneet pintansa hallin valikoimassa.

Himahella Tampereen kauppahalli yleiskuva

Kalatiski on silmänilo

Erityismaininnan ansaitsee kalakauppa Nygren, jonka tarjonnasta suurin osa tule kaksi kertaa viikossa arvostetusta Göteborgin kalahuutokaupasta. Tiskissä on merenherkkuja, jotka houkuttelevat tekemään heräteostoksia. Vilkaise esittelypätkä täältä.

himahella kalaliike

Juustoissa löytyy

Juustosoppi on Tampereen ainoa yksityinen juustojen erikoisliike. Sen valikoimaan kuuluu juustoja useista eri Euroopan maista, mukaan lukien kotimaisten pienjuustoloiden tuotteet. Yksi Juustosopin erikoisuus on kotimainen, lisäaineeton ja käyttövalmis fondue, jota Mouhijärven Herkkujuustola on valmistaa vain heille. Kansainväisyyttä kaipaava kokeilee nyt ranskalaista syysherkkua, Mont d’Oria eli ”minifondueta”!

Ja mikä hauskinta, Juustosopista voi vuokrata fondue- tai raclettepannun illanistujaispöydän kuumaksi keskipisteeksi.

himahella tampereen kauppahalli

Kalasoppaa ranskalaiseen tapaan

Jos nälkä yllättää hallireissulla, on turha lähteä merta edemmäksi kalaan. Täällä olen syönyt yhden herkullisemmista ranskalaisista kalakeitoista, jonka muistan 4 Vuodenaikaa -ravintolassa. Ravintoloitsija Yoni Ichtertz loihtii tiiminsä kanssa paikallisista aineksista valmistettua lounasruokaa ranskalaiseen tyyliin. Raaka-aineet, kuten kala ja liha, haetaan kirjaimellisesti naapurista, Kauppahallin kauppiailta.

Lounaslista on riipustettu liitutaululle ja se vaihtuu päivittäin. Sen lisäksi listalta löytyy jatkuvasti tarjolla olevia annoksia, joihin kuuluvat esimerkiksi ranskalainen kalakeitto, maalaissalaatti sekä etanat omissa kotiloissaan. Lounaan kaveriksi sopivat ranskalaiset viinit tai vaikkapa olut. Katso mitä Yoni Ichtertz kertoo ravintolastaan.

Pyörykkäbaari – äijäsafkan Mekka?

Lounasaika oli juuri alkamassa, kun iskin silmäni tiskiin, jossa oli lihapyörykkä poikineen. Ja metritolkulla sitä mustaa Tapolaa. Lisäksi asiakaskunta näytti olevaan pääsääntöisesti miehiä. Juliste seinällä opasti: ”Kokoa mieleisesi annos alk. 1,34 euroa/ 100 g.” Nälän suuruus määrittää siis ruoka-annoksen hinnan. Pyörykkäbaarin esittelyn voi vilkaista videolta täältä.

Himahella pyörykkäbaari

Herkkufiesta hallissa 4.10 klo 20

Tampereella järjestetään 2. – 4. lokakuuta 2014 ensimmäistä kertaa Aregala-tapahtuma, jossa kansainväliset palkitut huippukokit ohjaavat workshopeja ja opettavat omien maidensa ruokaperinteitä. Aregala on Etelä-Amerikassa vuonna 1982 perustettu gastronomiaa edistävä järjestö, joka toimii tällä hetkellä yli 30 maassa.

MasterClass workshopit järjestetään torstaina ja perjantaina 2. – 3. lokakuuta TAMKin opetuskeittiöissä (Kuntokatu 3). Aregala-tapahtuman päätösillallinen nautitaan lauantai-iltana Tampereen Kauppahallissa. Illallisella 16 kansainvälistä huippukokkia tarjoaa 16 autenttista herkkua omasta kotimaastaan. Illalliskorttiin kuuluu 16 ruoka-annosta, 4 lasillista viiniä, brasilialainen bändi sekä muita yllätyksiä. Lisätietoja löytyy täältä.

Terveisin,
Himahellan Tiina


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tampereen kauppahalli vie kielen

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *