Toscanalaisessa keittiössä improvisoidaan
Toscanasta postitetun kortin maisemassa leveät laaksot viljavine maineen vuorottelevat synkkien metsien, lempeiden oliivilehtojen ja karujen kallioiden kanssa. Kuten maisema, myös ruoka vaihtelee Toscanassa äärimmäisestä yksinkertaisuudesta rehevään ja runsaaseen talonpoikaiskeittiöön. Cuccina povera eli köyhän miehen keittiö voi täällä hyvin.
Kun istun paikallisten kanssa aterialla, tajuan kouriintuntuvasti tai pikemminkin korviintuntuvasti, mistä johtuu italialaisten äänekkyys, joka tuntuu kohoavan huippuunsa juuri aterioilla. Syy on se, että samalla kertaa pöydässä on itsekunkin ystäviä, tuttuja ja sukulaisia, joille kaikille pitää kertoa lähiaikojen tapahtumat, kun siihen kerran on tilaisuus. Muutkin pöydässä olijat haluavat tehdä juuri niin, ja jotta saisi äänensä kuuluville, täytyy vain yrittää volyymissä voittaa muut. Malttamattomille, eloisille italialaisille hiljainen, hidas puheenhyrinä on sietämätön ajatus!
Ruoka syntyy inspiraatiosta
Toscanalaiselle tapaan valmistaa ruokaa ei kuulu pedanttisuus, vaan ruoka syntyy lähinnä fiiliksellä. Maustamiseen käytetään yrttejä: basilikaa, rosmariinia, salviaa, tinjamia, fenkolia. Tarkkoja ohjeita ei kai kukaan malta seurata. Hyvistä raaka-aineista saa syntymään mitä vain!
Toscanalaiseen ateriaan kuuluu tyypillisesti 5-6 ruokalajia. Ajatus tällaisten aterioiden syömisestä päivittäin tuntuu jokseenkin mahdottomalta, mutta itse asiassa se ei ole mitenkään vaikeaa. Salaisuus piilee siinä, että jokaista ruokalajia syödään vain vähän ja jos mahdollista, aterioimiseen käytetään runsaasti aikaa, tilaisuuden tullen useita tuntejakin.
Aterian aluksi nautitaan alkupalat, eli Gli antipasti. Jotkut vielä nykyääkin suositut herkut, kuten viikunat ja ilmakuivattu kinkku, salamit ja oliivit, olivat jo renesanssin aikoihin, 1400-luvulla suosittuja alkupaloja.
Alkupalojen jälkeen tarjotaan ensimmäinen ” varsinainen” ruoka, eli I Primi. Sellaisia ovat esimerkiksi keitot, jotka ovat keväällä ja kesällä keveitä vihanneskeittoja , syksyisin ja talvisin todella paksuja ja täyttäviä . Eri kaupungeilla ja pikkukylillä on vielä omat keittonsa joista kaikista on vielä useita versioita.
Seuraavana ovat ohjelmassa välipalat, I Piatti di Mezzo. Tyypillisiä väliruokia ovat pienet pasta-annokset ja omeletit. Omeletit paistetaan vain yhdeltä puolelta ja niiden tulee olla kuohkeita ja pehmeitä. Täytteenä on usein vihanneksia tai pieniä makkaroita.
Välipalojen jälkeen tulevat vasta varsinaiset pääruuat, I Secondi. Pääruokana toscanalaiset nauttivat ehkä pihvin ilman kastiketta tai kalaa pelkän sitruunan kera. Liharuuat ovat yleensä etusijalla. Chiana-laaksosta on jo vuosisatojen ajan tullut alueen paras naudanliha. Valtavat Firenzen pihvit ovat toscanalaisen keittiön aihe paukutella henkseleitä!
Pääruokien jälkeen syödään kevyt vihannesruoka. Vihannekset , Le Verdure, ovat mainioita maultaan. Tomaatit, kesäkurpitsa kukintoineen, pavut, pinaatti, selleri, artisokka, munakoiso ja erilaiset perunaruoatkin ovat arkisia, mutta taivaallisen makuisa.
Jälkiruuat, I Dolci, ovat usein uskonnollisiin rituaaleihin liittyneitä keksejä, kakkuja ja piirakoita. Nykyään tosin kevyemmät jälkiruuat marjoineen ja hedelmineen ovat suositumpia. Tavallisesti kunnon ateria kuitenkin päättyy koviin mantelikekseihin, joita kastetaan tumman kullan väriseen Vin Santoon.
Terveisin
Himahellan Tiina
Kuvat: Vittorio Gianni ja Norman Ojanen/OM-arkisto
Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.
Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Toscanalaisessa keittiössä improvisoidaan