Toukokuu on kuohuviinien aikaa

Viime viikolla Vanhalla Ylioppilastalolla kupli toista kertaa järjestetty, maailman toiseksi merkittävimmäksi samppanjatapahtumaksi kasvanut Grand Champagne Helsinki. Ja nyt vapun alla Alkojen ovet käyvät noin 500 000 kertaa useammin kuin normaaliviikolla. Ja monen ostoslistalla on vähintäin se pullo kuohuvaa.
Cavaa, proseccoa vai samppanjaa?
Perinteisesti espanjalainen cava maistuu suomalaisille, se on helppo muistaa ja lausua. Cavoja löytyy moneen makuun erittäin kuivista puolikuiviin ja makeisiin saakka. Nyt Italia on haastamassa espanjalaiset kuohuviinirintamalla.
”Italian prosecco on kasvava trendi meillä ja maailmalla. Nämä hedelmäiset, päärynäiset kuplivat ovat mutkattomia, ja sopivat useimpien makuun. Myös hinta on kohtuullinen,” Alkon tuoteviestintäpäällikkö Taina Vilkuna sanoo.
Myös hedelmä- tai marja-aromiset aromatisoidut viinit, kuten vaikkapa mansikkainen Fresita ovat kasvattaneet suosiotaan.
Suomalaisesta samppanjakulttuurista ei oikein ole voinut puhua ilman, että ylähuuli hieman nykii. Me kun juomme samppanjaa kymmen kertaa vähemmän henkeä kohden kuin ranskalaiset. No, heillä on kotikenttäetu ja paitsi laajempi valikoima, myös leveämpi hintahaarukka tuon juomien kuplivan kuninkaan suhteen.
Viimeisten kymmenen vuoden aikana samppanjan kulutus on Suomessa kuitenkin moninkertaistunut, mutta on alle pullollisen verran henkeä kohden. Samppanjatrendiin on Taina Vilkunan mukaan vaikuttanut se, että Alkon valikoimiin on tullut lisää edullisempia samppanjoita.
”Kynnys kokeilla on matalampi parinkymmenen euron samppanjapullossa kuin neljänkympin tuotteessa. Myös pienet pullot ovat hyvä, edullisempi vaihtoehto.”
Mikä ero on samppanjalla ja kuohuviinillä?
Moni puhuu yleiskielessä samppanjasta, vaikka lasissa kupliikin kuohuviiniä. Samppanjan ja kuohuviinin ero on niiden alkuperässä. Vain Champagnen alueelta Ranskasta peräisin olevia kuohuvia viinejä saadaan kutsua samppanjaksi, kaikki muut kuohuvat viinit ovat kuohuviinejä.
Samppanjan viljelyalue on hyvin rajattu ja viinin satomäärät ovat lailla säädeltyjä. Erona on myös se, että Champagnessa rypäleiden poiminta on tehtävä aina käsin. Samppanjan hinta on kuohuviiniä reilusti kalliimpi raaka-aineiden, työmäärän ja rajatun viljelyalueen vuoksi.
Kuohuviinien valmistuksessa käytetään neljää eri menetelmää:
- Laadukkaimpien kuohuviinien valmistuksessa suositaan perinteistä pullokäymismenetelmää. Sitä samaa kuin samppanjaa valmistettaessa. Tällöin etiketissä saattaa lukea méthode traditionelle tai méthode classique. Méthode champenoise -merkintää ei kuohuviinissä saa käyttää.
- Toinen valmistustapa on charmat -menetelmä, joka on saanut nimensä keksijänsä, ranskalaisen Eugène Charmat’n mukaan. Viini käy toisen käymisensä suljetussa painetankissa, minkä vuoksi menetelmää kutsutaan myös nimellä cuve close (suljettu tankki). Tankkikäymisellä valmistetut kuohuviinit ovat usein hedelmäisempiä kuin perinteisellä menetelmällä valmistetut.
- Kolmas menetelmä on pullokäymisen ja tankkikäymisen yhdistelmä eli siirtomenetelmä, jolloin viinit käyvät toisen käymisen pullossa, mutta siirretään tankkeihin viimeistelyvaihetta varten.
- Halvimpien kuohuviinien valmistuksessa saatetaan käyttää injektiomenetelmää, jossa hiilidioksidi pumpataan viiniin samaan tapaan kuin virvoitusjuomia valmistettaessa. Tästä idean saaneena ajattelin valmistaa kuohuviiniä kotona laatikkoviinistä Sodastream-koneella. Voin paljastaa, että kotikuplatus ei todellakaan kannata. Valkoviini posahti ympäri keittiötä, jota sitten siivoilinkin tovin. Ja lisäksi maistui aivan kauhealta. Se siitä halpisskumpasta.
Samppanjasta poiketen kuohuviini voidaan sulkea myös muovikorkilla, jonka kanssa on oltava erityisen varovainen pulloa avattaessa.
Yksi tykkää rutikuivasta kuohuvasta, toisen mieleen on hieman makeampi vaihtoehto. Kuohuviinin kuivuusasteet on merkitty pulloihin seuraavasti: Erittäin kuiva(Extra Brut), Täysin kuiva (Brut), Kuiva (Extra Sec), Kuivahko (Sec), Puolikuiva (Demi Sec) ja Makea (Doux).
Mitä suomalaisten laseissa kuohuu?
Vuonna 2015 myydyin kuohuviini oli puolikuiva Freixenet Carta Nevada Cava Semi Seco, 9,28 e, eli espanjalainen cava. Trendikäs prosecco, erittäin kuiva Val d’Oca Millesimato Prosecco Extra Dry 2014, 11,99 e, on myyntilistoilla sijalla 7. Muut miedot viinit osion kärkisijaa piti chileläinen, makea mansikkakuohuva, Fresita. Samppanjoita tai roseekuohuvia ei löytynyt myydyimpien tuotelistalta, sillä aikaisemmin listalla ollut Yellowglen Pink, 9,90 e, ei viime vuonna sinne enää kiivennyt. Roseekuplivat kuitenkin kasvattavat suosiotaan, sillä ne ovat monesti ruokaystävällisempiä kuin kultaisemman väriset kaverinsa.

Cava, prosecco, rosee ja mansikalla maustettu skumppa kuohuu kevään juhlissa taas tuhansissa laseissa.
Samppanjapullon aukaiseminen
Himahellan videokuvauksissa miekkailimme sommelier Antti Uusitalon kanssa samppanjapulllot auki sabrage-tekniikalla. Voit katsoa videon miekkailuharjoituksistamme täältä. Postauksesta löytyy myös ohjeet samppanjapullon perinteiseen avaamiseen ja tarjoiluun.

Aloittelijan kannataa harjoitella sapelilla avaamista ensin hieman edullisemman kuohuviinin kanssa!
Kun samppanjapullo on auki, viiniasiantuntija Essi Avellan kehottaa panostamaan myös samppanjalasiin, jotta juoman ominaisuudet tulevat paremmin esille.
”Pienen huilumaisen lasin sijaan suosin itse suurempikokoista, tulppaaninmallista samppanjalasia tai laadukasta valkoviinilasia. Kun samppanjan kaataa lasiin varovasti valuttaen, se säilyttää kuplansa paremmin.”
Kuohuvaa toukokuuta toivottaa
Blonditiina
Kuvat: Tiina Rantanen

Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin. Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Toukokuu on kuohuviinien aikaa