Himahella

Trendiherkku Portugalista - Pastel de Nata -leivos

 

Pastél de Nata leivokset sopivat mainiosti kevään juhliin, kuten pääsiäiseen. © Tiina Rantanen

Portugalissa ei voi olla törmäämättä vaniljaiseen ja suussasulavaan herkkuleivokseen nimeltään Pastel de Nata. Vaniljaleivoksesta on kehkeytynyt todellinen trendiherkku, sillä Pinterest pullistelee kyseisen leivoksen kuvia ja ohjeita. Lisäksi kävin pari vuotta sitten ihmettelemässä Portugalin huhtikuuta Portossa, joten fiilistelin tehtyä ruokamatkaa kotikeittiössäni.

Alkuperäinen versio leivoksesta on virallisesti nimeltään Pastel de Belém. Klassikkoleivonnaista myydään vain Lissabonin Belémin kaupunginosassa, Hieronymuksen luostarin viereisessä Pastéis de Belém -kahvilassa. Alunperin leivonnainen kehitettiin luostarissa ihan käytännön syistä. Keittiöön alkoi kertyä munankeltuaisia runsain mitoin, jopa haitaksi asti, sillä nunnat käyttivät kananmunanvalkuaisia valkoisten vaatteidensa tärkkäykseen. Hävikki ei ollut Jumalan tahdon mukaista, joten asialle kehitettiin herkullinen ratkaisu vaniljakreemileivoksen muodossa.

Muualla Lissabonissa ja Portugalissa samaa leivosta myydään nimellä Pastel de Nata. Nämä herkkupalat sopivat mitä mainioimmin vaikka pääsiäisen kahvipöydän houkutuksiksi.

Niinpä Blondikeittiössä käärittiin hihat ja tehtiin oma versio tuosta klassikkoleivonnaisesta. Ja herkkuahan siitä syntyi. Ja vielä helposti.

Pastel de Nata – eli vaniljaleivokset

16 kappaletta

 275 g tuorelehtitaikinaa (puff pastry, saa Lidlistä)

Vaniljakreemi

2 dl kuohukermaa

2 dl maitoa

1 vaniljatanko tai 1 rkl vaniljasokeria

1 kanelitanko

2 1/2 dl  sokeria

1 tl suolaa

1/2 dl venhnäjauhoja

4 keltuaista

1 kananmuna

1/2 (luomu)sitruunan mehu ja raastettu kuori

Lisäksi

muffinipelti tai alumiinisia piirasvuokia

    1. Aloita vaniljakreemistä. Mittaa kerma ja maito kattilaan. Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet kermamaidon joukkoon. Pane myös vaniljatangon puolikkaat kattilaan. Voit halutessasi korvata vaniljatangon vaniljasokerilla, mutta sokeri kannattaa lisätä vasta keitettyyn kreemiin. Silloin sen maku tulee parhaiten esiin. Pane myös kanelitanko kattilaan. Lämmitä kermamaito lähes kiehumispisteeseen, mutta älä keitä.
    2. Sekoita keskenään sokeri, vehnäjauhot ja suola. Lisää seos kermamaitoon kokoajan sekoittaen. Kuumenna sekoittaen kunnes kastike sakenee, älä keitä.
    3. Lisää kuumaan vaniljakastikkeeseen keltuaiset ja kananmuna koko ajan sekoittaen. Mausta seos sitruunamehulla ja hyvin pestyn sitruunan raastetulla kuorella. Laske pesualtaaseen kylmää vettä ja pane vaniljatäyte kattilassaan jäähtymään sinne leivospohjien tekemisen ajaksi.
    4. Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
© Tiina Rantanen

5. Avaa tuorelehtitaikinarulla ja ota siitä juomalasin avulla pyörylöitä, joilla vuoraat muffinipellin kolon tai alumiinivuoan. Jos käytät pakastettua lehtitaikinaa, kauli sulaneet levyt ohuemmiksi. Taikina ei saa olla paksua.

6. Kauho täytettä piiraspohjille aivan taikinan reunoille asti.

7. Paista leivoksia uunissa noin 15-17 minuuttia tai kunnes vaniljatäyte on hyytynyt ja saanut väriä. Kuvan leivokset ovat ns. blondeja, voita antaa niiden olla hieman kauemmin uunissa saamassa väriä.

8. Leivokset ovat parhaimmillaan huoneenlämpöisinä.

Vinkki! Voit muunnella leivosta laittamalla vaniljakastikkeen päälle hillosilmän tai vaikka säilykeaprikoosin puolikkaan tai viipaleita.  Kokeilin vadelmahilloalla ja hommahan toimi!

Paste de Natas -leivokset saivat hillosilmän vadelmahillosta. © Tiina Rantanen

 

Juomavinkki:

© Alko

 

Itsestään selvä valinta portugalilaisen leivoksen kaveriksi on portviini.  Graham’s 10 Years Old Tawny Portia, 11,61 e, on saatavassa sopivankokoisessa 2 desilitran pullossa, joten se on juuri passeli makeaan herkutteluhetkeen.

Portugalin huhtikuuta odotellessa

Blonditiina

 

 


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Trendiherkku Portugalista - Pastel de Nata -leivos

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *