Tukholma-Tallinna -turnee: Päivä Tukholmassa

Kuva: Visit Stockholm
Blonditiinan Helsinki-Tukholma-Tallinna -turneen ensimmäinen pysähdys on iki-ihana Tukholma.
Yhdeksältä aamulla Silja Symphony kiinittää köytensä 21. kesäkuuta 2016 avattuun, aivan uudenkarhean Värtanin terminaalin laituriin. Koska olemme transfer-matkustajia, tulemme ulos laivasta matkalaukkujen kanssa. Syys-lokakuussa satamassa tulee olemaan säilytyslokeroita, joihin matkatavarat voi tarvittaessa jättää Tukholma-päivän ajaksi.
Värtanista jatkamme matkaa vesiteitse kohti Tukholman keskustaa. Vesibussilla matka keskustaan maksaa 14 euroa. Osa porukasta poistuu jo ensimmäisellä pysäkillä eli Djurgårdenissa, jossa onkin kaikki lapsiperheitä kiinnostavat kohteet kuten Gröna Lund, Skanssen ja Junibacken.
Kuva: Visit Stockholm
Vesibussissa matkalaisia opastaa ihan selvällä suomenkielellä kolme vuosikymmentä Tukholmassa asunut opas Hillevi Kindt. Olen ollut hänen opastamillaan Tukholma-turneilla aikaisemminkin ja voin vilpittömästi hehkuttaa, että hän kuuluu oppaiden parhaaseen A-ryhmään! Puolen tunnin matkalla kuulimme jo monta mielenkiintoista tarinaa Tukholmasta. Mm. sen, että ruotsalaisten Nukkumatti ei asu Höyhensaarilla.
Fjäderholmarna eli Höyhensaaret
Vesibussi ohittaa matkallamme keskustaan Fjäderholmarnat eli Höyhensaaret. 25 minuutin laivamatkan päässä Tukholman keskustasta sijaitsevat saaret ovat suosittu retkikohde.
Suurimmalla saarella on useita ravintoloita ja kahviloita, kuten Fjäderholmarnas Krog ja Rökeriet. Höyhensaarilla voi vierailla kesäteatterissa, keväällä 2016 avatussa pienpanimossa, viskikellarissa, lasitehtaassa, käsityöläisten myymälöissä ja pienessä museossa. Fjäderholmarna-saarille on laivayhteys Slussenilta tai Nybrovikeniltä, ja laivoja kulkee kesäkaudella puolen tunnin välein.
https://www.tukholma.fi/nae-ja-koe/aktiviteetit/video-fjaderholmarna-paivareissun-kohteena/
Yhdistä kulttuuri ja ruoka
Kaupunkivierailuilla haluan tavallisesti katsastaa jonkun kulttuurikohteen. Jos haluaa nauttia kulttuurikohteessa vaikkapa hyvän lounaan tai kahvin ja baakelsin, kannattaa suunnata joko Moderna Museetin ravintolaan, josta on mahtavat näkymät yli kaupungin tai Södermalmin puolella sijaitsevaan Fotografiska Museetin ravintolaan. Meidän askeleemme suuntautuivat Fotografiskaan, jossa en ole aikaisemmin vieraillutkaan, vaikka museo sijaitsee aivan Viking Linen terminaalin vieressä.
Kuva: Visit Stockholm
Tukholmasta on viime vuosina kehittynyt kiinnostava vierailukohde valokuvataiteen ystäville. Suuren yleisön kiinnostus valokuvataiteeseen on kasvanut samalla, kun valokuvauksesta on kännykkäkameroiden myötä tullut osa lähes jokaisen arkipäivää.
Taidehalli Fotografiska on nostanut Tukholman alan kansainväliseen keskiöön, jossa maailman merkittävimpien valokuvaajien näyttelyt ovat seuranneet toisiaan jatkuvassa virrassa. Yleisöä on riittänyt, varsinkin kun yksityisomistuksessa oleva museo on venyttänyt aukioloaikaansa aamuyhdeksästä iltamyöhään. Sunnuntaista keskiviikkoon musessa voi viihtyä ilta yhteentoista ja torstaista lauantaihin aina pikkutunneille eli yhteen asti.
Fotografiska on panostanut paljon myös ravintolaansa, joka on palkittu mm. Dagens Nyheterin Gulddraken-palkinnolla eli se oli vuoden 2015 paras keskihintainen ravintola. Ravintolasta vastaa TV:stäkin tuttu kokki Paul Svensson. Ruokalistaa dominoivat luomuraaka-aineet ja sesonkiherkut.
Huikein kokemus oli musiikkimiehenä minulle tutuksi tulleen Bryan Adamsin ”Exposed” -näyttely, joka on esillä aina 25.syyskuuta 2016 asti. Seinille on ripustettu myös suomalaista näkemystä, sillä Vuoden 2015 nuoreksi pohjoismaiseksi valokuvaajaksi valitun Aapo Huhdan valokuvanäyttely ”Block” välittää tunnelmia New Yorkista Fotografiskassa aina elokuun 28.päivään asti.
SoFo on Tukholman Punavuori
Fotografiskasta lähdimme SoFoon. Södermalm on kaupunginosa, joka parissa vuosikymmenessä on muuttunut työläiskaupunginosasta Tukholman Punavuoreksi. Se on boheemi, kulturelli ja äärimmäisen cool. SoFo-nimitys otettiin käyttöön 1990-luvun lopulla, ja se tulee sanoista South of Folkungagatan samaan tapaan kuin New Yorkin Manhattanilla sijaitseva SoHo (South of Houston Street). Nimeä käyttivät aluksi erityisesti alueen ravintoloitsijat ja liikkeiden omistajat markkinoinnissaan. Se vakiintui kuitenkin pian yleiseen käyttöön ja on nykyään rekisteröity tavaramerkki.
SoFon alueella on paljon mielenkiintoisia muotiin, vintageen, musiikkiin, designiin ja herkkuihin erikoistuneita kauppoja ja putiikkeja. Alueen ilmapiiri on rento ja SoFosta löytyy runsaasti viihtyisiä kahviloita ja ravintoloita. Joka kuukauden viimeisenä torstaina vietetetään SoFo-Nightia, jolloin alueen liikkeet pitävät ovensa auki myöhempään, tekevät erikoistarjouksia kävijöille ja järjestävät tapahtumia.
Viinamuseosta tähtiravintolan takataskuun
Juhannuksen jälkeisenä tiistaina Skansenilla alkoivat supersuositut kesäiset Allsång på Skansen -illat. Kymmenettuhannet tukholmalaiset jonottavat päästäkseen laulamaan yhdessä Skansenilla ja kaksi miljoonaa ruotsalaista yhtyy heihin kotitelevisioiden ääressä. Skansenin yhteislaulutraditio alkoi jo toukokuussa 1935. Kanttori Sven Lilja järjesti lauluillan, josta tuli hitti. Se toistettiin vuotta myöhemmin, silloin jo useana kesäisenä iltana. Vuodesta 1979 lauluillat on televisioitu suorina lähetyksinä. Ja juuri television välityksellä Allsång på Skansenista on tullut ilmiö. Hulluja nuo ruotsalaiset!
Jos ruokaihminen viettää päiväänsä Djurgårdenissa, kulttuurikohde voi olla vaikka aivan Vasa-museon tuntumassa sijaitseva viinamuseo, Spiritmuseum. Se perehdyttää alkoholin historiaan taiteen, tuoksujen ja faktojen kautta. Ruotsalaisten suhde alkoholiin on aivan yhtä katkeransuloinen kuin meidän suomalaistenkin. Museossa järjestetään myös lisämaksullisia maistajaisia eri teemojen ympärillä.
Viinamuseon kokonaisuuteen sisältyy museon ja taidehallin lisäksi maistelutila, baari, ravintola ja myymälä. Kesäaikaan museon Ölbryggan-terassilla tarjoillaan pienpanimoiden oluita. Spritmuseum on avoinna pidempään tiistai-iltaisin, klo 20 asti. Muina päivinä se on avoinna klo 10–17. Museon ravintola on avoinna joka päivä lounasaikaan, ja tarjoilee illallista klo 22 asti tiistaisin, torstaisin, perjantaisin ja lauantaisin. Museossa vietettyyn iltaan voi sisällyttää vaikkapa viininmaistelun.
Jos viinamuseo on toiminut aperitiivin tavoin ja herättänyt ruokahalun, on aika suunnistaa lounaalle.
Tukholmassa jokaisen kahden Michelin-tähden ravintolan kyljessä on huomattavasti tähtiravintolaa edullisempi bistro. Mathias Dahlgren aloitti trendin avaamalla Matsalenin kylkeen skandinaavisia ”baariannoksia” tarjoavan Matbarenin. Björn Frantzénin nimeä kantavan tähtiravintolan naapurissa palvelee kokin amerikkalaishenkinen Flying Elk -gastropubi ja tuorein kahden tähden ravintola Oaxen Krog pyörittää kyljessään Slip-bistroa.
Oaxen-ravintolan tarina on kiinnostava. Saman niminen ravintola nimittäin avattiin 21 vuotta sitten Mörkö-nimiselle saarelle. Pari vuotta sitten maailman 50 parhaan ravintolan joukkoon listattu saaristoravintola muutti Tukholmaan. Keittiömestari Magnus Ek ja vaimonsa Agneta Green avasivat ravintolansa Djurgårdeniin alueelle, jossa ennen kunnostettiin veneitä. Ravintolassa on kaksi puolta, alakerrassa modernia ruotsalaista bistroruokaa tarjoavan Oaxen Slip ja yläkerrassa tähtitasoisia fine dining -perinteitä jatkava Oaxen Krog. Viime vuonna Krogille napsahti tähti, tänä vuonna kaksi. Slipilläkin on Michelin-oppaassa BiB Gourmand. Lähiruoka ja luomu ovat täälläkin kova juttu.
Slipin listalta ruoka-annoksia on tarkoitus tilata 2 – 3 per ruokailija ja tarjoilijan mukaan niin, että annokset jaetaan pöytäseurueen kesken. Ruoat on hinnoiteltu niin, että kahdesta tulee yhteensä tukholmalaisen keskihintaisen ravintolan annoksen hinta. Ei edullista, mutta kylläkin hintansa väärttiä. Mutta täälläkin jälkiruoat oli aterian heikoin lenkki muuten upeassa kokonaisuudessa. Nautin varmaankin yhden elämäni parhaista tartareista alkuruokana.
Herkullisen lounaan jälkeen onkin aika hypätä taksiin ja ajaa Värtaniin, josta matka jatkuu Ruotsin kruununprinsessan mukaan nimetyllä Victoria I:llä kohti seuraavaa pääkaupunkia eli Tallinnaa. Päivästä Tallinnassa on tulossa ihan oma postauksensa.
Tukholmaterveisin
Blonditiina

Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin. Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Tukholma-Tallinna -turnee: Päivä Tukholmassa