Himahella

Vietnamilaiset kesärullat - uusi sushi?

© Tiina Rantanen

Japanissakin juhlaruokana pidetty sushi on arkipäiväistynyt. Elegantista sormiruoasta on tullut uusi pizza, jota löytyy jo markettien pakastealtaista ja einestiskeistä. Siksi trenditietoiset ruokahörhöt ovat siirtyneet näpertelemään vietnamilaisia rullia, jotka pelkistä kasviksista tehtyinä ovat myös muodikasta raakaruokaa.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, joten nämä läpikuultavat riisipaperirullat tunnetaan nimillä vietnamilaiset kesärullat, kevätrullat, tuorerullat ja gỏi cuốn. Pähkäilyn jälkeen käyttäisin itse kesärulla-nimitystä, sillä kevätrullat tuovat monelle mieleen tutummat, uppopaistetut kiinalaiset kevätrullat. Vietnamissakin myydään uppopaistettuja kevätrullia, mutta nekin ovat tehty riisipaperista. Kääryle tunnetaan pohjoisessa nimellä nem ja etelässä cha gio. Kiinalaisten kevätkääryleiden taikina kuitenkin on erilainen, se muistuttaa filloa. Itse en Vietnamissa ole käynyt, mutta uskon asiaa kommentoinutta asiantuntijaa.

Ruokablogeissa rullat ovat olleet useamman vuoden enemmän ja vähemmän  nosteessa, vaikka Suomessa niitä ei vielä ole saanut kovinkaan monesta paikasta tai ravintolasta.

Rullaillaan

Mutta itse asiassa rullat ovat todella helppoja tehdä kotona. Ja hauskinta homma on kimpassa kavereiden kanssa. Koska rullissa on paljon pilkottavaa, ne syntyvät vaivattomasti, kun niitä tekee porukalla. Yksi pilkkoo vihannekset, toinen sekoittaa kastikkeet, kolmas kastelee riisipapereita ja neljäs rullaa. Mahtava ruokaohjelma ystäväporukan illanviettoon eikä kenenkään tarvitse yksin hautautua tunneiksi keittiöön.

Tarvikkeiden perässä on ennen joutunut lähtemään aasialaiseen ruokakauppaan, mutta riisipaperia ja -nuudeleita löytyy nyt jo ainakin isoimpien markettien etno-osastolta.

© Tiina Rantanen

Kostutettujen riisipaperiarkkien sisään voi kääriä mitä mieli tekee. Yleensä siellä on keitettyjä, seesamiöljyllä maustettua vermisellejä, suikaloituja kasviksia kuten porkkanaa, avokadoa, sieniä ja tuoreita yrttejä sekä äyriäisiä. Myös kypsää broileria tai ankkaa voi hyvin rulliin käyttää.

Rullailun sujuvuuden helpottamiseksi kaikki täyteainekset kannattaa ensin suikaloida tai pilkkoa omiin kulhoihinsa.

© Tiina Rantanen

Sen jälkeen halkaisijaltaan riisipaperiarkkia suurempi, laakea astia täytetään kiehautetulla, hieman jäähtyneellä vedellä ja yksi paperiarkki kerrallaan upotetaan kuumaan veteen noin 15 sekunnin ajaksi tai kunnes arkki on sopivasti pehmennyt. Tätä pitää ensikertalaisen hieman testailla, sillä riisipaperin kuuluu pehmetä niin, että se on helppo rullata, mutta ei liikaa, jotta se pysyy koossa eikä repeile.

Kostutettu riisipaperi nostetaan keittiöpyyhkeen päälle leikkuulaudalle ja täytetään valituilla täytteillä. Pyyhkeen on tarkoitus imeä riisipaperista irtoava ylimääräinen kosteus.

Alimmaiseksi eli paperia vasten kannattaa laittaa se täyteaines, joka näyttää kauniilta kuultaessaan riisipaperin läpi. Minun rullissani ”katseenvangitsija” on basilikanlehti ja granaattiomenan siemenet. Kun halutut täytteet ovat kyydissä, riisipaperin sivut käännetään ohuesti täytteen päälle ja rullataan sitten tiukaksi nyytiksi. Ihan kuin tehtäisiin kaalikääryleitä. Täytteiden määrässä ei kannata liioitella, se tekee syömisestä hankalaa.

Rullien kanssa tarjotaan usein kalakastikepohjaista, maustettua dippikastiketta. Kala-allergikot voivat korvata kastikkeen vaikka kevytsoijalla. Dippikastikkeeksi käy myös makea chilikastike tai vedellä hieman ohennettu hoisin-kastike.

Viimeksi rullaillessani käytin täytteenä savustettua ankanrintaa, kuskus-salaattia ja korianteria. Siinä meni ehkä vietnamilainen ja marokkolainen ruokakulttuuri vähän sekaisin, mutta lopputulos oli herkullinen!

Tipaton tammikuu?

Henkell Rosé Alkoholfrei, 5,98 e, on  villivadelmainen, kypsän punaherukkainen, viheromenainen ja hyvähappoinen alkoholiton rosékuohuviinijuoma. Väriltään kauniin vaaleanpunainen kuohuva sopii mainiosti seurustelujuomaksi rullien kanssa. Henkell Rosé Alkoholfrei saapuu Alkoihin tammikuussa 2018. Se sopii loistavasti tipattoman tammikuuhun  ja tulevan kevään juhliin alkoholittomaksi vaihtoehdoksi.

Nyt kaikki kimpassa rullailemaan.  Vietnamilaishenkisiä herkkuhetkiä toivottaen

Blonditiina

 


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Vietnamilaiset kesärullat - uusi sushi?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *