Himahella

Viro ja Suomi juhlivat 100-vuotiasta Suomea: Ulkoilmakonsertti, Suomi-designia ja katuruokaa

 

© Tiina Rantanen

Tallinnassa vietettiin lauantaina 10. kesäkuuta 2017 Suomi 100 -juhlavuoden päätapahtumaa Tallinnan Vapaudenaukiolla. Juhlavuoden teema on yhdessä, üheskoos. Blondillakin oli suuri kunnia olla mukana tapahtumassa Visit Tallinnin kutsuvieraana.

Suurkonsertissa lavalle astui joukko suomalaisia ja virolaisia muusikoita yhdessä ja erikseen. He esittivät suomalaisia ja virolaisia hittejä eri vuosikymmeniltä. Konsertin odotetuin suomalaissolisti Vesa-Matti Loiri oli valitettavasti sairastunut, mutta kirkkaimpana Suomi-tähtenä lavalla loisti Saara Aalto. Kolmituntisen spektaakkelin aikana Saaran lisäksi lavalla nähtiin mm. Tönis Mägi, Paleface, Scandinavian Music Group, Petri Laaksonen ja Villu Tamme. Mikäli missasit konsertin suoran lähetyksen Yle Areenassa, Yle esittää konsertin uusintana juhannuksena. Kannattaa olla kanavalla!

© Tiina Rantanen

Konsertista nauttivat myös Viron ja Suomen presidentit Kersti Kaljulaid ja Sauli Niinistö vapautuneissa tunnelmissa. Maiden välit kun ovat kondiksessa.

Suomen Tallinnan suurlähettilään Kirsti Narisen lapsenlapsi hurmasi kaikki läsnäolijat. Suloinen nuori neito viihtyi niin Viron presidentin kuin Suomen pääministeri Juha Sipilän sylissä. Sipilän silmälasit saivat kyytiä nuoren neidon käsittelyssä, mutta molempia tilanne vain nauratti.

© Tiina Rantanen

Sata esinettä Suomesta -näyttely Marjamäen linnassa

Ennen konserttia vietettiin Viron historiallisen museon Marjamäen linnan tallihuoneessa 100 esinettä Suomesta -näyttelyn avajaisia. Näyttely saapui sinne Designmuseosta Helsingistä, jossa se oli esillä 24.3-28.5. Näyttely on avoinna Tallinnassa elokuun 20. päivään asti ja Tallinnasta se jatkaa matkaansa Osloon, Madridiin ja Riikaan. Näyttelyn avasi rouva Jenni Haukio. Virolaiset olivat hyvin otettuja Jenni Haukion virolaisen kulttuurin tuntemuksesta.

© Tiina Rantanen

Näyttely kertoo Suomen tarinan esittelemällä yhden esineen kultakin itsenäisyyden vuodelta. Se kertoo suomalaisuudesta niin arkisin, teollisin, innovatiivisin kuin humoristisinkin esimerkein. Äitiyspakkaus 1938, jalankulkijan heijastin 1950, Sarvis-pulkka 1967, Mobira Cityman 1987. Omalta syntymävuodeltani esillä oli Fiskarsin valmistama mehulinko.  Yksi näyttelyn aktiviteeteista onkin etsiä omaa syntmävuotta kuvaava esine.  Näyttelyyn valitut esineet ovat Made in Finland ja Designed in Finland, mutta ennen kaikkea ne ovat Life in Finland.

© Tiina Rantanen

Jopo-polkupyörä edustaa vuotta 1965

100 esinettä Suomesta pyrkii näyttämään sen tien, jota pitkin suomalaiset ovat tulleet tähän päivään. Näyttelyn ovat kuratoineet kirjailija Anna Kortelainen ja designer Pekka Toivanen, jotka myöskin olivat näyttelyn avajaisissa paikalla.  Kuvassa he keskustelevat rouva Jenni Haukion kanssa.

© Tiina Rantanen

”Kuraattorit ovat luoneet vakavanhauskan läpileikkauksen suomalaiseen käytännöllisyyteen ja innovatiivisuuteen – eli kansanluonteeseen”, Suomen Viron-instituutin johtaja Anu Laitila kerto

Tarjoilusta sen verran, että kutsuvieraille tarjottiin paitsi suklaadipattuja mansikoita ja macaronseja myös Marttojen leipomaa pettuleipää, jota on esillä myös näyttelyvitriinissä. Täytyy kyllä todeta, että kansallisruokamme eli ruisleipä on enemmän minun makuuni.

Näyttely on avoinna 20.elokuuta asti Viron historiallisen museon Maarjamäen linnassa, Pirita tee 56, Tallinna Tallinnan keskustasta museolle pääsee busseilla nro 1A, 5, 8, 34A ja 38. Lähin pysäkki on Maarjamägi.

© Tiina Rantanen

Suomalaista katuruokaa Telliskivessä

Telliskiven kaksipäiväinen Street Food Festival -tapahtuma järjestettiin nyt jo neljännen kerran. Suomi100-juhlavuoden kunniaksi katuruokafestareiden teemamaana oli Suomi ja mukana oli aivan erityinen Suomi-alue.

© Tiina Rantanen

Tänä vuonna festivaali oli edellisvuosia selkeästi isompi, sillä mukana oli noin 70 ruoka-alanyrittäjää. Ja mikä parasta, yläilmojen herra antoi aurinkonsa paistaa juhlakansalle.

Ruokafestari näytti olevan hyvin suosittu ja jononmuodostustakin sisääntuloporteilla oli havaittavissa. Ikärakenne festareilla oli vauvasta vaariin ja näki, että perheet olivat lähteneet yhdessä liikkeelle nauttimaan kauniista kesäpäivästä.

© Tiina Rantanen

Jyrki Tsutsusen tuntevat kollegat kehuivat, että katuruokaständi oli aivan miehen näköinen.

Suomesta katuruokafestareille osallistuvat muun muassa Suomen Jäätelö, Bali Brunch, Phee Muu, Jyrki Tsutsunen, Hävikkiruokaravintola Loop ja Burger Joint.

Virolaisista yrityksistä paikalla ovat Reval Cafè, Pudel Baar, La Muu, Wrap n Roll, Kivi Paber Käärid, KOKOMO, Veg Machine, Boost Juice Estonia, Frenchy vain muutamia mainitakseni.

Samaan aikaan Telliskiven luovassa keskuksessa järjestettävä, kansainvälinen katutaidefestivaali TaDaa! huolehti siitä, että katuruokailun lomassa oli mahdollista nauttia monenlaisesta viihteestä. Festivaaleilla nähtiin viitisenkymmentä virolaista ja kansainvälistä taiteilijaa taiteen eri aloilta aina musiikkiesityksistä trapetsitaiteeseen.

© Tiina Rantanen

Auringon laskiessa Tallinnassa ei voinut kuin huokaista taivasta Olümpia-hotellin 19.kerroksen ikkunasta katsellessaan: ”Olipa aivan upea Soome100-päivä, jossa toteutui kauniisti juhlan teema: yhdessä, üheskoos.”

Terveisin Blonditiina


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Viro ja Suomi juhlivat 100-vuotiasta Suomea: Ulkoilmakonsertti, Suomi-designia ja katuruokaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *