Ihmiset

Kun Bettina Sågbom purjehtii, hän ajattelee usein edesmennyttä puolisoaan: ”Käytän yhä Tomasin vanhoja farkkuja”

Toimittaja Bettina Sågbom oppi purjehtimisen taidon mieheltään. Veneessä hän näkee edesmenneen Tomasin yhä mielessään, ja se tekee olon hyväksi.

”Purjehtimisessa parasta on se, että liikun luonnon voimilla, tuulella. On hiljaista enkä kuule minkäänlaista moottorin ääntä. Paras keli on aurinkoinen, ei liian kuuma. Kun tuuli puhaltaa kuusi metriä sekunnissa, vene liikkuu rivakasti.

Stressi kevenee jo satamassa. Kaikki toimet veneessä on tehtävä keskittyneesti. Silloin en voi enää funtsia muita juttuja.

Merellä ajatukset tulevat ja menevät. Olotilaa voisi kuvailla meditatiiviseksi. Katselen merilintuja ja välillä näen hylkeitä. Maissa mielessä pyörii yleensä se seuraava suoritettava asia.

Ensimmäistä kertaa purjehdin edesmenneen Tomas-puolisoni kanssa. Tylsistyin ja ahdistuin pienissä tiloissa. Istuimme Tomasin vanhan ystävän paatissa. Kysyin pian satamasta lähdettyämme, että milloin olemme perillä.

Kapteeni vastasi viisaasti: purjeveneessä olet aina perillä. Hän antoi minulle merikortin käteen ja neuvoi ohjaamaan. Kun tartuin ruoriin, se oli eri juttu. Innostuin ja ihastuin aika pian. Matka on siis se juttu, ei perille pääsy.

Purjehtimisen oppimisessa auttoi, että olin harrastanut nuorena pitkään purjelautailua. Periaate myötä-, sivu-­ ja vastatuulen kanssa on sama.

Olen kiintynyt nykyiseen Brittania-veneeseeni. Se on Sweden Yachts 340 -merkkinen. Tekniset tiedot ovat tärkeitä meille purjehtijoille. Luku 34 tarkoittaa jalkaa eli veneen pituutta. Ostimme Brittanian Ruotsista vuonna 2015, ja se on vielä vanhaa hyvää tekoa. Se reagoi hyvin tuuleen.

Purjevene on pieni kotini, johon olen kiintynyt ja joka on ollut monessa mukana. Tomas patisti minua rekisteröimään sen omalle nimelleni. En ole tuntenut veneessä surua vaan lähinnä haikeutta, kun muistelen menneitä vuosia.

Näen Tomasin usein merellä mielessäni. Tuolla hän istuu ja tuossa trimmaa purjeita. Siitä tulee hyvä olo. Käytän yhä Tomasin vanhoja farkkuja, ja hänen pelastusliivinsä on veneessä.

Lue myös: Toimittaja Bettina Sågbom-Ek: ”Järkeistin äidin kuoleman, jotta pystyin tukemaan Tomasia”

Koirat pitävät seuraa

Pitkillä kesälomareissuilla purjehdin yksin koirieni kanssa. Teen myös usein pieniä lenkkejä Hangosta käsin. Saatan lähteä merelle keskellä viikkoakin, jos työt sallivat.

En halua etukäteen lyödä lukkoon reittiä tai aikataulua. En pyri väkisin mihinkään, vaan seuraan tuulia ja säätä. Saaristomeri on suosikkini. Se on upea, ja vaihtoehtoisia reittejä on paljon. Ihania saaria on pilvin pimein: Jurmo, Utö, Björkö, Trunsö, Högsåra, Berghamn, Helsingholme ja niin edelleen.

Pakkaan mukaan hedelmiä ja suolakeksejä sekä ison termoskannun kuumaa vettä, johon sekoitan teetä, pikakahvia tai puuroainekset. Pärjään niillä hyvin, kunnes pääsen satamaan tai ankkuriin illaksi. Koirille, Wildalle ja Esterille, varaan kuivamuonaa.

Wilda on jo 14-vuotias, ja koiravanhuksen seuraaminen on nyt suurin suruni. Ennen Wilda loikkasi komeasti kuin kenguru laiturilta kannelle. Enää se ei onnistu. En ole varma, miten se pärjää veneessä. Ester on 4-vuotias loistava laivakoira, joka nauttii purjehtimisesta.

Nuorempi poikani Lee purjehtii mielellään kanssani, kun urheiluharrastuksiltaan ehtii. Emme ole kumpikaan kovin sosiaalisia, joten saatamme istua hiljaa maisemista nauttien.

Vanhempi poika Davy oli viime kesänä mukana tyttöystävän ja koiran kera. Käyn myös naisporukoitten kanssa purjehtimassa. On uskomatonta, miten hyviä aterioita naiset osaavat kokata veneessä.

Lue myös Anna.fi: Neljä vuotta yksin elänyt Bettina Sågbom voisi jo lähteä treffeille: ”Entä jos siitä syntyy jotakin draamaa?”

Veneily on mielipuolista hommaa

Olen purjehtinut monilla merillä: Karibialla, Skotlannin vesillä ja Etelä-Euroopassa. Purjehdin kerran ystäväpariskunnan 37-jalkaisella Norlin-veneellä neljän hengen porukassa Azoreilta Irlantiin. Matka kesti kymmenen päivää.

Avomerellä vene heiluu koko ajan. Vessassa­ käyminen on aika temppuilua, ja ruoanlaittokin on haastavaa. Tuolla matkalla alakulo ryömi mieleeni. En tykkää siitä tunteesta. Pidän enemmän tutkimusmatkailusta. Haluan mennä maihin ja katsella paikkoja.

Veneen ylläpito on kallista ja työlästä. Keväällä laitoin purjeita kuntoon yksin telakalla. Uurastin kello kahteen yöllä. Hyttyset purivat, kynsinauhat vuotivat verta ja sormet turposivat.

Mielipuolista hommaa, mutta olen saakelin itsepäinen akka. Ajattelin, että jos en pärjää tässä, on aika lopettaa. Seuraavalla kerralla pyydän apua.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 14/2024.