Ihmiset

Hilkka Olkinuora julistaa pitkästymisen ilosanomaa: "Elämän merkitys alkaa valjeta"

Teepä testi. Asetu mukavasti pihan keinuun tai aurinkotuoliin. Ole unohtavinasi puhelin kotiin, kirja hyllyyn, kudin sohvannurkkaan. Ole siinä ihan rauhassa. Ja vielä vähän. Yhäkin vielä.

Missä vaiheessa sormia alkaa kutkuttaa? Joko päässä alkavat surrata tekemättömät työt? Nytkö singahdat jaloillesi ja ryhdyt tuumasta toimeen ? Ei Luoja laiskoja ruoki! Mitähän naapuritkin sanovat, kun emäntä vain istua möllöttää?

Parasta lomailua on tehdä jotain muuta kuin tavallisesti, sanovat viisaat. Toki, toki. Ei tekemisessä sinänsä ole vikaa. Presidentinkin oli vastuunsa vastapainoksi käännettävä kiviä. Puuhatessa mieli lepää. Puikkojen helinä rentouttaa. Aikaansaaminen on sitä mukavampaa, mitä näkymättömämpiä arkityön tulokset ovat.

Mutta rentoutuminen ei ole sama kuin joutilaisuus. Joutenolo on kertakaikkista tekemättömyyttä, kehon ja mielen kertakaikkista tyhjentämistä, joka parhaimmillaan johtaa peräti pitkästymiseen.

Pitkästymiseen pääsy on taitolaji. Siihen ei edes sinnittelemällä pääse. On uskallettava päästää irti. Monitaitoiselle ja huolehtivaiselle naiselle se saattaa olla erityisen vaikeaa. Sijaistoimintoja riittää. Me vanhemmat siivoamme ja säilömme, nuoremmat pyyhkäisevät tai näpyttelevät ikävystymisen ulos elämästään. On oltava äksöniä, intohimoa, pöhinää.

Paitsi, että ei pidä olla. Uudemman tutkimuksen mukaan tylsyys on luovuuden edellytys. Multitaskaus eli usean asian tekeminen yhtaikaa on harha joka syö aivoja, ei ruoki niitä. Jatkuvat kicksit ja ekstreemielämykset ovat ärsykkeitä, ja ne tekevät mitä nimikin sanoo: ärsyttävät. Olemisessa syntyy oivalluksia. Hiljaisissa vesissä uivat suuret kalat.

Hiljaisuus, joutilaisuus ja kyllästyminen voivat tietysti pelottaa. Mitä tapahtuu, kun päästän otteeni ja humpsahdan oman itseni seuraan? Kenet silloin tapaan? Yllättääkö yksinäisyys? Masennunko? Ei ihme, että vetäytymisellä ja tyhjentymisellä onkin usein myös olemassaolollinen ja hengellinen ulottuvuus.

Luostareissa on aina rukoiltu luostarinpihan ympäri kävellen. Toistuvuus tyhjentää tilaa täyttymiselle. Rutiinit ovat – ainakin vapaaehtoisesi valittuina – mainettaan parempia.

Siksi piispa Martin Lönnebokin keksi rukoushelmet, ranteessa kannettavan rukousnauhan. Hänen suosikkinsa oli sininen, taivaan ja veden värejä heijastava pyhän huolettomuuden helmi. Sen kreikkalainen nimi, hagia apatheia, kertoo miten syväkin toimettomuus voi olla pyhän palveluksessa.

Kolme päivää avomerta purjehdittuamme kippari kysyi, mitä ajattelen. Vastasin hajamielisesti: ”En mitään.” Ja yhtäkkiä huomasin, että se oli ensi kertaa elämässäni totta. Niin monta vuotta ja niin monta päivää siihen meni, aitoon ajatuksettomuuteen. Niin sinnikkäästi olin suorittanut niin lepoa kuin työtäkin.

Metsä, meri, mietiskely. Saunalaituri. Nukkuvan lapsen katselu.

Torkut, taivas, tekemättömyys. Pitkästyessä aika menettää merkityksensä. Elämän merkitys alkaa valjeta. Jollet ole sitä ennen jo nukahtanut ansaitsemaasi uneen.