Kokemuksia läheisten saattohoidosta – näin Kotilieden lukijat kertovat

Suomessa kuolee vuosittain noin 50 000 ihmistä. Kysyimme Kotilieden lukijoilta heidän kokemuksiaan omien läheistensä saattohoidosta.

Kotilieden lukijat kertovat läheistensä saattohoidosta:

”Hoito oli olosuhteisiin nähden hyvää (ei kiitettävää). Henkilöstöresurssit eivät olleet riittävät ja suurin puute oli pieni huone: kolme potilasta samassa.”

”Hoito oli ystävällistä ja myötäelävää. Toiveet tulivat kuulluksi ja jopa kissanpentu sai käydä näytillä.”

”Inhimillisyys unohtui usein hoitajilta! Puhuminen on myös omaisille tosi tärkeätä, se puuttui täysin. En itse haluaisi lähteä niin yksinäisenä ja turvattomana rajan taa.”

44,9 % arvioi hoidon olleen jossakin määrin hyvää. Lähde: Kotilieden lukijapaneeli

”Hoitajat ottivat omaiset hienosti huomioon hoitotilanteissa. Kipulääkettä sai aina pyydettäessä, ja hoito oli kunnioittavaa ja hienotunteista.”

Enkelikoriste

”Mieheni sairastui aggressiiviseen sidekudossyöpään. Kuukauden päästä taudin toteamisesta hänet siirrettiin saattohoitoon ja 1,5 kuukauden kuluttua hän menehtyi. Hän pääsi varta vasten saattohoitoon tarkoitettuun Karina-kotiin Turussa. Hoito oli erittäin ammattitaitoista ja koko perheen tilanne otettiin erittäin hyvin huomioon. Silti usein kävi niin, että juuri kun olimme päässeet keskustelun alkuun, meitä tultiin häiritsemään. Näin jälkeenpäin olisi hyvä ollut käydä läpi joitakin yhteisen elämämme asioita. Toivoisin lappua: meitä ei saa nyt häiritä.”

”Äitini viimeinen elämän viikko oli täyttä katastrofia. Häntä kuljetettiin lähes kymmenen kertaa ea-poliklinikan, vuodeosaston ja syöpäsairaalan välillä.”

48,7 % koki omaisensa saaneen hyvää saattohoitoa. Lähde: Kotilieden lukijapaneeli

”Morfiini loppui juhannuksena, kun sitä oli unohdettu tilata keskussairaalasta. Nesteytystä jatkettiin, vaikka potilas oli kovissa kivuissa ja turvonnut. Peruste miksei terveyskeskuksen henkilökunta soittanut päivystykseen keskussairaalaan oli, että venäläinen lääkäri ei ymmärrä puhelimessa tarpeeksi suomea.”

”Saatoin äitini lyhyellä varoitusajalla taivastielle. Saattohoito oli terveyskeskuksen vuodeosastolla asianmukaista ja inhimillistä. Sen sijaan sairaalan puolella kuuntelin oven takana, kun äitini huusi tuskasta sairaalavaatteita vaihdettaessa. Tuo eläimellinen huuto kiirii korviini vieläkin ikävin muistoin. Jouduin päättämään äitini hoidon lopettamisesta äitini kuullen. Sen asian kanssa elän eloni loppuun saakka.”

”Äitini sairasti syöpää, viimeisen viikon hän vietti terveyskeskuksen vuodeosastolla. Hänen syöpälääkärinsä oli erittäin asiantunteva, kertoi faktat meille jo ajoissa. Samalla hän oli myös inhimillisen ja empaattisen oloinen.”

”Viimeiset kaksi viikkoa äitini kohdalla olivat mielestäni epäinhimillisiä. Häntä siirrettiin sairaalasta toiseen sen mukaan, missä sattui olemaan tilaa ja henkilökuntaa töissä viikonloppuna. Pahimmassa tapauksessa etsin häntä kolmesta paikasta kun kellään ei oikein ollut tietoa hänen olinpaikastaan.”

Lähde: Kotilieden lukijapaneeli

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 26/2017.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Kokemuksia läheisten saattohoidosta – näin Kotilieden lukijat kertovat

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X