Markku raiskattiin 16-vuotiaana.

Markku raiskattiin 16-vuotiaana – tekijänä kesänviettopaikan pappi

Pappi raiskasi Markun, kun tämä oli 16-vuotias. Markku ei ole ainoa, joka avautuu kokemastaan väkivallasta vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Lue Markun pysäyttävä tarina.

Sinä päivänä aurinko paistoi ja tuuli suhisi puissa. 16-vuotias Markku katseli sinistä taivasta ja kesäkuisten koivunlehtien raikasta vihreyttä, kun hän nosti matkalaukkunsa autosta hämäläisen pappilan pihamaalle.

Lue myös: Tuula muisti raiskauksensa vasta aikuisena: ”Näin minulle kävi”

Matka Yhdysvalloista Suomeen oli ollut pitkä. Ensin lento Suomi-Amerikka-seuran lennolla Helsinkiin muiden suomalaissiirtolaisten kanssa, sitten muutama päivä sukulointia Helsingissä. Sen jälkeen amerikansuomalaisen pappisperheen kuopus astui Hämeenlinnaan menevään junaan.

Markun isä oli syntynyt Yhdysvalloissa, ja äiti oli muuttanut sinne vuonna 1939 Purmon seudulta Pohjanmaalta. Isä työskenteli suomalaissiirtolaisten pappina.

Markku oli käynyt äidin ja isän kanssa Suomessa aiemminkin, kahtena kesänä vuosina 1963 ja 1966. He sukuloivat kummallakin reissulla kahdeksan viikon ajan Helsingissä, Pohjanmaalla ja Turussa, ja Markku ihastui Suomeen.

Yksinäinen, ujo ja kiusattu poika kaipasi ystävää

Markku tahtoi palata Pohjolaan. Hän laittoi ilmoituksen kuvansa kera Suomen Kuvalehteen ja kertoi siinä, että halusi tulla kesäksi Suomeen tutustuakseen täkäläisiin nuoriin.

”Olin tuolloin ujo, yksinäinen ja koulukiusattu poika, eikä minulla ollut ystäviä. Olin koulun jälkeen aina kotona”, Markku kertoo.

Elettiin kesää vuonna 1968, jolloin Vietnamin sota kiihtyi, opiskelijat mellakoivat Pariisissa ja Berliinissä ja Neuvostoliitto miehitti Tšekkoslovakian.

Ilmoitukseen vastasi pappi, joka kertoi, että Markku voi tulla hänen perheensä luo. Suomessa hän saisi osallistua rippileirin toimintaan. Markku uskaltautui matkaan maailman kuohumisesta huolimatta.

Hän nousi Helsingissä junaan yllään sininen kauluspaita ja farkut ja jaloissaan nauhattomat tennarit. Pappi oli vastassa Hämeenlinnan rautatieasemalla. Kun auto kaarsi pappilan pihaan, vaimo ja lapsikatras tulivat tervehtimään.

”Aioin mennä matkalaukkuni kanssa sisälle pappilaan, kun pappi sanoi käskevästi: heti saunaan!”

Pappi sanoi käskevästi: heti saunaan!

Vaikka jokin papin katseessa oli pelottanut jo asemalla, käsky tuntui luontevalta. Amerikansuomalaisilla oli tapana rakentaa itselleen saunat, joten Markku pienestä pitäen tottunut saunomiseen.

Lue myös: Onko seksi ilman suostumusta rikos? Kansalaisaloite keräsi 50 000 allekirjoitusta

Markku raiskattiin 16-vuotiaana.

Markku korostaa, ettei puhu kokemastaan julkisesti itsensä takia, vaan tekee sen suomalaisten vanhempien ja lasten vuoksi. Kaikkien niiden, jotka ihmettelevät, miksi tyttö tai poika muuttuu yhtäkkiä niin hiljaiseksi tai syrjäytyneeksi. ”Jos estän edes yhden nuoren itsemurhan, kaikki on sen arvoista.” Jos haluat ottaa yhteyttä Markkuun, lähetä viesti os. kotiliesi (a) otava.fi.

Raiskaus tapahtui saunassa

Irvistykseen vääntyneet kasvoi. Ne Markku ehti panna merkille, kun hän istui isännän vieressä lauteilla.

”Näin vain käden, joka löi minut takaapäin tajuttomaksi. Kun heräsin, makasin lauteilla vatsallani. Tiesin heti, mitä oli tapahtunut, vaikka minulla ei ollut vielä ollut seksistä mitään kokemusta. Tunsin kivun, mutta en sentään vuotanut verta.”

Pappi vaikutti tyytyväiseltä.

”Hän oli saanut, mitä oli halunnut.”

Markku peseytyi nopeasti ja meni pappilaan.

Mitä tehdä? Poliisin puheille meneminen ei ollut vaihtoehto.

”Kuka uskoisi 16-vuotiasta, joka kertoo, että paikkakunnan pappi on raiskannut hänet? Homous oli silloin vielä rikos.”

Kuka uskoisi 16-vuotiasta, joka kertoo, että paikkakunnan pappi on raiskannut hänet? Homous oli silloin vielä rikos.

Entä jos kertoisi papin puolisolle? Markku ei tohtinut.

”Vuosia jälkeenpäin minulle tuli tunne, että vaimo tiesi tapahtuneesta.”

Markkua pelotti hirvittävästi. Hän oli pappilassa vielä viikon, mutta sinä aikana ei tapahtunut muuta.

”Laitoin tuolin ja kaapin oveni eteen yöksi.”

Viikon kuluttua raiskauksesta Markku matkusti sukulaistensa luo Pohjanmaalle eikä puhunut kenellekään sanaakaan.

”Jos kirjoittaisin kirjan elämästäni, sen nimeksi tulisi Sinä kesänä nauru kuoli.”

Äiti ja isä saivat tietää vasta vuoden kuluttua

Markun isä huomasi heti pojan palattua kotiin Yhdysvaltoihin, että jotakin oli vialla. Perheessä oli totuttu halaamaan ja jakamaan kuulumiset. Miksi poika otti etäisyyttä?

”Vasta vuoden kuluttua kerroin äidille ja isälle. Minua pelotti puhua asiasta. En luottanut miehiin, ja pelkäsin, että tällainenko minusta nyt tulee.”

Vasta vuoden kuluttua kerroin äidille ja isälle.

Vanhemmat olivat hyvin vihaisia ja kirjoittivat Suomeen piispoille, mutta heille ei vastattu. Suomesta tuli usein kirkon johtoa käymään Yhdysvalloissa, mutta kävijät eivät halunneet kuulla, mitä perheellä oli kerrottavana.

1980-luvulla, kun Markku asui Helsingissä, hän kertoi kokemastaan myös Helsingin piispalle.

”Hän sanoi, että täytyisi olla todistaja, kun on kyse raiskauksesta.”

Lue myös: Risto tuli kaapista nelikymppisenä, sai rakkaaltaan hivin ja koki väkivaltaa: ”Opettelen yhä olemaan vahva”

Naiset eivät aina ymmärrä, että miehenkin voi raiskata

Joskus Markku otti raiskauksen puheeksi naisten kanssa. Nämä totesivat, että eihän miestä voi raiskata. Markun mielestä vielä näinä me too -aikoinakin naiset ovat omineet raiskauksen.

”Usein ajatellaan, että miehet eivät käsitä, mistä on kyse. Kyllä me käsitämme. Me miehet olemme voineet käydä läpi monenlaista.”

Arkkipiispa kuunteli ja uskoi vihdoin

Vuonna 2000 Markku muutti eläkkeelle jääneiden äitinsä ja isänsä kanssa Yhdysvalloista Pietarsaareen lähelle äidin sukujuuria. Isä sairastui pian muistisairauteen. Nyt Markku asuu yli 90-vuotiaan äitinsä kanssa.

Suomeen asetuttuaan Markku otti yhteyttä edelliseen arkkipiispaan Kari Mäkiseen. Hän oli edelleen vihainen siitä, että ei ollut saanut kirkolta vastausta tai anteeksipyyntöä.

”Arkkipiispa kutsui minut luokseen Turkuun, ja puhuimme kaksi tuntia. Hän kuunteli minua. Olen hyvin kiitollinen keskustelusta.”

Markku opiskeli papiksi ja sairaanhoitajaksi, koska halusi, että ne, joilla ei ole ketään muuta, saisivat apua ja kuuntelijan. Hän työskenteli myös armeijassa kapteenina ja myöhemmin sairaanhoitajana aids-potilaiden parissa Suomessa ja Yhdysvalloissa.

Markku opiskeli papiksi ja sairaanhoitajaksi, koska halusi, että ne, joilla ei ole ketään muuta, saisivat apua ja kuuntelijan.

Oliko papilla muita uhreja?

Usein Markku miettii, onko hänellä kohtalotovereita. Oliko hämäläisellä pikkupaikkakunnalla muita nyt kuusikymppisiksi varttuneita miehiä, jotka eivät uskaltaneet puhua tapahtuneesta? Jos hän joutui teon kohteeksi kerran, joutuiko joku muu uhriksi säännöllisesti?

Kerran Markku soitti papin uuden asuinpaikkakunnan poliisille, jotta viranomaiset osaisivat pitää silmänsä auki, jos tulee vihjeitä nuoriin kohdistuneesta seksuaalisesta väkivallasta. Hän huomaa edelleen tarkkailevansa vaikkapa uimahallissa, onko merkkejä nuoriin kohdistuvasta häirinnästä ja hyväksikäytöstä.

”Raiskaus pilasi minun elämäni. En tiedä millainen olisin tänä päivänä, jos sitä ei olisi tapahtunut.”

”Luottamus toisiin on palautunut, mutta yksinäisyys on syvässä. Samoin kaipuu siihen, että joku olisi minun rinnallani. Mutta mistä rakkaus löytyy? Miksi toiset löytävät rakkauden, miksi toiset eivät? En tulee enää tämän nuoremmaksi. Mahdollisuus löytää rakkaus pienenee päivä päivältä.”

Luottamus toisiin on palautunut, mutta yksinäisyys on syvässä.

Markku on myös pohtinut paljon sitä, mitä seksuaalista väkivaltaa kohdanneiden lasten ja nuorten vanhemmille tapahtuu. Kuka kantaa heidän vihansa ja surunsa? Vai syyttävätkö vanhemmat lasta tapahtuneesta?

”Onneksi raiskaaja ei sentään pilannut suhdettani Jeesukseen. Minulla on ollut myös hyvin rakastava perhe.”

Lue myös: Maria Sid: ”Vaikenin ensimmäisen avioliittoni kokemuksista 25 vuotta”

Tästä ei voi vaieta

Markku tietää olevansa poikkeuksellinen mies, kun hän puhuu kokemastaan. Moni on sanonut, että unohda jo noin vanha juttu.

”Voin menettää ystäviä, ja tulee ehkä olemaan vihaisia ihmisiä. Entä mitä sukulaisetkin sanovat? Mutta koska asia ei ole haihtunut vaikenemalla mielestäni edes 50 vuodessa, kerron siitä nyt.”

Koska asia ei ole haihtunut vaikenemalla mielestäni edes 50 vuodessa, kerron siitä nyt.

Seurakuntansa toimintaan Markku ei enää juuri osallistu, vaikka on koulutettu teologi ja uskossa. Hän on kohdannut vihaa, kun on puhunut raiskauksesta tai siitä, että kannattaa sukupuolineutraalia avioliittoa.

”On vaikea mennä ehtoolliselle, jos tietää, että pappi ei hyväksy minua sellaisena kuin olen. Tai sen vuoksi, mitkä kokemukseni ovat.”

Voiko Markku  antaa raiskaajalleen anteeksi? Tuskin.

Hänen kannaltaan teko ei lopu koskaan.

”Asiaan tulee koko ajan uusia näkökulmia. Ja kun panen silmät kiinni, näen uudelleen ja uudelleen sen päivän, jolloin nauruni kuoli.”

Haluatko kirjoittaa Markulle? Lähetä viestisi os. kotiliesi (a) otavamedia.fi, ja välitämme sen eteenpäin.

Juttua muokattu 18.1. Muutettu otsikosta sana perhetuttu sanaan kesänviettopaikan.

Keskustelu

Oli se varmasti kamala kokemus ,olen todella surullinen kokemastasi Markku ,Sikoja on monenlaisia .

Aivan järkyttävää, jokainen tapaus on liikaa. Olen puolestasi surullinen, rukoilen voimia ja rakkautta sinulke sekä anteeksiantoa, sillä se vapauttaa itsesi.
Vaikka se onkin äärettömän vaikeaa, se helpottaa itseäsi. Kiitos, kun jaoit tämän raskaan elämän kokemuksesi. Voimia !

Kiitos Markku kun toit kamalan kokemuksesi päivänvaloon / Jos voisit antaa anteeksi sisimmässäsi se helpottais omaa oloasi / Rakastavin terveisin Leena…

Raiskauksen ohella rikokseen syyllistyvät sen peittelivät, salaajat ja torjuvat. On ikävää, että Markku ei ole päässyt tapahtumasta yli. Papilla on täytynyt olla muitakin uhreja. On helppo sanoa että unohda hyvä mies mutta traumasta vaikea toipua. Kunnioitusta arkkipiispa Mäkiselle, jolla oli rohkeutta kohdata asia.

Osanottoni eliniän kestäneeseen sydämen suruun. Olit rohkea ilmiannettuasi Kari Mäkiselle ”kesäpapin” iljettävän ja epäinhimillisen teon. Tämä ”kesäpappi” on sotkenut elämänsä totaalisesti ja samalla viattoman, elämänsä aamua viettävän nuorukaisen elämän.

En voi edes kuvitella tuskaasi…siitä huolimatta toivon ja uskon, että kun suljet sen oven vähin erin aivan lukkoon saakka, toinen ovi voi avautua yllättäen ja tuoda vaikkapa kauan kaipaamasi rakkauden.

Rukoilen sinulle tämänkaltaista käännettä elämääsi. Olet sen ansainnut!

Tapauksia on varmasti monikymmen- tai satakertainen määrä ilmoitettuihin verrattuna. Markku, sinulle halaus, on rohkeaa kertoa asiasta reaktioista huolimatta. Ihmiset älähtävät usein kun se kuuluisa kalikka kalahtaa. Kunpa nuoret uskaltaisivat kertoa asioista heti tällaisten tapausten jälkeen. Itsekin muistan vuosikymmenten takaa, kun kimppuuni käytiin kotitaloni hississä (!). Sen tapauksen jälkeen en enää mennyt hissiin vieraan miehen tai pojan kanssa, ja muissakin tiloissa katsoin aina pakoreitin valmiiksi lähimmälle ovelle.

Vastenmielistä toimintaa piispoilta ja kirkolta. Ehdottomasti asia olisi pitänyt selvittää ja syyllinen saada vastuuseen ja virallinen anteeksipyyntö. Tekoa ei saa tekemättömäksi mutta edes anteeksi olisi pitänyt pyytää.

Kommentoi juttua: Markku raiskattiin 16-vuotiaana – tekijänä kesänviettopaikan pappi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X