Taiteilija Teemu Järvi metsästäjän vieteistä: ”On mahtava tunne hiipiä, yrittää äkätä eläin ennen kuin se äkkää sinut”

Taiteilija Teemu Järvi halusi olla luonnossa niin, että vaihtoi siksi ammattiaankin.

”Jos nyt nappaa taimen, päästän sen kyllä menemään”, kuvittaja Teemu Järvi sanoo ja heittää perhoa kuohuvan kosken juurelle Karkkilan Karjaanjoella.

Mitä ihmettä, eikö kalastuksen tarkoitus ole saada saalista? Mahdollisimman suuria vonkaleita mahdollisimman monta, sehän se kalamiehen unelma on?

Ei ainakaan valistuneen kalamiehen. Teemu selittää, miksi laskisi pois nimenomaan suurikokoisen kalan.

”Iso kala on jo selvinnyt talvista ja muista uhista. Sillä on siis hyvät geenit. Juuri sellainen kannattaa päästää jatkamaan sukua.”

Joen taimenet ja harjukset ovat toki harvinaista herkkua, mutta samalla maltilla Teemu suhtautuu myös vaikkapa haukeen. Vaikka niitä tulisi kalareissulla merellä kymmeniä, hän ottaa vain yhden tai kaksi hyvää ruokakalaa ja päästää muut.

Tähän on toinenkin, itsekkäämpi syy: paljon tuoretta kalaa syöneelle pakastettu kala ei enää maistu. Siksi kerralla otetaan vain sen verran kuin kerralla syödään.

Teemu Järvi on Karkkilassa asuva kuvataiteilija ja muotoilija. Hän tekee luontoaiheista taidegrafiikkaa ja kuvitusta käyttöesineisiin.

Karjaanjoen mutkat ja kuohut ovat tuttuja Teemu Järvelle jo lapsuudesta. Täällä hän opetteli perhokalastamaan.

Espoolaisnuorukaiselle tämä oli lähin virtapaikka, jossa voi pyytää taimenia ja harjuksia.

Nyt nuo kuohut kuuluvat melkein kotiin asti. Teemu on nimittäin asunut Karkkilassa kohta kaksi vuotta. Koti on vanhan Högforsin ruukin somalla asuinalueella.

Saaliin saaminen on tullut vähemmän tärkeäksi

Kalastusta Teemu harrasti nuorena miehenä serkkunsa ja enonsa kanssa myös Lapissa, Savukosken erämökillä. Siellä hän kulki joella kalojen perässä, kunnes eno houkutteli hänet kokeilemaan myös linnustusta.

Jo ensimmäinen kokeilu herätti miehessä uinuneet alkukantaiset metsästäjän vietit.

”Kun ekat linnut lähti edestä, aistit aukesivat, valpastuin. Siinä oli se jännitys, pyytämisen kiima.”

Metsästäminen opetti katsomaan metsää uudella tavalla, myös ylöspäin, puihin ja taivaalle. Samalla kehittyi kyky kuunnella rasahduksia: mikä se siellä liikkuukaan?

”On mahtava tunne hiipiä hiljaa, yrittää äkätä eläin ennen kuin se äkkää sinut.”

Saalistaminen on Teemusta hienointa, saaliin saaminen sen sijaan on iän myötä tullut yhä vähemmän tärkeäksi. Hyvänä vuonna hän saa 5–6 lintua, mikä riittää.

”Niistä yksi syödään reissussa, muut yleensä tuon kotiin ja teen niistä juhlaruokaa ystävilleni.”

Teemun metsästysetiikkaan liittyy, että saalista kunnioitetaan parhaiten syömällä se. Eläimiä ei pidä tappaa turhamaisuuttaan, pelkiksi koristeiksi.

Silti hän omistaa useampia täytettyjä lintuja.

”Perikunnat myyvät niitä nykyään paljon. Ne ovat vähän kuin vanhat turkikset, kumpiakin voi käyttää, vaikka ei uutta suostuisikaan ostamaan”, hän perustelee.

Luonnossa on aina järkeä

Teemu käy metsällä mieluiten yksin tai pienellä porukalla. Silloin hän kokee olevansa osa luontoa. Hirvenmetsästys on hänen makuunsa turhan sosiaalista.

”Siinä istutaan parinkymmenen ukon kanssa tulilla ja ollaan ajossa lähes joka viikonloppu. Se ei tällaiselle erakkoluonteelle oikein sovi.”

Teemu arvostaa muitakin metsän antimia. Marjoista hän pitää, mutta niiden poimiminen on yksitoikkoista ja vaivalloista. Sen sijaan sienestäminen on melkein kuin saalistamista.

”Aivan kuin eläintä jäljittäessä siinäkin pitää pohtia, että missä se kantarelli mahtaa viihtyä. Siinä kokee jännitystä ja löytämisen riemua.”

Teemu Järvi arvostaa sitä, että luonto alkaa heti kotiovelta. Karkkilan Karjaanjoella, Myllykosken kupeessa on hyvä paikka houkutella perholla taimenia.

Teemu kertoo olevansa pohtijaluonne, joka kyseenalaistaa yleensä kaiken. Paitsi luontoon menemisen. Siinä on aina järkeä.

”Se on aina yhtä nautinnollista. Kun löydän sienen tai saan kalan nappaamaan, tunnen samaa intoa kuin pikkupoikana.”

Niin erakko Teemu ei kuitenkaan ole, että viihtyisi vain omassa seurassaan. Karkkilan kodissa varsinkin talvi-illat ovat usein yksinäisiä ja tylsiä.

Hän on huomannut kaipaavansa tasapainoa pääkaupungin virikkeiden ja luonnon kanssa. Niinpä suunnitelmissa on nyt muuttaa naisystävän kanssa yhdessä jonnekin lähemmäs Helsinkiä.

Teemu tekee taidetta metsän asukkaista

Viime vuosikymmenen vaihteessa Teemu vietti yhteensä kolme kuukautta Savukoskella. Se on pitkä aika olla sähköttömällä mökillä, josta lähimpään kauppaan on 75 kilometriä.

Etäisyys oli tarpeen, sillä Teemu pohti tuolloin vakavasti, miten saisi luontoharrastuksensa kytkettyä ammattiin. Silloinen työ sisustusarkkitehtinä ja huonekalusuunnittelijana ei enää motivoinut.

”Mietin, että maailma on täynnä tuoleja, ja täynnä lahjakkaita muotoilijoita – miksi juuri minä tätä tekisin?”

Siirtymistä kuvittajaksi auttoi se, että muotoilun rinnalla Teemu oli jatkuvasti piirtänyt. Esimerkiksi Metsästys ja Kalastus -lehteen hän on tehnyt kuvituksia jo parikymmentä vuotta.

”Palautin sitten mieleeni lukioaikaisen unelmani. Jo silloin halusin taidemaalariksi, mutta en uskaltanut.”

Teemu Järven piirtämä jäniskuva.

Teemu Järvi haluaa taiteessaan ymmärtää eläintä, sitä mikä juuri siinä on ainutlaatuista.

Viisi vuotta sitten Teemu uskalsi ja perusti oman tuotemerkkinsä. Hän ryhtyi piirtämään metsän asukkaita: ärjäisevä karhu, utelias kettu, valpas kauris, vaaniva ilves, loikkaava jänis…

Näistä syntyy taidegrafiikkaa, kalentereita ja julisteita. Tai vaikka kauriskuvioinen nahkasuojus metsästäjän taskumattiin.

Metsästäjille Teemu luuli aluksi työnsä myyvänsäkin. Toisin kävi, erämiehet eivät olleet taiteesta kiinnostuneita. Onneksi heidän vaimonsa ovat.

”Moni ostaa eläintaulun miehelleen, joka harrastaa metsästystä. Tai sitten heillä on jotenkin muuten suhde tiettyyn eläimeen.”

Erityinen suhde on heillä, joilla on eläin sukunimenä. Kuinka monta Karhua, Oravaista ja Ilvestä meillä onkaan!

Piirroksiaan varten Teemu tarkkailee eläimiä luonnossa. Hän katsoo myös niistä videoita, koska niistä näkyy eläimen tapa liikkua ja saalistaa.

Paras hetki on kohtaaminen, se silmänräpäys ennen kuin eläin lähtee karkuun.

”Minua ei kiinnosta piirtää lajintunnistuspotrettia, missä jokainen asia on oikein. Minua kiinnostaa ymmärtää sitä eläintä, näyttää mikä juuri siinä on oleellista.”

Ruokokynä on  vastine japanilaisille bambukynälle

Teemu riisuu kahluuhousunsa ja vie meidät työhuoneelleen. Se sijaitsee vanhassa ruukissa, aivan joen rannalla, parin minuutin päässä kotoa.

Siellä hän tarttuu itse tekemäänsä ruokokynään. Se on palanen kuivunutta järviruokoa, jonka pää on viistottu. Hän kastaa pään musteeseen ja näyttää, kuinka kynää kääntelemällä saa joko kapeaa tai leveää viivaa.

”Kun ollaan luonnonmateriaalin kanssa tekemisissä, sattumalla on aina osansa. Joskus tulee heti hienoa jälkeä, toisina päivinä ei onnistu lainkaan.”

Ruokokynänsä Teemu Järvi valmistaa itse.

Ruokokynät ovat kotimainen vastine japanilaisille bambukynille. Se ei ole sattumaa, sillä molemmissa kulttuureissa metsää arvostetaan suuresti. Japanissa metsässä kävelyä kutsutaan metsäkylpemiseksi. Sitä suositellaan stressinpoistoon.

Teemu ei ehkä ole metsässä kylpenyt, mutta stressiin hän on hakenut sieltä aina lievitystä. Kunnianhimoisella perfektionistilla on ollut siihen usein tarvetta.

Varsinkin Lapin valtavilla erämailla asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin.

”Kaupungissa minäkeskeisyys on pinnalla, mutta Lapissa tajuaa, kuinka pieni sitä onkaan – ja kuinka hölmöjä ne omat huolet ovat.”

Luonto virkistää, koska siellä on jatkuvasti tutkittavaa ja ihmeteltävää. Toisin kuin vaikkapa keskeyttävät soitot ja sähköpostit, Luonnon virikkeet eivät kuitenkaan vaadi jatkuvaa reagointia. Linnut jatkavat lentoaan riippumatta siitä, huomaako ihminen niitä.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 26/2017.

Keskustelu

Kommentoi juttua: Taiteilija Teemu Järvi metsästäjän vieteistä: ”On mahtava tunne hiipiä, yrittää äkätä eläin ennen kuin se äkkää sinut”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X